Mainos

"Kysynnän piikki normaalia suurempi" – mämmi uhkaa loppua kesken ruokakaupoista

Pääsiäisen ehdoton perinneherkku mämmi näyttäisi loppuvan tänä vuonna käsistä.

Kymppi-Mämmiä valmistavan Kymppi-Maukkaat Oy:n toimitusjohtaja Lasse Koski vahvistaa MTV:lle, että mämmin kysyntä on todella ylittänyt odotukset.

Tänä vuonna pääsiäinen on kaukana hiihtolomasta, mikä selittää Kosken mukaan osittain mämmin suurta kysyntää.

– Jos hiihtoloma, Runebergin päivä, laskiainen ja pääsiäinen ovat peräkkäin, niin mämmin kulutus on pienempää. Tänä vuonna pääsiäinen on kuitenkin näin myöhemmin keväällä, Koski kertoo.

– Kysynnän piikki on siksi normaalia suurempi. Aina se piikki tulee, mutta nyt monen positiivisen asian yhteensattuman kautta näin on päässyt käymään.

Koski uskoo, että kotimaisen ruoan ja perinteiden arvostus on noussut uuteen mittaansa Suomi 100 -juhlavuoden ansiosta. Mämmin ystäville on myös tarjolla tänä vuonna erilaisia mämmireseptejä, joilla perinneherkusta saa tuunattua hetkessä herkullisia jälkiruokia pääsiäispöytään.

Parin viikon päästä mämmiä saa varmasti

Mämmiä valmistetaan useampi kuukausi ennen pääsiäistä ja myydään kahdessa viikossa. Tänä vuonna suuri kysyntä on aiheuttanut sen, että joissain kaupoissa jouduttaneen myymään ”ei-oota”.

K-Citymarket Kupittaan kauppias Hannu Aaltonen heitti huhun hyllyiltä loppuvasta mämmistä ensimmäisenä Twitterissä. Kauppias kertoo MTV:lle tilanteen näyttäneen vielä alkuviikosta melko huonolta. Tällä hetkellä näyttäisi kuitenkin siltä, että mämmiä riittää hyvin koko pääsiäiseksi.

– Muutama sata rasiaa puuttuu tilauksestamme, mutta nyt näyttää hyvältä. Valmistajilta on tullut tieto, että tänä vuonna on tehty enemmän mämmiä kuin aikaisemmin, Aaltonen toteaa.

Myös Aaltonen epäilee mämmin kasvaneen kysynnän johtuvan suomalaisten perinneruokien uudesta buumista.

Mikäli oman lähikaupan tilanne on surkeampi kuin Kupittaalla, ei kuitenkaan ole syytä huoleen! Mämmiä myydään ympäri vuoden, joten tilanne korjaantunee kaupoissa nopeasti.

– Jos pääsiäisenä ei saa, niin parin viikon päästä on varmasti taas mämmiä, lupaa Koski.

***


Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.