TV-Opas
Mainos

Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat

Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat

(Like)

Arvio: Päivi Lipponen

Sofi Oksasen uusin teos ”Kun kyyhkyset katosivat” on väkevä ja vakuuttava. Oksanen lunastaa häneen kohdistuneet odotukset. Kronologia polveilee ja loppukin yllättää.

Uusin kirja jatkaa samalla teemalla kuin maailmanmaineeseen kivunnut teos ”Puhdistus”. Se on ottaa kuitenkin terävämmin kantaa ja arvottaa. Virolaisten hätä kerää lukijan sympatian.

Oksanen yhdistää poliittisen historian, mikrohistorian ja kaunokirjallisuuden älykkäästi. Hän tutkii kuinka ihminen sopeutuu alati muuttuviin oloihin. Miten tiukassa on ihmisen tahto jäädä henkiin, hankkia vaurautta ja hitusen arvostusta?

Kun puna-armeija miehittää Viron, ihmisten omaisuus sosialisoidaan, poliisivoimat tuhotaan ja ei-toivotut henkilöt kyyditään Siperiaan, mikäli he säilyttävät henkensä. Itsenäisyysmiehiä ei katsota hyvällä. Hävityspataljoonat haravoiva kyliä ja metsiä. Kun yksi sellainen löytää äidin ruokakirjat, paljastuu sarakkeista ketkä ovat käyneet talossa syömässä. Näin ”veljet” saadaan teloitettua.

Saksalaisten sotilaiden tulo lopettaa virolaisten kyyditykset, mutta käynnistää juutalaisten vainot. Saksalainen upseeristo virolaisine heiloineen elää yltäkylläistä elämää. Kansa kärsii puutetta, sillä Viron elintarvikkeet lähetetään Saksaan emämaata ruokkimaan. Rotuoppien mukaan virolaisista 50-70 prosenttia on rodullisesti ja terveytensä puolesta soveliaita.

Puna-armeija palaa ja Viro liitetään osaksi Neuvostoimperiumia. Itsenäisen Viron kannattajia ja saksalaisia palvelleita odottaa ankara kosto fasistien kätyreinä. Vankiloissa ihmisistä kirjaimellisesti silitetään totuus ulos. ”Hitleristit” on kerrassaan kitkettävä pois kansakunnasta.

Kun Puhdistus kertoi kahdesta naisesta, uusin teos kertoo kahdesta miehestä. Päähenkilö Edgar Parts alias Fürst on mies ilman omatuntoa ja kykyä empatiaan. Hän sopeutuu ja myötäilee jokaista vallan haltijaa. Heidän kaltaisiinsa totalitarismi nojaa.

Parts palvelee komissaarina puna-armeijaa ja natsivirkamiehenä Waffen SS:ää. Neuvostovirossa hän kouluttautuu näytösoikeudenkäyntien todistajaksi, fasististen rikosten ”silminnäkijäksi”. Neuvostoliitto haluaa, että ”virolaisnationalistien luontainen fasistisuus” paljastetaan kaikille.

Suurimman petoksen ihmisenä ja kansalaisena Parts tekee, kun hän väärentää tutkijana historiankirjoitusta. Hän mustamaalaa teoksen toisen päähenkilön Rolandin, ystävänsä ja itsenäisyystaistelijan, tappamisella mässäileväksi keskitysleirin johtajaksi.

Palkkioksi kansan kunnian ja itsetunnon myymisestä Parts haaveilee saavansa arvostusta. Lapset sekoittaisivat tärkkelysliimaa saadakseen liimattua hänen kuvansa leikekirjoihin. Hän saisi mitaleita, istumapaikan juhlatilaisuuksista ja kokemuksen astella valokuvaamoon - tilata huolettomasti passikuvia ulkomaan matkaa varten. Ulkomailla hän olisi arvostettu historioitsija ja kansainvälisten seminaarien alustaja, ehkäpä hänet nimitettäisiin kulttuuriattaseaksi Suomen suurlähetystöön.

Jään miettimään, mitä kannattaa syyllisten hakeminen totalitarismin jälkeen. Ihmiset ovat heikkoja. Oksanen näyttää, miten järjestelmä väkivaltakoneistoineen asettaa yksilöt mahdottomiin tilanteisiin. On katsottava eteenpäin ja muutettava yhteiskuntaa, jotta ihmiset eivät joudu näiden valintojen eteen. Virolle, pienelle kansakunnalle, vapaus ja itsenäisyys oli lopulta tärkeintä.

Sofi Oksasen suurin tuomio kirjassa kohdistuu siihen, kuinka Viron kansakunnan identiteetti pyrittiin tuhoamaan ja sulattamaan se kulttuurisesti aivan keinotekoiseen neuvostoidentiteettin. Kansakunnalta haluttiin riistää ylpeys itsestään.

Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat

Päivi Lipponen

Kirjoittaja on kansanedustaja (SDP) ja Helsingin kaupunginvaltuutettu

 
 
Mainos

Arviot

Hurmaava eläinlorukirjasarja upeilla luontokuvilla
14.05.2013 09:15

Yksinkertainen on helppoa, kunhan sen osaa
13.02.2013 15:17

Särkyneiden valtakuntien Eurooppa
13.02.2013 15:00

Mediallista öljyläikkää kauhomassa
13.02.2013 15:00

Itsenäistyvä Pohjolan banaanivaltio
13.02.2013 14:55

Itsemurhan filosofia
13.02.2013 07:45

Lähiöoksennus
11.02.2013 16:16

Orlando Figes, Kuiskaajat. Ihmiskohtaloita Stalinin Neuvostoliitossa.
06.02.2013 09:13

Kriisistä on myös hyväksi
25.01.2013 15:32

Se unohdetuin suursota
25.01.2013 15:28

Arvio: Emma Kari ja Kukka Ranta - KALAVALE. Tyhjenevä meri ja ihmiset sen rannalla
25.01.2013 11:59

