TV-Opas

Tiedostojen laiton nettilevittäminen jatkaa kasvuaan

Viime kesänä käydyt oikeudenkäynnit vertaisverkkojen käyttäjiä ja ylläpitäjiä vastaan vähensivät tiedostojen jakamista selvästi, kuitenkin vain väliaikaisesti.

Nettipiratismi on jatkuvasti kasvava ongelma levy-yhtiöille ja elokuvakustantajille. Suomessa tilanteeseen on puututtu muun muassa tekijänoikeuslain muuttamisella sekä tiukentuneella viranomaisvalvonnalla. Viimeaikaisten tutkimusten mukaan nettipiratismin määrä olisikin selkeässä laskussa.

Todellisuudessa vertaisverkkojen käyttäminen elokuvien, musiikin ja tiedostojen jakeluun ei ole juuri hidastunut. Erityisesti kuvatallenteita siirtyy vertaisverkoissa aiempaa enemmän.

Kesäkuun alussa poliisi iski laajassa ratsiassa useiden internetin vertaisverkkojen käyttäjien ja ylläpitäjien koteihin.Seuraavalla viikolla julkaistussa tekijänoikeusbarometrissa todettiin suomalaisten nettipiratismi-innokkuuden laantuneen selvästi.

Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen lakimies Jaana Pihkalan mukaan viimeisimmät tutkimustulokset olivat varsin positiivisia

- Näyttää siltä, että piratismin pahin kärki olisi taittunut ja toivottavasti se on pysyvä suunnanmuutos, Pihkala sanoo.

Mikä on totuus piratismin yleisyydestä?

Internetin syövereissä kuitenkin lähinnä hymähdellään tutkimustuloksille.

Ongelmaa voidaan lähestyä tarkastelemalla internetin verkkoliikennettä. Vertaisverkot, joissa jaetaan musiikkia, elokuvia ja tiedostoja, muodostavat merkittävän osan kaikesta liikenteestä.

Verkko-operaatoreiden yhdistys FICIX Ry:n puheenjohtaja Jorma Mellin sanoo, että nyrkkisääntönä arvioiden noin puolet tietoverkkojen liikenteestä perustuu vertaisverkkoihin.

Koska toiminta on näin laajaa, pitäisi laittoman jakelun vähentymisen näkyä selkeänä kuoppana netin liikennevirrassa. Tällä hetkellä näin ei ole - Vauhti jatkuu tasaisena.

Suuret piratismin vastaiset iskut ovat kuitenkin aiemmin näkyneet tilastoissa. Esimerkiksi viime kesänä käydyt oikeudenkäynnit yli 40 vertaisverkkojen käyttäjää ja ylläpitäjää vastaan vähensivät tiedostojen jakamista selvästi.

- Liikennemäärät putosivat noin kolmanneksen, eli varsin huomattavan määrän, kun puhutaan operaattoreiden välisestä yhdysliikenteestä. Tosin se kirittiin kiinni sitten normaalin kasvun myötä noin kolmessa kuukaudessa, toteaa Mellin

Ensin kirittiin rinnalle, sitten ohi. Erityisesti elokuvien ja muun liikkuvan kuvan levittäminen on lisännyt verkon liikennevirtaa.

Tällä hetkellä näyttääkin siltä, että laittoman jakelun vähentymisestä on turha puhua.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Uusimmat

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.