Mainos

Heidin kaksospojat syntyivät keskosina: "Sitä miettii, uskaltaako iloita"

Heidin raskaudesta nauttiminen jäi hyvin lyhyeksi: hänen kaksospoikansa syntyivät raskausviikolla 28. Dramaattisista käänteistä huolimatta pojat voivat nyt hyvin. 

– Esikoisen ollessa kahden vuoden ikäinen aloimme aktiivisesti suunnata ajatukset uuteen ihmiselämään. Esikoisen kohdalla raskautuminen ja raskaus etenivät oppikirjan mukaisesti, mutta toista lasta kaipaillessamme tajusin, etteivät lapset ole aikataulutettuja, tai millään tapaa ”tilaustuotteita”. Vuosien saatossa useita raskauksia alkoi, mutta ne keskeytyivät. Ei ollut syytä sille, miksi näin käy, Heidi muistelee.

Nyt hän on miehensä Teron kanssa kolmen ihanan pojan vanhempi: 9-vuotias Tomi sai pikkuveljikseen nyt 1,5-vuotiaat Samun ja Juhon.

Heidi sai tietää odottavansa Samua ja Juhoa juuri ennen perheen Espanjan-matkaa – matkaa, jonka tarkoitus oli saada ajatukset hetkeksi pois rankoista ajoista. Raskaustestin hän teki itse, mutta kaipasi varmistusta tulokselle.

– Menin yksityiselle lääkärille. Se oli jännittävä hetki. Hän ultrasi ja ultrasi, aika tarkkaan, ja totesi ”onneksi olkoon, olet raskaana”. Sitten hän jäi edelleen ultraamaan ja sanoi: ”vaikuttaa siltä, että kyseessä voi olla kaksosraskaus”. Se oli isompi juttu, ja tietysti matkalle lähtiessä sitä mietimme ja mutustelimme.

Raskaudesta nauttiminen jäi hyvin lyhyeksi. Viikon matkan puolessa välissä raskausoireet hävisivät kokonaan.

– Se tuntui oudolta, koska pahoinvointioireet olivat olleet selkeät, ja ne hävisivät yhtäkkiä kuin seinään, Heidi muistaa.

Loma kuitenkin jatkettiin normaalisti loppuun. Muutama päivä kotiinpaluun jälkeen alkoivat vastaavat oireet kuin aikaisempien keskenmenojen yhteydessä.

– Silloin ajattelin, että päättyykö tämä raskaus taas. Näin ei käynytkään. Lääkäri totesi, että kaikki on hyvin, Heidi muistaa.

Vaikka kaiken piti olla hyvin, viikon 10 tienoilla Heidi heräsi keskellä yötä runsaaseen verenvuotoon.

– Havahduin unesta siihen, että jokin on pahasti pielessä. Olin vuotanut runsaasti verta, petivaatteet olivat yltä päältä veressä. Mies vei minut päivystykseen, ja lääkärille pääseminen päivystyksessä kesti noin kaksi tuntia. Siinä kätilökin jo esitti surunvalittelut, ”kyllä tämä raskaus valitettavasti näyttää päättyneen”. Tilanne oli absurdi. Keskustelimme siitä, miten tämän ikäiset haudataan. 

Viimein Heidi pääsi lääkärille. Mahdottomalta tuntunut tapahtui: sikiöt olivat hengissä, hyvinvoivina.

– Se oli käsittämätöntä. Kaikki viittasi siihen, että asiat ovat todella huonosti.

"Tietyllä tavalla tieto lisäsi tuskaa"

Pari viikkoa meni suhteellisen hyvin. Sitten meni lapsivesi. Onneksi vain osittain.

– Taas lääkärissä puhuttiin, etten pääse aktiivihoidon rajaan, eli 22 viikon kohdalle, jolloin syntymää tosin edelleen estellään. Silloinkin, jos vauva syntyisi, aika vähän olisi tehtävissä. Heidi kuvaa.

24-viikkoisella on jonkunlaiset mahdollisuudet selvitä. Heidille sanottiin suoraan, ettei hän tule pääsemään sinne asti.

– Sanottiin, että hyvällä tuurilla toinen sikiöistä, eli tämä, jolta tuli lapsivettä, abortoituu ja toisen osalta raskaus voisi jatkua. Sikiöillä oli omat pussit, ja ajateltiin, että hyvällä tuurilla raskaus voisi toisella jatkua. Se tosin oli epätodennäköistä. Kohdussa on infektioyhteys, ja bakteerit voivat välittyä sikiöön. Riski koko raskauden keskeytymiseen oli suuri.