Jouko Heikuran "Mustien vuorten varjossa"
15.01.2013 10:51

Arvio - Tove Alsterdal: Kadonneet
14.01.2013 14:22

Arvio - Eero Ojanen: Koiran filosofia
14.01.2013 14:16

Kate Atkinsonin "Kaikkein vähäpätöisin asia"
14.01.2013 14:09

Kiina - eriskummallisen punainen markkinatalous
04.01.2013 12:27

Työkirja – työelämän vallankumouksen perusteet
03.01.2013 17:20

Enkeli taivaan
03.01.2013 17:03

Arvio: Aika. Suuren mysteerin jäljillä
20.12.2012 15:09

Kovaporno pehmenee tuhannen sivun jälkeen
19.12.2012 12:42

Huovinen arvioi uutta Korkmania
11.12.2012 18:16

Riikka Ala-Harjan Finlandia-ehdokas koskettaa
12.10.2012 10:53 (11:54)

Arvio: Heidi Köngäksen Finlandia-ehdokas kuvaa naista mestarillisesti
11.09.2012 10:43 (11:49)

Arvio: Fagerholm soittaa kieltä kuin instrumenttia
29.11.2012 14:46

Finlandia Juniorin voittaja myös kuvitti kirjansa
29.11.2012 14:14 (14:15)

Safkaa-keittokirja on myyntimenestys
26.11.2012 15:28 (15:29)

Maailmankuulua Shishkiniä lopulta myös suomeksi
26.11.2012 14:04 (14:05)

Riikka Pulkkinen: Vieras
20.11.2012 13:38

Juha Itkonen: Myöhempien aikojen pyhiä
20.11.2012 13:31 (13:32)

Arvio: Japani-teos olisi sopinut Tieto-Finlandia -ehdokkaaksi
20.11.2012 11:50 (11:51)

Kuninkaitakin mahtavampi voima
19.11.2012 14:53

Sodan runtelema epäilijä etsimässä isäänsä
16.11.2012 14:17 (14:18)

Gil Courtemanche: Kigalin sunnuntait
13.11.2012 15:48 (15:49)

Tatu ja Patu saivat Finlandia Junior -raadinkin innostumaan
23.07.2012 12:01 (14:49)

Tieto-Finlandia -ehdokas: Kylmä sota oli Suomen tasapainoilua
02.10.2012 15:47 (15:17)

Arvio: Tieto-Finlandia -ehdokkaana oleva Arabikevät tarjoaa liikaa kaikkea
21.05.2012 12:16 (15:13)

Arvio: Björn Wahlroosin Tieto-Finlandia -ehdokas kuuluu jokaisen poliitikon hyllyyn
27.04.2012 16:03 (15:08)

Tieto-Finlandia -ehdokas on lihansyöjän kritiikkiä lihan tuottamisesta
05.11.2012 13:01 (14:55)

Tieto-Finlandia -ehdokas auttaa ymmärtämään venäläistä sielua
08.11.2012 14:45 (14:46)

The Poet of Finland
06.11.2012 14:35 (14:36)

Aikamatka Aurinkorannikolle
05.11.2012 16:25 (16:26)

"Itkosen uutuusromaanissa jokainen sivu on nautinto"
05.11.2012 13:16 (13:17)

Stephen Fry tarjoaa itseironiaa ja hihittelyä
05.11.2012 10:53 (10:54)

Pariskunta siirtyi varakkuudesta vaatimattomuuteen
05.11.2012 10:34 (10:35)

Arvio: Suljettu maa on parhaita kirjoja Pohjois-Koreasta
05.11.2012 10:20 (10:21)

Ayad Akhtar: Appelsiininkuorten katu
05.11.2012 09:33 (09:34)

Kunnaksen mestarillinen kaikkien aikojen bändin alkutarina – 50-vuotisjuhlan kunniaksi
01.11.2012 11:36

Wolfram Eilenberger: Minun suomalainen vaimoni
30.10.2012 14:03 (14:04)

Reilu kauppa ei aina olekaan ihan reilua
30.10.2012 13:32 (13:33)

Philip Kerr: Liekit Berliinissä
26.10.2012 14:36 (14:37)

Guy Delisle: Merkintöjä Jerusalemista
25.10.2012 17:41

Elämä päättyy syyspurjehdukseen
24.10.2012 16:22 (16:23)

Särmikäs juristi illallisvieraana
24.10.2012 12:34

Mauri Kunnaksen Piitles ansaitsee tulla käännetyksi
22.10.2012 16:48 (16:49)

Uskottavasti kuviteltua henkilöhistoriaa
22.10.2012 13:39

Mark Owen: No Easy Day
25.09.2012 13:17 (13:18)

Runsas henkilökuva Marja-Liisa Vartiosta
22.10.2012 12:59 (13:00)

Enemmän kuin Vartion elämänkerta
22.10.2012 12:25 (12:26)

”Näin se ei ainakaan toimi”
22.10.2012 12:18 (12:19)

Koskettava kuvaus ihmisestä sodassa
19.10.2012 12:46 (12:47)

Huovinen lupaa parempia aikoja
19.10.2012 11:33 (11:34)

Manserockin lyhyt oppimäärä on valtava paketti
18.10.2012 10:39 (10:40)

Lohduton kirja tuhon tiestä
17.10.2012 12:00

Arvoituksellinen sukutarina Tsekkoslovakiasta
16.10.2012 15:47

Rappukäytävä taideteoksena
16.10.2012 10:22

Kaksi kirjaa legendaksi nostetusta vakoilueverstistä
15.10.2012 14:24 (14:25)

Sadomasokistissävytteistä pornoa romantiikannälkäisille
13.10.2012 15:47

Jari Järvelän uutuus: "Menoa ja kirjallista iloa"
12.10.2012 14:42 (14:43)

Surumielinen kertomus DDR:stä
12.10.2012 12:57 (12:58)

Laadukasta, mutta mutkatonta kotiruokaa
12.10.2012 12:38 (12:39)

Basisti, joka ei halua olla rokkitähti, tarinoi elämästään
12.10.2012 12:09 (12:10)

Vakoojaupseerin kirjeet päätyivät kirjaan
12.10.2012 11:35 (11:36)

Suomeen muuttaville virolaisille tehtiin Suomi-käyttöopas
11.10.2012 12:44 (12:45)

Ruotsia viihdyttävästi
10.10.2012 15:46 (15:47)

Venäjästä rakkaudella
09.10.2012 14:26

”Herkullista joulua” kertookin ruotsalaisperinteistä
09.10.2012 13:54 (13:55)

Tutkijat: Suomen ei pidä vaipua epätoivoon
09.10.2012 12:18

Lontoon City - veroparatiisisaariston keskus
08.10.2012 12:49 (12:50)

