TV-Opas

Sini Sabotage

Rajoja rikkova Sini Sabotage on persoona, jota ei voi ohittaa.

Sympaattisen 27-vuotiaan Sini Sabotagen uniikki kokonaisuus on kiehtova ja ainutlaatuinen. Suomen harvoihin naisräppäreihin kuuluva Sabotage on tehnyt musiikkia 10 vuotta ja rakentanut uraansa pieteetillä. Työtä pelkäämätön Sabotage tietää mitä menestys vaatii. Trendsetteri astui parrasvaloihin vasta, kun paketti oli kunnossa.

Miesvaltaisella hip hop -kentällä pelaava Sabotage hallitsee latauslistojen kärkipaikkoja Levikset repee -singlellään ja koristaa upealla ulkonäöllään lehtien sivuja. Sini Sabotagella on Suomen ykköstiimi takanaan, johon lukeutuu muun muassa useita hittejä tehtaillut DJ PP, tuottaja Jaakko Salovaara sekä maamme ykkösräppärit JVG. Ensimmäisellä albumilla tullaan kuulemaan niin nopeaa klubisoundia kuin tunteellisempaa ja riisuttua äänimaailmaa. Sinin tekstit ovat rehellisiä eikä hän epäröi pistää heittää itseään likoon. Sini kirjoittaa rohekasti elämästään ja käsittelee sanoituksissaan mm. ihimissuhteita ja hauskanpitoa.

Sini Sabotage päätyi hip hopin pariin, kun hän alkoi kirjoittamaan kertosäkeitä tutuille räppäreille. Riimejä alkoi syntymään ja Sini liittyi Valosiepparit-kokoonpanoon, johon kuului myös Alamaa ja Ruoto. Yhtyeen debyyttialbumi julkaistiin 2006, jonka jälkeen Sini ryhtyi tekemään soolomateriaalia. Ensimmäinen soolokappale löytyy Suomi HipHopin Vol.5 -kokoelmalta ja tämän lisäksi Sini on vieraillut Cheekin ja JVG:n levyillä. Musiikkiuran ohessa Sini kiinnostui DJ-työstä ja päätyi DJ:ksi Tigeriin ja myöhemmin Girls-klubiin, jonka kanssa Sini kiersi ympäri Suomea. Tämän jälkeen Sini siirtyi Brädin kiertue DJ:ksi ja samoihin aikoihin alkoivat radio DJ:n työt Spin FM:llä. Sinillä oli kanavalla vuoden ajan viikottainen oma DJ-painotteinen talkshow -henkinen ohjelma. Sini on toiminut myös studio-DJ:nä Maikkarilla pyörineessä Heikki & Mikko Show'ssa.

Sini Sabotage etsii Idolsista persoonallisia ääniä ja henkilöitä. Hän lupaa tuoda oman kokemuksensa mukaan tuomarointiin ja etsii laulajaa, jolla on sama, työtä pelkäämätön asenne menestyksen eteen, kuin hänellä itsellään. Miesvaltaisella kentällä pelaava Sini Sabotage ei taatusti nöyristele miestuomareiden rinnalla, vaan haastaa heidätkin tiukkaan mielipiteen vaihtoon.

Osallistu keskusteluun

comments powered by Disqus

Uusimmat: Idols

Uusimmat

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

Sisältää tuotesijoittelua

Osa tämän sivuston sisällöstä on toteutettu yhteistyössä mainostajien kanssa.

Sulje