Heidi jäi sairaslomalle. Päivystyksessä käytiin joka viikko. Supisteli, ja Heidillä oli jatkuvasti vakavia oireita, jotka viittasivat vauvojen ennen aikaiseen syntymiseen.

– Se oli itselle raskasta ja outoa, koska olin tottunut siihen, että oireet, joita minulla oli, tarkoittivat keskenmenoa, Heidi muistaa.

Tuli viikko 24. Perhe oli käymässä nukkumaan, kun Heidin lapsivesi meni kokonaan. Päivystyksestä Heidi vietiin ambulanssilla Naistenklinikalle. Sinne hän jäi poikien syntymään asti. 

Raskauden loppuaikaa varjostivat hätäsektio-uhat: jommankumman pojan tila romahti, sykkeet laskivat, Heidiä vietiin leikkaussaliin ja sitten, viime hetkellä, sykkeet normalisoituivat. Leikkausta ei tarvinnutkaan. Lääkäreiltä tuli jatkuvasti informaatiota aktiivihoidosta, vammaisuudesta, kuoleman riskistä, joka olisi todellinen vielä syntymän jälkeenkin.

– Tietyllä tavalla tieto lisäsi tuskaa, mutta näin jälkikäteen ajatellen oli hyvä, että sellainen realismi oli läsnä. Rehellisesti kerrottiin, mitkä ovat mahdolliset uhkakuvat.

Pelottava, kaoottinen synnytys

Raskausviikko 25, 26, 27. Heidi vietti sairaalassa kuukauden päivät. Raskausviikolla 28 pojat päättivät syntyä.

Synnytyksen käynnistymistä yritettiin estää, mutta mitään ei ollut tehtävissä.

– Myöhemmin selvisi, että näin oli paras, sillä B-poika, Juho, oli kakannut lapsiveteen. Se kertoo jonkinlaisesta vauvan hapenpuutteesta tai ahdingon tilasta. Luonto hoiti niin, että synnytys käynnistyy, koska jokin oli menossa pahasti pieleen, Heidi kuvaa.

Synnytys itsessään oli pelottava, kaoottinen. Samu-vauva syntyi ensin, mutta Juhon syntymää odotettiin tunti. Yllättäen Juhon syke romahti. Taas Heidiä vietiin leikkaussaliin ja valmisteltiin leikkaukseen. 

– Lääkäri onnistui kuitenkin saamaan Juhosta otteen ja sai hänet syntymään riittävän nopeasti, eikä tarvinnut leikata.

Hoitotiimi vei lapset pois heti heidän synnyttyään, kun esikoista, Tomia, Heidi oli saanut välittömästi pitää rinnallaan. Huoli oli suuri.

– On kuormittavaa, että ensimmäinen vauvoista syntyy, hänet viedään pois, en tiedä, miten vauva voi. Kuulen vain vaimeaa känähtelyä, en missään nimessä sellaista täysiaikaisen vauvan parkua. Mietin, selviääkö vauva, vai onko jokin huonosti, kun vauva kuulostaa niin omituiselta, Heidi kuvailee.

Synnytyksen jälkeen hänen olonsa oli epätodellinen. Sitten Tero tuli hakemaan, työnsi pyörätuolilla vauvojen luo. Heidi pääsi näkemään lapset, pienet ja kirkkaanpunaiset, omissa keskoskaapeissaan. Se oli suurta onnea.

– Vaikka he olivat todella pieniä, onnellisuus siitä, että he ovat siinä, kun on monessa kohdassa ollut kaikki vaakalaudalla, oli helpotus. Onnellisuus oli vahvan pelon kanssa yhtä suuressa roolissa. Heti halusi ahmia lapsia silmillä, katsoa, minkä näköisiä omat lapset ovat.

He olivat punaisia ja ryppyisiä, hentoja, jopa luisevia. Heidin aiempi, täysiaikainen poika, oli ollut muhkea vauva; keskosista Juho painoi 1345 grammaa ja Samu 1320 grammaa.

– He olivat todella pieniä omaan silmääni. Heräsi ajatus, että miten noin pieni voi selvitä. Sairaanhoitohenkilökunta alkoi tsempata, sieltä tuli heti onnitteluja. Itse mietti, että voiko tässä tilanteessa olla onnellinen, vai viedäänkö onni minulta. Alkuvaihe on kaoottista ja varoitellaan, että ensimmäiset päivät ratkaisevat. Sitä miettii, uskaltaako iloita asiasta täysin. Toivo ja epätoivo näyttelivät todella suurta roolia yhtä aikaa, Heidi kuvailee.

Kaipaatko tukea?

