Mainos

Härski Kinder-yllätys kuumensi tunteita: "En ymmärrä, kenen mielestä se voisi sopia lapsille"

Mitä sinä näet, kun katsot tätä suklaamunan sisältä löytynyttä yllätystä?

Eräs Rachael-niminen nainen järkyttyi toden teolla avatessaan Kinder-munan sisältä löytyneen yllätyksen. Kidspot.comin uutisen mukaan Rachael ei suinkaan ollut järkyttynyt lintuhahmosta itsestään, vaan siitä, mitä tämä pieni vihreä muovihahmo oikein oli tekemässä.

Hahmo esitti nimittäin lintua, joka pitää toisessa kädessään mikrofonia ja toista kättään sukukalleuksiensa päällä. Lasten parissa työskentelevä hoitaja kertoo Facebook-päivityksessään pitävänsä löydöstään vastenmielisenä.

Päivityksessään hän ihmettelee, miten ihmeessä Kinder-munia valmistava Ferrero voi pitää genitaalialueitaan koskettelevaa hahmoa lapsille sopivana. Naisen mukaan valmistajan tulisi luopua tämän lelun valmistamisesta.

– Lapset altistuvat tällaiselle vastenmieliselle toiminnalle – tähänkö maailma on tullut? nainen kyselee.

Suunniteltu useiden asiantuntijoiden voimin

Nainen kertoo julkaisseensa päivityksen, koska piti lelua samalla sekä huvittavana että outona. Hän ihmettelee, miksi hahmo ei esimerkiksi voisi pitää toista kättään ilmassa.

– Se oli absurdia. Se oli osittain naurettavan hauskaa, mutta samaan aikaan myös jotain, joka ei ollut lapsia varten. En ymmärrä, kenen mielestä se voisi sopia lapsille.

Tältä kohuttu muovihahmo näyttää. Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Ferreron tiedottaja on kommentoinut asiaa kertomalla, että jokainen lelu noudattaa niille asetettuja tiukkoja turvallisuusvaatimuksia. 

– Jokaisen lelun valmistaminen on pitkä prosessi, johon kuuluu niin suunnittelijoita, lääkäreitä, psykologeja, oikeudellisia asiantuntijoita ja kaupallisia johtajia. Tavoitteena on tarjota lapsille jokaisesta näkökulmasta mahdollisimman turvallinen lelu, tiedottaja kertoo.

Tiedottaja lisää, että Kinder pyrkii tarjoamaan kuluttajille parhaan mahdollisen laadun ja turvallisuuden heidän tyytyväisyytensä varmistamiseksi.

Katso videolta, mitä mieltä suomalaislapset olivat suklaamunien yllätyksistä. 


Lähde: Kidspot

Uusimmat: Lifestyle

Maailmalta

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.