Naimisiin meneminen ei ole mikään saavutus – tuleva morsian kertoo syyn

Natalie Brooke uskoo, että olisi saanut katkeran sinkkutytön leiman, jos kertoisi mielipiteensä ilman kihlasormusta sormessaan: hän ei pidä avioliittoa saavutuksena.

Natalie Brooke meni kihloihin vuonna 2015. Poikaystävän kosinta oli ihana yllätys, mutta minkäänlainen saavutus se ei ollut. Brooke kertoo Huffington Post -lehdelle, miksi.

– Turhautumiseni syy on tämä: on vuosi 2016, ja kosituksi tuleminen on edelleen juhlitumpi asia kuin naisten akateemiset ja ammatilliset saavutukset, Brooke kuvaa kokemustaan tilanteesta.

– Olen onnellinen innostuksesta, jota tuleva avioliittoni on synnyttänyt, mutta samalla pohdin, miksi naimisiinmeno nostetaan korkeammalle jalustalle kuin aito menestys, jota koulutus ja ura luovat.

"Minulta kysellään paljon enemmän ihmissuhteistani kuin työhön liittyvistä saavutuksista"

Brooke uskoo, että olisi saanut katkeran sinkkutytön leiman, jos kertoisi saman mielipiteen ilman kihlasormusta sormessaan. Hän muistuttaa, että 1950-luvulla avioliitto saattoi vielä olla naisen elämän kohokohta. Nykymaailmassa tilanne on toinen.

– Naiset ovat yrittäjiä, lakimiehiä, opettajia, toimitusjohtajia, keksijöitä, suunnittelijoita, tutkijoita, kirjailijoita, konsultteja ja paljon enemmän. Naiset menevät yliopistoon ja hankkivat ensin maisterin, sitten tohtorin tutkinnon, Brooke listaa naisten saavutuksia.

– Vaikka moni nainen on naimisissa, häntä ei todellakaan voi määritellä pelkän (vaihtuneen) sukunimen perusteella. Olen yleisesti huomannut, että minulta kysellään paljon enemmän ihmissuhteistani, kihlauksestani tai häistäni kuin työstä tai siihen liittyvistä saavutuksista. 

Kihlaukseen ja suhteisiin liittyvät kysymykset eivät edes alkaneet vasta kihlautumisen tapahduttua.

– Aina on ollut niin, että minulta kysytään todennäköisemmin ”no, koska menette kihloihin” tai ”miten Craigin kanssa menee” kuin ”miten töissä menee” tai ”mitä projektia teet nykyisin”.

Brooke myöntää sortuneensa itse samaan. Hän syyttää tilanteesta mediaa ja mainoksia, jotka opettavat naiselle, että sormuksen saaminen nimettömään on äärettömän tärkeää.

– Yhteiskunnan olisi ehkä aika määritellä uudelleen se, mitä osaa naisen elämästä arvostamme eniten.

"Avioitumiseen ei tarvita aivoja"

Brooke itse ei pidä avioitumista suurempana saavutuksena kuin työelämän virstanpylväitä, koska se ei vaadi samanlaisia ponnistuksia ja uhrauksia.

– Avioitumiseen ei tarvita aivoja, intohimoa tai erityisiä taitoja. Täytyy vain löytää halukas kumppani. Sen sijaan pääseminen kouluun X, valmistuminen arvosanalla Y ja pääseminen työpaikkaan Z vaatii paljon työtä.

Avioituminenkin voi olla saavutus, jota saa juhlia. Brooken mielestä avioliiton menestys syntyy parin yhteistyöstä: siitä, miten he selviävät taloudellisista ongelmista, sairauksista, lasten kasvattamisesta ja muista arjen asioista.

– On todella saavutus, jos pari pysyy yhdessä aikana, jona 50 prosenttia liitoista päättyy eroon, hän kirjoittaa.

– Haluan edelleen korostaa, että avioituminen on valtava asia, ja on hyvin jännittävää löytää ”se oikea”. Sormus ei kuitenkaan ole asia, joka määrittelee naisen. Kehotankin kaikkia olemaan iloisia, kun oma sisko, työtoveri tai bestis ilmoittaa menevänsä naimisiin; mutta olkaa yhtä innostuneita (tai vielä innostuneempia), kun nämä samat henkilöt saavat johtajan paikan, maisterin tittelin tai alkavat yrittäjiksi.

Mikseivät naiset pääse johtajiksi?


Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Lifestyle

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.