Kevyt on keskoslasten vanhempien yhdistys, joka toimii keskosvanhempien vapaaehtoisvoimin. Asiallista tietoa ja vertaistukea saa Kevyen ylläpitämältä keskustelupalstalta. Foorumilla voi toimia nimimerkillä. 

Lapsista Samu oli parempivointinen ja Heidi sai hänet syntymää seuraavana päivänä iholleen. Tunne oli käsittämätön.

– Oma lapsi on iholla, ja tunnet hänen sydämensä sykkeen. Siitä rupesi oma usko pikku hiljaa nostamaan päätä, että kyllä tästä selvitään. Kun tuntee oman lapsensa siinä konkreettisesti, se tuo itsellekin turvaa. Toki oli raastavaa, kun joutuu yöksi eroon lapsista. Minulla oli tarve joskus keskellä yötäkin soittaa ja kysyä, että onhan kaikki hyvin. Kyllä siihen liittyy paljon pelkoa.

"Aluksi sitä mietti, miten noin pientä voi edes käsitellä"

Samu ja Juho olivat olivat syntymänsä jälkeen sairaalahoidossa ensin Lastenklinikan teho-osastolla, sitten Kätilöopiston valvontaosastolla. Teho-osastolla ei ollut mahdollisuutta yöpyä, joten Tero ja Heidi viettivät päivät lastensa kanssa ja menivät sitten kotiin yöksi.

Kun vanhemmat oppivat hallitsemaan päivittäisen hoidon, kuten Samun ja Juhon käyttämät nenämahaletkut, he saivat sairaalasängyn poikien huoneeseen. Monesti Heidi jäi yöksi ja lepäsi kotona päivisin, kun Tero oli poikien kanssa. 

– Hoitaminen herätti tosi monenlaisia tunteita. Aluksi sitä mietti, miten noin pientä voi edes käsitellä. Keskonen ei vastaa käsitystä, joka ihmisellä on täysiaikaisesta vauvasta, Heidi kuvaa.

– Raskausaika oli niin vaikea, että se on vaatinut paljon työstämistä. Pikku hiljaa sitä on uskaltanut päästää peloista irti ja on ymmärtänyt, ettei ole mitään hätää, pojat ovat aivan täydellisiä. Se matka on ollut niin traumaattinen, että pitkäaikainen pelko ei häviä hetkessä. Kun arjessa on jotakin poikkeuksellista kuormittavuutta, niin herkästi esiin nousee vieläkin huoli pojista. Ei ehkä vieläkään pysty täysin sanoittamaan sitä huolta, mikä oli silloin alkuvaiheessa, mutta se on kuitenkin niin vahva asia, että se vaatii edelleen aktiivista työstämistä.

"Aluksi oli hankalaa nukkua rennosti"

Pojat pääsivät kotiin kahden kuukauden hoitojakson jälkeen. Heillä oli lääkitykset ja keskosvastikkeet, joita piti antaa säännöllisin väliajoin. Vanhemmille opetettiin käsihygieniaa. 

Ensimmäisen vuoden ajan välteltiin julkisia paikkoja, koska keskoset ovat infektioherkempiä. Elämä oli tarkempaa: jos kotiin tuli vieraita, aivan aluksi ei ihasteltu vauvoja, vaan perehdyttiin käsienpesun ja desinfioinnin saloihin. 

– Kotona elettiin perus-vauva-arkea, mutta lisänä oli keskosuuteen liittyviä hoitotoimenpiteitä. Piti laittaa kello muistuttamaan, että antaa keskosvastikkeen. Sen määrät olivat tarkkoja. Alkuvaiheessa käytiin ahkerasti lääkärissä, pojat punnittiin ja laskettiin vastikkeen optimimäärä, Heidi muistelee.

– Olimme pitkään sairaalassa ja hoidimme poikia sairaalaolosuhteissa. Oli outoa, kun sanottiin, että kotiinlähtö lähestyy. Pojat irrotettiin muutamaa päivää ennen kotiutumista seurantamonitoreista. Ei ollut sykkeen ja happisaturaation seurantaa. Se oli tietynlainen sokki itselle: piti luottaa, että pojat ovat elämälle kypsiä eivätkä tarvitse koneellista seurantaa. Aluksi oli hankalaa nukkua rennosti, kun mikään ei piipittänytkään. Sitä on vaikeaa selittää. On tottunut, että pojat ovat kiinni monitoreissa, joita saattoi seurata ja siten todeta, ettei ole mitään hätää. Kun monitoreja ei olekaan, se vaatii totuttautumista. Pitää seurata lasta, miten hän voi, ja luottaa omaan havainnointiin, Heidi kuvaa.

