Mainos
SuomenIhanimmatHäät2_raatilaiset

Suomen ihanimmat häät -pari voitostaan: ”Onnistuimme välittämään saman tunteen, joka meillä oli”

Suomen ihanimmat häät -ohjelman pääpalkintona oli luksusmatka Mauritiukselle. 

Suomen ihanimmat häät -ohjelmassa tutustuttiin kymmenen parin rakkaustarinaan ja seurataan heidän valmistautumistaan omaan hääpäiväänsä. Kauden lopulla Tuija Pehkosen johtama raati valitsi ihanimmiksi häiksi vantaalaisten Marian ja Antonin häät. 

– Hääpäivästä jäi todella hyvä muisto. En olisi tehnyt mitään eri tavalla. Se oli juuri sellainen, mitä pitikin olla, Maria huokaa onnellisena.

Vaikka pari oli raadin suosikki heti alusta alkaen, ohjelman voitto tuli kummallekin suurena yllätyksenä.

– Voitto tuntui erittäin hyvältä ja uskomattomalta, Anton toteaa ihmeissään.

– Onnistuimme välittämään sen saman tunteen, mikä meillä oli, Maria arvioi voiton salaisuutta.

Häiden jälkeen Marian ja Antonin elämässä on puhaltaneet muutoksen tuulet. Perheeseen syntyi pieni tyttö ja he muuttavat uuteen, isompaan asuntoon. Anton vaihtoi myös työpaikkaa, joka on vaikuttanut arjen rytmiin. Pari kuitenkin hehkuu onnea ja kuvailee elämäänsä euforisen ihanaksi.

Katso parin haastattelu videolta artikkelin yläosasta.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.