Matkalla omassa menetyksessä
08.10.2012 14:22

Todellista suomalaisuutta etsimässä
05.10.2012 11:15 (11:16)

Pöyristyttäviä murhia sulavasti kerrottuna
05.10.2012 10:59

Laukku ja konsonantit ihmistä tekemässä
04.10.2012 14:23

Jalkapallo Afrikkaa selittämässä
04.10.2012 14:13 (14:14)

Anteeksi ja jatketaanko eteenpäin?
04.10.2012 12:41 (12:42)

Uskomaton elämäntarina linnakundista kirurgiksi
02.10.2012 12:36 (12:37)

Arvio: Alvtegenin naulitseva kuva ihmisen sisäisestä maailmasta
03.10.2012 14:44

Åsa Larssonin uusin kuvaa Lapin rujoa elämää
03.10.2012 14:46

Juontajan perusoppaaseen on sisällytetty aivan kaikki - lausumisesta lähtien
02.10.2012 11:56 (11:57)

Fielding on arkipäivän kauhua
02.10.2012 11:39

Kiroileva siili vaipuu horrokseen
02.10.2012 11:31

Roberto Savianon uusin teos Italiasta on hätä- ja sotahuudon yhdistelmä
01.10.2012 16:53

Maisa-kirjat ovat taattua laatua
01.10.2012 14:27

Angry Birds Uljas Kotka uskomattomat tarinat
01.10.2012 14:21 (14:22)

Salaisuuksien luonto antaa oivalluksia
01.10.2012 14:15 (14:16)

Palkittu Jellona lumoaa
01.10.2012 14:11

Viehättävä teos alle kouluikäisille
01.10.2012 10:49 (10:50)

Maarit Korhonen: Koulun vika
24.09.2012 16:42 (16:43)

Jukka Koskelainen: Rakas rappio - pelastus ja perikato länsimaisessa ajattelussa
24.09.2012 14:31 (14:32)

Klassikko uutuuskäännöksenä
24.09.2012 14:25

Suuret kuolonvuodet Suomessa
24.09.2012 14:15 (14:16)

Afrikka yllättää
24.09.2012 13:46 (13:47)

Virpi Hämeen-Anttila: Tapetinvärinen
24.09.2012 13:34

Päivi Lipponen tarkastelee naisena olemisen taitoa
24.09.2012 12:56

Yhden toivon tie kirja-arviossa
24.09.2012 12:51

Kirja-arviossa Uskomaton matka uskovien maailmaan
24.09.2012 12:27

Arvioitavana Mark Watsonin Eleven
24.09.2012 10:44 (10:45)

Hämeen-Anttilan uusi islam-kirja tarkastelussa
17.09.2012 11:36

Hilkka Hyrkön arvioitavana Taivasten vanki
10.09.2012 16:48

Karin Slaughter: Pettävä hiljaisuus
07.09.2012 11:08

Lauri Järvilehto: Tee itsestäsi mestariajattelija
06.09.2012 16:00

Luca Caioli: Lionel Messi. Poika, josta tuli jalkapallolegenda
06.09.2012 15:53

Blaine Harden: Pako Pohjois-Koreasta - Leiri 14
06.09.2012 15:37

Lindsey Hilsum: Hiekkamyrsky. Libyan vallankumous ja Gaddafin tuho
03.09.2012 16:29

Ismail Kadare: Seuraaja
03.09.2012 16:24

Olga Tokarczuk: Vaeltajat
03.09.2012 15:09

Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat
31.08.2012 08:36

Laura Maragnani ja Isoke Aikpitanyi: Musta, kaunis ja kaupan - Euroopan uudet orjat
20.08.2012 12:01 (12:02)

Sandro Modeo: Barça.
17.08.2012 12:36

Sandra Mackey: Mirror of the Arab World. Lebanon in Conflict.
17.08.2012 12:35

Päivi Kannisto Elämäni nomadina. Irtolaisia, seikkailijoita ja elämäntapamatkailijoita
10.08.2012 14:24

Joni Krekola, Maailma kylässä 1962. Helsingin nuorisofestivaali
10.08.2012 12:23 (12:24)

Joshua Foer: Kaiken muistamisen taito
10.08.2012 12:17 (12:18)

Reijo Ikävalko: Pekka Puska - terveystohtori
08.08.2012 14:18

Mihkel Raud: Sininen on sinun taivaasi
08.08.2012 14:05

Paul Torday: Ventovieras
08.08.2012 13:59 (14:00)

Mirja Tervo: Huimaavat korot. Luksuskenkien vaarallinen viehätys
06.08.2012 14:34 (14:35)

Magnus Linton: Cocaina. En bok om dom som gör det
06.08.2012 13:43 (13:44)

Esa Seppänen. Venäjä. Myyteille kyytiä!
06.08.2012 13:52

Jimmy Burns: La Roja. How Soccer Conquered Spain and How Spanish Soccer Conquered the World
06.08.2012 13:26 (13:27)

Juha Sihvola: Maailmankansalaisen uskonto
06.08.2012 13:21 (13:22)

Jukka Pakkanen & Ismo Kajander: Pyreneiden tuuli
02.08.2012 15:19

Heidi Paajala: Kokataan! Suolaista & makeaa
25.07.2012 09:01 (09:02)

Olavi Paavolainen, Synkkä yksinpuhelu. Päiväkirjan lehtiä vuosilta 1941-1944
23.07.2012 12:50 (12:51)

Heikki Prepula: Kössi Kenguru ja veturi
23.07.2012 12:06

Rowan Coleman: Saman katon alle
20.07.2012 10:13

Qaisar Mahmood: Jakten på svenskheten
18.07.2012 13:02

Alice Laplante: Hämärän huoneet
17.07.2012 11:28 (11:29)

David Nicholls: Kaikki peliin
13.07.2012 17:45

Björn Häger: Problempartiet
13.07.2012 15:59

Jyrki Erra: Kaunasin sivut
09.07.2012 14:48 (14:49)

Nina Hagen: Bekenntnisse
09.07.2012 10:44 (10:45)

Pekka Jaatinen: Vain tänne asti yltää maailma
09.07.2012 09:17

Antony Beevor: Toinen maailmansota
02.07.2012 14:27 (14:28)

