TV-Opas

Kauhea kylpyhuoneremontti

Unelmien kylpyhuoneesta voi tulla painajainen, jos suunnittelussa tai työssä hutiloidaan. Näissä tarinoissa mutkia matkaan tuovat remontin tekijät.

Helsinkiläiset Riikoset päättivät uusia 2002 valmistuneen kerrostaloasuntonsa kylpyhuoneen, koska saunalle ei ollut käyttöä.

Kolmen vuoden takainen remontti alkoi lupaavissa merkeissä. Valmiina olivat sisustus- ja LVI-suunnittelijoiden piirrokset, ja taloyhtiölle oli toimitettu tarvittavat paperit. Oli myös löytynyt yritys, joka tekisi uuden kylpyhuoneen avaimet käteen -periaatteella. Remppa hoituisi kuin itsestään kuukaudessa perheen viettäessä kesälomaa.

– Ajattelimme, että mahtavaa, meidän ei tarvitse tehdä muuta kuin hoitaa itsemme pois tieltä, Nina Riikonen muistelee.

Tulva eteisessä

Remontti alkoi viikon myöhässä. Se ei vielä Riikosia hermostuttanut, kun remonttimiehet kuitenkin vaikuttivat reippailta ja osaavilta.

Purkutöiden jälkeen tulivat putkimiehet. Naapureiden asunnossa majailleet Riikoset kävivät aina välillä kurkistamassa remontin etenemistä ja huomasivat, että putkitöitä enemmän miehiä kiinnosti tupakalla seisoskelu.

Valmista tuli silti, ja odotettu hetki koitti. Lapset pääsivät vaahtokylpyyn uuteen, seinään muurattuun ammeeseen. Katossa tuikkivat tähtitaivaana tuliterät lamput, ja Nina lähetti mummeille ja kummeille kännykällä kuvia lasten riemusta.

Kylvyn jälkeen eteisen lattia oli kostea. Ensin Nina ajatteli märkien jalkojen kastelleen sen, mutta päätti sitten kokeilla ammeen tyhjentämistä uudelleen. Eteisen parketin välistä alkoi tulvia vettä.

– Soitin miehelleni ja sanoin, että täällä on jotain pahasti vialla. Kyllä siinä itku tuli silmään.

Salapoliisityötä ja hutilointia

Riikosten ei auttanut kuin soittaa kuivausfirmaan, joka piikkasi kylpyhuoneen lattian ja repi uusitut seinät ja eteisen parketin auki. Kuivurit olivat päällä yötä päivää useita viikkoja.

Vesivahingon aiheuttajaa ei vain tahtonut löytyä millään. Lopulta kuitenkin paljastui, että lattiakaivon kolmesta ulostuloputkesta yksi oli jäänyt tulppaamatta.

– Onni onnettomuudessa oli se, että talomme on paikoilleen valettu, ei elementtitalo, jossa vesi olisi vahingoittanut alakerrankin asuntoja.

Vastuun pakoilua ja yllätyslaskuja

Vielä vaikeampaa oli löytää maksaja. Urakoitsijayritys syytti putkifirmaa ja päinvastoin, ja vastuuta yritettiin sälyttää myös Riikosten vakuutusyhtiölle. Tällä välin urakoitsijayritys lähetti remontista laskun, jonka summa ylitti selvästi kirjallisen tarjouksen, ja vetosi ”alan yleiseen käytäntöön” laskutusperusteissa.

Kunnostus kesti puolitoista kuukautta. Uudet kaadot suuntasivat veden seinien viereen ja laatoitus piti uusia vielä kertaalleen, ennen kuin kylpyhuone oli vihdoin toimiva ja kaunis.

Kotiinsa perhe pääsi neljä kuukautta remontin aloittamisen jälkeen. Laskusotkut selvisivät vasta kuukautta myöhemmin, Riikosten sinnikkyyden ja lakimiehen ansiosta. Remontin ajan he asuivat taloyhtiönsä kerhohuoneessa. Vakuutusyhtiön sijaisasunto ei käynyt, koska tytär oli aloittanut esikoulun kodin vieressä.

– Saimmekin sijaisasunnon avaimet käteen -tarjouksena, Nina naurahtaa.

Asiakas paikkaa

Hiuksia nostattavat Riikosten kauhutarinaa pienemmätkin ikävyydet, jos asiakas joutuu korjaamaan virheet.

Hienot ja kalliit laatat valinneen pariskunnan remonttimies veti laattojen välit vääränvärisellä saumausaineella. Asiakas raaputti sen pois sukkapuikolla.

Kolmekymppisen naisen palkkaama apu epäonnistui lattian kaatojen tekemisessä ja tarjosi sadan euron hyvitystä laskusta. Sillä summalla sopisi hankkia lasta, jolla veden saisi kaavittua lattiakaivoon. Selvittelyn pitkittyessä porukan esimies ehti ehdottaa naiselle treffejä. Tämä kieltäytyi – voidakseen joskus unohtaa remontin.

Teksti: Terhi Kivikoski-Hannula / Mediafocus

Kuvat: SXC

Tietoa sujuvan remontin perusteista:
www.kuluttajavirasto.fi/asuminen/remontti

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Lifestyle