Mainos

Uusi tutkimus: Vain yksi alkoholijuoma voi tehdä seksistä parempaa – arvaatko mikä?

Alkoholi muuttaa tunnetusti ihmisten käytöstä. Humaltuneessa tilassa esimerkiksi vietit ja tunteet saattaavat voimistua ja olo muuttua helposti kiimaisemmaksi kuin kirkkaassa päivänvalossa.

Alkoholijuomien nauttiminen höllentää estoja lisää monen kohdalla seksuaalista aktiivisuutta. Uuden tutkimuksen mukaan aivot reagoivat kuitenkin eri tavalla eri juomatyyppeihin. Sillä saattaa olla siis jatkojen kannalta väliä, juoko illan aikana esimerkiksi olutta tai shotteja.

Italialaisen, The Journal of Sexual Medicine -julkaisussa ilmestyneen tutkimuksen mukaan kohtuullisia määriä punaviiniä juoneet naishenkilöt kokivat sukupuoliviettinsä voimakkaammaksi kuin naiset, jotka olivat juoneet olutta tai viinapohjaisia drinkkejä. Tutkimukseen otti osaa yhteensä 798 italialaisnaista, jotka olivat iältään 18–50-vuotiaita.

Syy on kemiallinen

Koehenkilöillä, jotka joivat kaksi lasia punaviiniä päivässä, mitattiin korkeampia testosteronitasoja, kuin henkilöillä, jotka eivät juoneet punaviiniä. Testosteroni on hormoni, joka nimenomaan lisää libidoa.

Punaviini toimii kemiallisesti ilmeisesti niin, että sen sisältämä kversetiini-flavonoidi estää tiettyä kehon omaa entsyymiä kuljettamasta ylimääräistä testosteronia pois elimistöstä. Näin ollen testosteroni-tasot nousevat ja kyseisen henkilön seksihalut heräävät.

Punaviinin on jo aiemmin todettu tekevän naisista seksuaalisesti aktiivisempia, sillä juoma lisää verenkiertoa ja herkkyyttä strategisilla intiimialueilla, kuten rinnoissa ja sukupuolielimissä. 

***

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.