Mimi Alford: Salaisuus sydämessäni. Presidentti Kennedy ja minä
29.06.2012 16:53 (16:54)

Tim Weiner: FBI, Liittovaltion poliisin historia
28.06.2012 13:13 (13:14)

Taina Kinnari: Ei menny niinku Strömsössä, osa 3, eiku 2
28.06.2012 11:23 (11:24)

Maailman tila 2012, Kohti kestävää hyvinvointia
28.06.2012 11:10

Stefan Kanfer: Tough without a Gun. The Life and Extraordinary Afterlife of Humphrey Bogart
27.06.2012 12:13

Alistair Darling: Back from the Brink. 1000 Days at Number 11
27.06.2012 11:47

Petri Karra: Kohtalonohjaaja
27.06.2012 11:10 (11:11)

Sanna Pelliccioni, Loviisa Kangas: Punajuuri – Ruokaohjeita ja ideoita
27.06.2012 10:56

Rakas Hurri - 15 näkökulmaa kaksikielisyyteen
26.06.2012 15:59

Katarina Wennstam: Turman lintu
26.06.2012 10:33

Laura Jackson: Freddie Mercury
25.06.2012 16:16

Zacharias Topelius & Lena Frölander-Ulf: Adalmiinan helmi
25.06.2012 15:06

Anssi Kela: Matkamuistoja
24.06.2012 17:10

Eppu Nuotio: Papupiilokas - Ötökkäriimejä
26.06.2012 14:31

Natása Dragnic: Kanssasi Aina
19.06.2012 16:05

Osmo Soininvaara: Vihreä politiikka
19.06.2012 15:38

Sinikka Nopola: Matkustan melko harvoin ja muita kirjoituksia
19.06.2012 15:25

Alaa al-Aswan: Chicagolaisittain
18.06.2012 11:15

Emma Donoghue: Huone
11.06.2012 19:01

Anna-Kaisa Pitkänen: Omalaatuinen ystäväni. Kuinka hevoseni opetti minulle toisin katsomisen taidon.
11.06.2012 18:35

Katarina Wennstam: Turman lintu
05.06.2012 17:36

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesä
05.06.2012 17:32

DJ Stalingrad: Eksodus
01.06.2012 17:02

Cecilia Samartin: Kaunis sydän
01.06.2012 16:35

Simo Sipola: Uuden Euroopan raunioilla
01.06.2012 16:25

Sönke Neitzel, Harald Welzer: Sotilaat. Taistelemisesta, tappamisesta ja kuolemisesta
31.05.2012 10:48

Masha Gessen: Kasvoton mies. Vladimir Putinin nousu Venäjän valtiaaksi
29.05.2012 13:31

Annica Wennström: Lapinkylä
24.05.2012 13:17

Donna Leon: Kasvot kuvassa
22.05.2012 11:55 (11:56)

Vilja-Tuulia Huotarinen: Valoa valoa valoa
21.05.2012 15:30

Alberto Testa, Gary Armstrong: Football, Fascism and Fandom. The UltraS of Italian Football
21.05.2012 12:02 (12:03)

Min Historia. Jag är Zlatan Ibrahimović. Berättad för David Lagerkrantz
21.05.2012 11:42

Mark Perryman: Ingerland. Travels With a Football Nation
21.05.2012 11:30 (11:31)

Kirsti Eskelinen: Sienestäjän suosikit. Parhaat ruokasienet ja reseptit
18.05.2012 10:31

Ken Livingstone: You Can't Say That. Memoirs
15.05.2012 14:57 (14:58)

Sarri Nironen: Tähdenpeitto
15.05.2012 13:43

Martin Walker: Poliisimestari Bruno ja viinitarha
14.05.2012 13:37

David Lagercrantz: Minä Zlatan Ibrahimovic
14.05.2012 13:23 (13:24)

Maria Peura: Antaumuksella keskeneräinen
14.05.2012 12:13

Sergei Lukjanenko: Yöpartio
09.05.2012 14:22

Henning Mankell: Likainen enkeli
09.05.2012 12:00

Heli Laaksonen, Peippo vei
09.05.2012 11:51

Sari Järn: Hiirestä puumaksi
09.05.2012 11:43

Ben Furman, Olen ylpeä sinusta!
09.05.2012 11:29

Tuija Lehtinen: Kolme miestä netissä
09.05.2012 09:46 (09:47)

Paul Auster, Sunset Park
08.05.2012 11:37 (11:38)

Aarne Dahl, Valvova silmä
08.05.2012 11:25

Jo Nesbø: Aave
07.05.2012 17:06

Arto Teronen ja Jouko Vuolle, Urheilijat maineen poluilla - Kiveen hakatut
07.05.2012 16:16

Manuela Bosco: Ylitys
07.05.2012 13:23 (13:24)

Tuuve Aro: Himokone
04.05.2012 09:28 (09:29)

Tiia Aarnipuu & Petja Aarnipuu: Kondomikirja
04.05.2012 09:03

Christer Lindgren: Stadin klassikot. Maukkainta retroruokaa
03.05.2012 16:05

Reidar Palmgren: Lentämisen alkeet
03.05.2012 11:50

Claes-Göran Isacson, Vägen till stormakt. Vasaättens krig
30.04.2012 09:49

Turkka Hautala: Kansalliskirja
30.04.2012 09:12

James Franco: Palo Alto
30.04.2012 08:51

Cecilia Samartin: Kaunis sydän
27.04.2012 13:37

Tuomas Kyrö: Miniä
27.04.2012 10:53

Kausiruokaa herkuttelijoille ja ilmaston ystäville (Kirjoittajat: Tuuli Kaskinen, Outi Kuittinen, Saija-Riitta Sadeoja, Anna Talasniemi)
26.04.2012 16:15 (16:16)

Sabina Berman: Nainen joka sukelsi maailman sydämeen
26.04.2012 15:45

Theo Fleury: Kovaa peliä – NHL:n huippukiekkoilijan raju elämä
26.04.2012 12:30

Sarita Skagnes: Vain tytär
24.04.2012 12:02

David Nicholls: Sinä Päivänä
23.04.2012 13:02

Juha-Pekka Tikka: 130 päivää – Sauli Niinistön vaalikampanjan lokikirja
23.04.2012 11:07 (11:08)

