Mainos

Kahviyrittäjän huoli: "Suomessa juodaan eniten kahvia maailmassa, mutta se on aika kuraa"

Suomessa kahvialalla on vauhti päällä. Pienpaahtimoita on nyt kolmisenkymmentä. Niiden määrä on kasvanut noin 50 prosenttia viimeisen kahden vuoden aikana. Pienpaahtimoyrittäjä uskoo, että jokainen yritys pystyy muokkaamaan alaa eettisemmäksi.   

– Se lähti opiskelujen aikojen huonosta suodatinkahvista, aloittaa Svante Hampf, Kaffa Roasteryn toimitusjohtaja.

Svantella ja hänen ystävällään oli idea kahvilasta, mutta hyvä kahvi puuttui.

– Emme löytäneet Suomesta riittävän hyvää kahvia, joten meidän piti alkaa paahtamaan itse. 

Hampf kutsuu alkuintoa termillä "learning by burning".

– Alussa jopa puolet meni hukkaan, mutta se oli meidän tapamme oppia. Polun tärkein oppi on ollut se, että aina pitää olla nöyrä. 

Pohjoismaiden suurin

Helsingin Punavuoressa iloitaan siitä, että pienpaahtimoita syntyy. 

– Suomessa juodaan eniten kahvia maailmassa, mutta se on aika kuraa. Se on hyvä syy alkaa tekemään asialle jotain. Me kaikki paahtimot yhdessä voimme muuttaa Suomen kahvikulttuuria, Hampf haastaa.

– Kahden vuoden aikana uusia pienpaahtimoita on tullut noin 50 prosenttia lisää, kertoo kahvifestivaalia järjestävä Maija Kestilä

Helsingin Kaapelitehtaalla järjestetään viikonloppuna Pohjoismaiden suurin kahvitapahtuma Helsinki Coffee Festival. Luvassa on muun muassa Vuoden Barista SM-kilpailut.  

Hampf: Kahvitiloille tulee maksaa enemmän

Kahvi on alana Hampfin mukaan yksi epäeettisimmistä. Kaffan ratkaisu ongelmaan on maksaa kahvitiloille markkinahintaa enemmän.

– Kun yhteisöt saavat enemmän rahaa kahvista, ne rakentavat kouluja. Ehdottomasti maksamalla enemmän, lapsille pystytään varmistamaan koulutus.  

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.