"Pitäisi olla jollakin tasolla vahva aikuinen omalle lapselle"

Samun ja Juhon veli Tomi on ottanut uudet veljensä hyvin vastaan. Nyt yhdeksänvuotiaalle Tomille raskaudesta kerrottiin ensimmäisen kolmanneksen jälkeen. Vaikka tilanne oli vaikea, vanhemmat päättivät olla avoimia, sillä Tomi näki, miten äiti on surullinen ja huolissaan. 

– Kerrottiin, että äiti odottaa vauvoja, muttemme tiedä varmasti, tuleeko sinulle sisaruksia vai ei. Onhan se todella vaikea tilanne. Koimme, että on paras mahdollinen vaihtoehto informoida Tomia lapsentajuisesti ja rehellisesti tilanteesta, Heidi kuvaa.

– Pitäisi olla jollakin tasolla vahva aikuinen omalle lapselle. Se oli yksi vaikeimmista asioista. Vaikka oli todella vaikeaa, yritimme luoda uskoa, että vauvoilla on mahdollisuus selvitä. Välillä Tomi hyvin konkreettisesti kysyi, että selviävätkö vauvat, vai kuolevatko ne. Ja kun siihen ei voi vastata mitään yksiselitteistä, se on todella vaikeaa. Yritimme tsempata ja kannustaa Tomia puhumaan siitä, miltä hänestä tuntuu. Koulua informoitiin asiasta. Varmistettiin, että Tomi selviytyy, menivät asiat miten vain. 

Naistenklinikalle ja kaksosten jatkohoitopaikkoihin Tomille otettiin mukaan erilaisia aktiviteetteja, kuten kirjoja ja kannettava DVD-soitin. Pojalle myös tarjottiin mahdollisuutta mennä viettämään viikonloppuja kummiensa luokse, mutta hän halusi olla tiiviisti vanhempiensa rinnalla sairaalassa.

– Varmasti tilanne oli epäselvä ja hän koki turvallisemmaksi olla meidän kanssamme. Hänelle muovautui todella kivoja omia juttuja: kaksosten omahoitaja saattoi ottaa Tomia pieniin askareisiin mukaan, mikä oli pojalle tärkeää.

"Äitinä sitä toivoo parasta mahdollista tulevaa lapsilleen"

Tavanomaiseen neuvoalaseurantaan Juho ja Samu siirtyivät syksyllä 2016. Heitä seurataan nyt kuin ketä tahansa täysiaikaista vauvaa. Pojille ei tämänhetkisen tiedon varassa ole jäänyt keskosuuteen liittyviä ongelmia. 

– Olimme onnellisten tähtien alla. Pojat ovat syntyneet viikoilla, joilla syntyneillä on monilla todella vaikeita ongelmia, jotka seuraavat koko elämän. Sillä tavalla minulla on mielettömän suuri kiitollisuus siitä, ettei heillä ole esim. keuhkoissa ongelmaa tai kehitysvammaa, Heidi sanoo.

– Äitinä sitä toivoo parasta mahdollista tulevaa lapsilleen. Keskosuus voi kuitenkin altistaa erilaisille kehityksen ongelmille. Elimellisiä vikoja ei ole, sitä on tutkittu paljon, mutta esimerkiksi oppimisvaikeudet ovat keskosilla aika yleisiä. Sitä miettii, mitä tuleva tuo tullessaan. 

Vastaavaan tilanteeseen joutuvaa Heidi neuvoisi olemaan armollinen itseä kohtaan. Kaikki tunteet ovat sallittuja. Samalla epätoivoon ei kannata jäädä vellomaan, vaan hakea aktiivisesti keskusteluapua vertaiselta, asiantuntijalta, vaikka ystävältä.

– Sanoisin omasta kokemuksesta sen, että niin kauan kuin on elämää, on toivoa. Lääketieteelliset todennäköisyydet puhuvat omaa kieltään, mutta kaikki voi päättyä hyvinkin. Lääkäreiden kuuluu puhua lääketieteellisten faktojen valossa, mutta siitä huolimatta pitää muistaa, ettei se ole koko totuus. Kun vauva on vielä vatsassa, kukaan ei pysty täydellä varmuudella sanomaan, miten asiat ovat kuukauden päästä, Heidi kuvaa.

– Omasta kokemuksestani voin myös sanoa, ettei traumaattisten kokemusten tarkoitus ole musertaa, vaan itselläni se on toiminut voimaannuttavasti, vaikkakin vaatinut pysähtymistä ja oman itsen tutkiskelua. Arkisia ongelmia meidän vaativa matkamme ei ole poistanut, mutta se on mahdollistanut pääsyn kiinni sellaiseen uinuvaan potentiaaliin, jota en ole saanut aikaisemmin kaivetuksi itsestäni esiin.

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.