Juha-Pekka Tikka: 130 päivää
23.04.2012 11:04

Björn Wahlroosin kirjasta on tulossa hitti
20.04.2012 11:24

Masha Gessen: Kasvoton mies. Vladimir Putinin nousu Venäjän valtiaaksi
20.04.2012 11:46

Sinikka Nopola: Matkustan melko harvoin ja muita kirjoituksia
19.04.2012 17:46 (09:46)

Matti Ylönen: Mahti kukkarossa. Johdatus maailmanpankkiin ja IMF:ään
19.04.2012 15:29

Raitanen Maia: Sano muikku! Suomen viehättävin kalakirja
19.04.2012 11:25

Jane Green: Vuosi maalla
19.04.2012 10:22 (10:23)

Eino Leino: Kirjailijoiden Helsinki
18.04.2012 17:20

Helena Ruuska: Marja-Liisa Vartio. Kuin linnun kirkaisu
18.04.2012 16:28

Carita Forsgren: Perintö
18.04.2012 16:07

Antti Kuusterä ja Juha Tarkka: Suomen Pankki 200 vuotta. Osa 1, Keisarin kassasta keskuspankiksi
13.04.2012 14:38 (13:01)

Jonathan Franzen: Epämukavuusalue
13.04.2012 11:13

Antti Leinonen: Ahman kintereillä
12.04.2012 15:42

Joel Haahtela: Traumbach
11.04.2012 13:42 (13:43)

Téa Obreht: Tiikerin vaimo
11.04.2012 13:34

Rain Mitchell: Tasapainoilua
10.04.2012 12:56

Quentin Bates: Cold Comfort
10.04.2012 12:20 (12:21)

Natasa Dragnic: Kanssasi aina
10.04.2012 11:12

Juha Hurme: Hullu
10.04.2012 08:24 (08:25)

Markku Koski: Sydän hihassa
04.04.2012 09:38

Haruki Murakami: Norwegian Wood
03.04.2012 15:28

Teemu Keskisarja: Kyynelten kallio. Kertomuksia seksistä ja väkivallasta
03.04.2012 09:59 (10:00)

Andrei Volos: Animaattori
03.04.2012 09:45

Anni Nykänen: Mummo 2
02.04.2012 17:50

Henning Grelle, Thorvald Stauning. Demokrati eller kaos
02.04.2012 16:05

Henning Mankell: Likainen enkeli
02.04.2012 13:01

Taloudellinen tiedotustoimisto: Nuoret ja työelämä
02.04.2012 11:35 (11:36)

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike
30.03.2012 17:03

Marja Kurki: Silkkitieni
30.03.2012 13:45

Markku Ojanen: Hyvinvoinnin käsikirja
29.03.2012 12:01 (12:02)

Jan Pedersen ja Lars Svensson: Linnut äänessä
28.03.2012 16:32

Viivi Luik: Varjoteatteri. Suomentanut: Anja Salokannel
28.03.2012 14:32 (14:33)

Pauli Jokinen ja Marja Väänänen: Kulttuurikävelyllä Helsingissä
28.03.2012 11:25

Magne Hovden: Saamelandia
26.03.2012 12:16

Julie Orringer: Näkymätön silta
26.03.2012 11:37

Maryon Steward: Luonnollinen menopaussi. Elä ilman oireita ja herkuttele hyvällä ruoalla
26.03.2012 11:28

Venla Hiidensalo: Mediahuora
23.03.2012 14:04 (14:05)

Zacharias Topelius: Adalmiinan helmi, Graafinen suunnittelu ja kuvitus: Lena Frölander-Ulf
23.03.2012 12:46

M. J. McGrath: Jään muisti
21.03.2012 16:05

Ville Kaarnakari: Operaatio Chevalier
21.03.2012 15:20 (15:21)

Iiro Viinanen ja Esko Seppänen: Vasen oikea, oikea vasen. Keskustelukirjeitä
21.03.2012 14:37

Charles Cumming, The Trinity Six
19.03.2012 14:47 (14:48)

Charles Baudelaire: Pahan kukkia
19.03.2012 12:25

Pimppini on valloillaan. Naisiin kohdistuva seksuaalinen vallankäyttö
19.03.2012 12:12

Markus Nummi: Kiinalainen puutarha
16.03.2012 11:35 (11:36)

Pekka Hiltunen: Vilpittömästi sinun
15.03.2012 12:57

Reko Ravela: Afganistanin loputon sota
13.03.2012 14:26

Margit Sjöroos: Myötätunto. Ole läsnä, elä mukana
13.03.2012 10:06 (10:07)

Gordon F. Sander: Usein unohdettu Suomi
12.03.2012 12:12 (12:13)

Tiina Rinne: Risupupu ja sammalsydän. Koristeita lähiluonnon materiaaleista
12.03.2012 12:05

Petja Lähde: Poika
09.03.2012 14:46

Marianne Lydén: Jag är inte rasist. Jag vill bara ha främlingsfientliga röster. En journalists betraktelser av främlingsfientlighetens frammamarsch
09.03.2012 12:44

Suffragettien city, toimittanut Johanna Rojola
09.03.2012 12:17

Kotileipuri
09.03.2012 12:12 (12:13)

Zeina Abirached: Pääskysen leikki
09.03.2012 12:07 (12:08)

Richard Wiseman: Yliluonnollinen ilmiö. Totuus on jossain sisällämme
08.03.2012 15:22 (15:23)

Markus Nummi: Karkkipäivä
08.03.2012 10:43

Pasa & Atpo: Eniten vituttaa parisuhde
06.03.2012 08:49

Iloisen talon kellareissa - Kristiina Kouros (toim.)
05.03.2012 13:48

Martí Perarnau: Senda de campeones. De la Masia al Camp Nou
05.03.2012 13:39

Eve Hietamies: Tarhapäivä
05.03.2012 13:29

Douwe Draaisma: Muistikirja
05.03.2012 13:12

Heikki Patomäki: Eurokriisin anatomia. Mitä globalisaation jälkeen?
05.03.2012 13:02

Manuela Bosco: Ylitys
02.03.2012 13:19 (13:20)

Haruki Murakami: Norwegian Wood
01.03.2012 09:51

John Boyne: Tarkoin vartioitu talo
01.03.2012 09:30

Peter James: Kuolema katsoo kohti
01.03.2012 09:19

Helene Schjerfbeck. Silti minä maalaan. Taiteilijan kirjeitä Maria Wiikille
28.02.2012 16:35 (16:36)

Nais Mason: Toivo
28.02.2012 11:22

Maria Angels Anglada: The Auschwitz Violin
27.02.2012 14:10

Muriel Barbery: Siilin eleganssi
27.02.2012 13:59

Julie Orringer: Näkymätön silta
27.02.2012 13:12

Hannu Mäkelä: Venäjää aikuisille
27.02.2012 12:04 (12:05)

Kirsti Mäkinen: Kruunupäinen käärme ja muita Suomen kansan tarinoita
27.02.2012 11:54

Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen, äänikirja
27.02.2012 11:18 (11:19)

Stefan Bremer: Helsinki
27.02.2012 11:09

Aino-Kuutamo Uusitorppa: Sä et tiedä miltä musta tuntuu
27.02.2012 11:01

Tuija Lehtinen: Piiitkä jäähy
27.02.2012 10:52

Iiro Viinanen ja Esko Seppänen, Vasen oikea, oikea vasen. Keskustelukirjeitä
20.02.2012 14:27

Kaarin Taipale (toimittanut), Guggenheimin varjossa
20.02.2012 14:21

V.S. Naipaul, The Masque of Africa. Glimpses of African Belief
20.02.2012 14:16

Jorma Keskitalo: Ihmiskunnan energiakriisi
20.02.2012 12:10

Aravind Adiga: Viimeinen mies
16.02.2012 07:57

Chimamanda Ngozi Adichie: Huominen on liian kaukana
16.02.2012 07:52

Jouko Halmekoski: Orjamarkkinat. Huutolaisten kohtaloita Suomessa
13.02.2012 11:36

Fabio Geda: Krokotiilimeri
09.02.2012 15:08

Rosa Meriläinen: Hyvät miehet ja herrat
09.02.2012 15:03

Timo Kelaranta: Paratiisi
09.02.2012 14:24

Ljudmila Ulitskaja: Naisten valheet
08.02.2012 16:34

Fabio Geda: Krokotiilimeri
08.02.2012 16:28

Kader Abdollah: Talo moskeijan vieressä
08.02.2012 16:23

Satu Taskinen: Täydellinen paisti
08.02.2012 16:14

Anilda Ibrahimi: Punainen morsian
07.02.2012 16:45

Historia Atlas - toisenlainen 1900-luku
06.02.2012 13:30

Merete Mazzarella: Ainoat todelliset asiat. Vuosi elämästä
02.02.2012 13:08

Ari Väntänen: Michael Monroe
30.01.2012 16:44

Kaija Laitinen & Kirsi Mäkelä, toim: Saarijärvi kuvina
01.02.2012 12:44

Herta Müller: Hengityskeinu
30.01.2012 11:31

Lidia Ginzburg: Leningradin piirityksen päiväkirja
30.01.2012 11:21 (11:22)

Pertti Ranta: Charles Darwin - elämä ja evoluutio
27.01.2012 12:19

Amir & Khalil: Zahran paratiisi
27.01.2012 12:11

Liza Marklund: Vastalauseita
26.01.2012 17:10

Andrew O’Hagan: Maf -koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe
26.01.2012 17:05 (17:06)

Hiski Haukkala: Suomen muuttuvat koordinaatit
25.01.2012 17:06

Elokuva uskonnon peilinä - Toim. Heikki Pesonen, Elina Lehtinen, Nelli Myllärniemi ja Minja Blom
24.01.2012 11:53

Ari Wahlsten: Kosteiden mestojen balladi
23.01.2012 13:12 (13:13)

Markus Leikola: Juoksen Kierrän Saaren
23.01.2012 13:02

Simo Frangén – Pasi Heikura – Jyrki Liikka: Alivaltiosihteeri
23.01.2012 12:50

Heikki Lehikoinen: Katkera manalan kannu - kuoleman kulttuurihistoria Suomessa
18.01.2012 16:45

Arto Hiltunen: Johtamisen taito
16.01.2012 17:23 (17:24)

A.S. Byatt: Lasten kirja
16.01.2012 17:12

Anna Nuotio ja Eppu Nuotio : Tuplana, kiitos!
16.01.2012 15:49

Jonathan Franzen: Vapaus
16.01.2012 15:42

Tage Erlander, Dagböcker. 1961-1962, utgivna av Sven Erlander
13.01.2012 12:19

Merete Mazzarella: Ainoat todelliset asiat. Vuosi elämästä
11.01.2012 16:11

Andrei Sergejeff: Afganistanin historia. Silkkitietä kulttuurien risteykseen
11.01.2012 15:48

Hergé: Tintti, Yksisarvisen salaisuus & Rakham Punaisen aarre
11.01.2012 14:26

Pia Hagmar: Klara ja poniystävä
11.01.2012 11:04

Taina Kinnari: Ei menny niinku Strömsössä
10.01.2012 11:12

Laila Hirvisaari: Minä, Katariina
09.01.2012 16:23

Katja Krekelä: Romisko
09.01.2012 14:23

Walter Isaacson: Steve Jobs
09.01.2012 12:55

Enrique Moriel: Ajattoman kaupungin varjot
05.01.2012 13:38 (13:42)

Ann Heberlein: Pieni kirja pahuudesta
05.01.2012 13:35

Lipposen ihmeellinen elämä
05.01.2012 13:30

Arundhati Roy: Kuuntelen heinäsirkkoja - merkintöjä demokratiasta
05.01.2012 13:25

Marguerite Yourcenar: Tulet
03.01.2012 14:58

Mario Vargas Llosa : Tuhma Tyttö
03.01.2012 12:23

Camilla Läckberg: Kivenhakkaaja
03.01.2012 12:06

John Boyne: Tarkoin vartioitu talo
02.01.2012 11:13

Simon Sebag Montefiore, Jerusalem. The Biography, Weidenfeld & Nicolson
30.12.2011 11:03

Pekka Peltola Afrikassa
29.12.2011 13:20

Viinistä viiniin 2012 - Juha Berglund ja Antti Rinta-Huumo
29.12.2011 13:14

Vironvenäläisen yh-äidin tarina
29.12.2011 13:03

Naisasiaa naurulla
29.12.2011 13:00

Uraäidistä kotirouvaksi
29.12.2011 12:51

Jonathan Watts: Kun miljardi kiinalaista hyppää
28.12.2011 15:26

Sammy Hagar: Red – Sensuroimaton rock-elämäni
22.12.2011 15:07

Walter Isaacson: Steve Jobs
21.12.2011 16:18

Jukka Itkonen: Leikkihaitari, Valitut Lastenrunot 1986-2010
21.12.2011 12:37

Tuija Wuori-Tabermann: Meitä oli kaksi
21.12.2011 12:30

Pia Juul: Hallandin murha
21.12.2011 11:16

Mauri Kunnas: Kummallisuuksien käsikirja
21.12.2011 10:46 (10:47)

P. G. Wodehouse: Wodehousen novelleja
21.12.2011 10:43

Inna Patrakova: Naapurit
15.12.2011 17:04

Marjatta Levanto: Taivaallinen suurperhe
15.12.2011 12:01

Jenni Linturi: Isänmaan tähden
14.12.2011 11:29

Lukas Moodysson: Isän aika
14.12.2011 11:07

Jaakko Blomberg: Vakauden kaipuu. Kylmän sodan loppu ja Suomi
13.12.2011 16:33 (16:34)

Tomas Tranströmer: Kootut teokset 1954-2004
13.12.2011 12:21

Marjatta Levanto: Taivaallinen suurperhe
12.12.2011 15:40

Hanna Smith ja Susanna Niinivaara: Medvedevin Venäjä
08.12.2011 12:04

Katarina Wennstam : Tahra
05.12.2011 11:12

Jacques Chirac, Le temps présidentiel. Memoires
05.12.2011 10:31

Satu Taskinen: Täydellinen paisti
05.12.2011 10:06

Sheena Iyengar: Valitsemisen taito
05.12.2011 10:00

Tom Rachman: Keskeneräiset
02.12.2011 11:25

Heli Kuusipalo: Dolce patata - ja muuta ihanaa kasviksista
02.12.2011 10:59

Heini Saraste: Reilusti skitso
30.11.2011 15:25

Mari Muinonen - Suvi Simola: Kaikki lähti lapasesta
30.11.2011 15:17

Phil Schwartzmann: How to marry a Finnish girl
28.11.2011 16:23

Pauliina Tuomola: Waltari – Suomimetallin pioneerit
28.11.2011 14:43

Bo Carpelan: Lehtiä syksyn arkistosta
28.11.2011 14:25

Jorma J. Mattila ja Marko Erola: Kasinokeisari
28.11.2011 09:40 (09:41)

Marja-Leena Virtanen: Kirjeitä kiven alle
22.11.2011 13:27

Hannele Huovi: Jättityttö ja Pirhonen
21.11.2011 08:56

Hannu Hirvonen: Rakastunut krokotiili
21.11.2011 08:51

Laila Hirvisaari: Minä, Katariina
18.11.2011 15:36

Leena Lehtolainen: Oikeuden jalopeura
18.11.2011 12:41

Keijo Leppänen: Parempi polvi
16.11.2011 13:46

Michael Cunningham: Illan tullen
16.11.2011 13:15

Matti Rönkä: Väärän maan vainaja
16.11.2011 13:37

Juba: Viivin ja Wagnerin suhdekiemuroita - käytännöllinen opas parillisille ja parittomille
16.11.2011 13:03

Tess Gerritsen: Hiljainen tyttö
16.11.2011 12:56

Jussi Lähde: Aidankaataja
16.11.2011 12:56

Tariq Ali: Taistelu Pakistanista
15.11.2011 11:55

Mari Saat: Lasnamäen lunastaja
14.11.2011 14:04

Jenni Linturi: Isänmaan tähden
14.11.2011 13:45

Arto Luukkanen: Medvedev – Venäjän isäntä vai Putinin renki
14.11.2011 13:36

Kristina Carlson: William N. Päiväkirja
14.11.2011 12:27

Brunila Mikael, Ranta Kukka & Viren Eetu: Vain muutaman töhryn tähden
09.11.2011 14:19

Claes Andersson: Oton elämä
08.11.2011 11:41

Jonathan Franzen: Vapaus
07.11.2011 11:29

David Abulafia. The Great Sea. A Human History of the Mediterranea
07.11.2011 09:16

Siri Hustvedt: Kesä ilman miehiä
07.11.2011 09:05

Laura Gustafsson: Huorasatu
04.11.2011 10:32

Eva Gabrielsson & Marie-Francoise Colombani: Stieg, Millenium ja minä
04.11.2011 10:20

Raoul Johnsson (kirjoittaja): Kustaa III ja suuri merisota - Taistelut Suomenlahdella 1788-1790
03.11.2011 16:22

Janica Brander: Lihakuu
03.11.2011 14:47

Rosa Meriläinen: Hyvät miehet ja herrat!
01.11.2011 14:33

Maikki Harjanne: Vanttu ja vaari, Maikki Harjanne: Vanttu
01.11.2011 14:27

Mauri Kunnas: Kummallisuuksien käsikirja
01.11.2011 14:20

Jukka Laajarinne: Leikkiminen kielletty - kontrolliyhteiskunnan lapset
01.11.2011 13:37

Timo J. Tuikka: Kekkosen takapiru - Kaarlo Hillilän uskomaton elämä
01.11.2011 11:01

Richard Wilkinson ja Kate Pickett: Tasa-arvo ja hyvinvointi. Miksi tasa-arvo on hyväksi kaikille
31.10.2011 09:45

Karo Hämäläinen: Erottaja
28.10.2011 09:22

Johanna Vehkoo: Painokoneet seis
27.10.2011 09:52

Johanna Sinisalo: Enkelten Verta
26.10.2011 14:01

Sari Poijärvi ja Kjell Westö: Kasari
24.10.2011 13:40

Katja Kettu: Kätilö
24.10.2011 10:48

Paul Auster: Sunset Park
24.10.2011 10:34

Matti Rinne, Tohtori Brusiinin oikeusopillinen elämä
24.10.2011 09:34

Katarina Wennstam: Tahra
20.10.2011 15:25

Annamari Marttinen : Ero
20.10.2011 13:47

Arja Saijonmaa, Nuori alaston nainen
19.10.2011 15:42

Anu Silfverberg: Luonto pakastimessa
19.10.2011 15:04

Jukka Itkonen: Leikkihaitari, Valitut lastenrunot 1986-2010
19.10.2011 10:04

Stefan Moster: Nelikätisen soiton mahdottomuus
18.10.2011 11:28

Tuomas Vimma: Raksa
18.10.2011 11:22

Somppi Taija ja Jani: Parantavat rasvat
17.10.2011 08:57

Arundhati Roy: Kuuntelen heinäsirkkoja. Merkintöjä demokratiasta suom. Risto Tiittula
14.10.2011 16:56

Miika Nousiainen: Metsäjätti
13.10.2011 15:13

Pirjo Hassinen: Rouva
13.10.2011 15:00

Jarno Limnéll: Maailma ja Suomi 9/11 jälkeen
12.10.2011 12:02

Enni Mustonen: Järjen ja tunteen tarinoita -sarja
12.10.2011 10:42

Hannu Mäkelä, Muistan. Lapsuus
11.10.2011 13:51

Katja Kettu: Kätilö
11.10.2011 13:42

Virpi Hämeen-Anttila: Railo
11.10.2011 13:40

David McCandless: Tieto on kaunista, suom. Juho Gröndahl, Lotta Heikkeri, Ari Jaatinen ja Mika Siimes
11.10.2011 11:27

Jari Tervo: Layla
03.10.2011 15:35

Jari Tervo: Layla
03.10.2011 15:36

Antti Kuusterä ja Juha Tarkka: Suomen Pankki 200 vuotta. Osa 1, Keisarin kassasta keskuspankiksi
03.10.2011 10:32

Siri Hustvedt: Kesä ilman miehiä, suomennos Kristiina Rikman
03.10.2011 09:04

Tuula Kallioniemi: Konsta, talenttitähti, kuvat Leena Lumme
03.10.2011 08:58

Matti Salminen: Yrjö Kallisen elämä ja totuus
03.10.2011 09:14

Risto Isomäki: Con rit.
30.09.2011 11:04

Henrik Berggren: Edessä ihana tulevaisuus. Olof Palme ja kansankoti.
29.09.2011 16:23

Austin Wright: Tony & Susan, suomentanut Mari Janatuinen
29.09.2011 15:43

Christer Pursiainen: Trotski
29.09.2011 15:23

Yasmina Khadra: Osattomien Olympos
29.09.2011 13:01

Ihminen ja ympäristö, toimittaneet Jari Niemelä, Eeva Furman, Antti Halkka, Eeva-Liisa Hallanaro, Sanna Sorvari
28.09.2011 14:39

Miika Pölkki & Heikki Valkama: Sushikirja. Perijapanilaisesta supisuomalaiseen
27.09.2011 12:24

Mauri Kunnas: Joulutarinat
27.09.2011 11:59

Mika Honkalinna: Suuri Pöllö
27.09.2011 11:58

Rosa Liksom: Hytti nro 6. Kertomus
26.09.2011 15:25

Anna-Leena Härkönen: Onnen tunti
26.09.2011 12:43

Amin Maalouf: Maailma järkkyy. Kun kulttuurimme uupuvat
21.09.2011 16:46 (17:42)

Mikko Määttälä: Vihollisina vangitut
22.09.2011 11:44

Olli Lehto: Perhosten värittämä maailmani
20.09.2011 15:52

Taavi Soininvaara: Punainen jättiläinen
19.09.2011 13:22

Markus Bennemann: Himokas härkäsammakko
14.09.2011 14:54

Jörn Donner: Muistiinpanoja Mannerheimista
13.09.2011 11:15

Timo Everi: Brandi yrityskaupassa
13.09.2011 11:11

Mikko Porvali: Kadonnut Normandiassa
12.09.2011 17:52

Alexander McCall Smith: Teetä ja sympatiaa
12.09.2011 12:32

Ilkka Falck: Mamma mia. Italialaisten äitien keittiössä. Valokuvat Antonio Ranesi
12.09.2011 12:12 (12:14)

Ellen Johnson Sirleaf: Tästä tytöstä tulee jotakin - Liberian presidentin elämä
09.09.2011 17:03

Siri Hustvedt: Vapiseva nainen. Hermojeni tarina
09.09.2011 15:58

Milla Hannula: Maassa maan tavalla, maahanmuuttokritiikin lyhyt historia
06.09.2011 15:29 (13:16)

Helene Hegemann: Aksolotli - yliajo
09.09.2011 17:06

Pia Hagmar: Klara ja unelmien hevonen
07.09.2011 11:38

Uskon sanat - Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander
06.09.2011 22:30

Katarina Wennstam: Tahra
06.09.2011 22:37

Donna Leon ja Roberta Pienaro: Makupaloja Venetsiasta Guido Brunettin tapaan
06.09.2011 22:37

Donna Leon: Kasvot kuvassa
06.09.2011 15:41

Sabine Kuegler: Elämän viidakossa
05.09.2011 13:11 (15:29)

Jukka Laajarinne: Leikkiminen kielletty - kontrolliyhteiskunnan lapset
06.09.2011 15:12

David Nicholls: Sinä päivänä
06.09.2011 10:25

Kjell Westö: Halkeamia
06.09.2011 10:22

Sabina Berman: Nainen joka sukelsi maailman ytimeen
31.08.2011 14:27 (15:12)

Arja Paasio: Unelmien leikkimökit
31.08.2011 15:12

Leif GW Persson: Matkan pää
31.08.2011 15:02

Reijo Mäki: Mustasiipi
31.08.2011 15:01

Elisabet Aho: Sisar
31.08.2011 15:00

Anne Swärd: Viimeiseen hengenvetoon
31.08.2011 14:59

David Nicholls: Sinä päivänä
31.08.2011 14:38

Anna Pihlajaniemi: Adoptiomatka
31.08.2011 14:36

Leena Parkkinen: Miss Milky Ray
31.08.2011 14:35

Niilo Koljonen: Suomalainen vankileiriraportti
31.08.2011 14:34

Jaakko Hämeen-Anttila: Tuhannen ja yhden yön erotiikkaa
31.08.2011 14:32

Kari Hotakainen: Jumalan sana
31.08.2011 14:31

Vastaava päätoimittaja Merja Ylä-Anttila
Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.