TV-Opas

Sini Sabotagesta Idols-tuomari: Haaveet täyttyvät

Sini Sabotage on noussut listojen kärkeen Levikset repee -hitillään. Menestys on ollut kauan naisen haaveena, ja videolla Sini kertoo, kuinka myös Idols-tuomarin pesti on unelmien täyttymys.

Sini Sabotagen listojen ykkössijalla keikkuvasta Levikset repee -biisistä povataan virallista kesäbiisiä.

– Hurjaa. Minulla ei ollut mitään odotuksia ensimmäiseltä sinkulta. Toivoin tietysti, että se menestyy, mutta en olisi ikinä uskonut, että noin hyvin, Sini myhäilee.

Suosio on muuttanut Sinin suunnitelmat kertaheitolla, sillä nyt kesäviikonloput täyttyvät keikoista. Omien keikkojen lisäksi Sini kiertää muun muassa JVG:n festarikeikoilla.

Takana pitkä ura

Monille saattaa tulla yllätyksenä se, että Sini on ollut mukana musiikkimaailmassa jo kymmenisen vuotta.

Hän on tehnyt musiikkia monille suomalaisille rap-artisteille ja laulanut näiden levyillä.

Sini on myös kokenut DJ, mutta ne hommat saavat naisen mukaan nyt jäädä.

– Tein dj-hommia alun perin siksi, että pääsisin tekemään töitä musiikin parissa, Sini kertoo.

Hänen mielestään samalla tavalla Idols on loistava ponnistuslauta aloitteleville muusikoille.

– Ohjelma sopii henkilöille, jotka tietävät haluavansa tehdä musiikkia, mutta eivät tiedä, miten aloittaisivat hommat, Sini selvittää.

Hän toivookin uusien tuomareiden löytävän Diandran kaltaisen lahjakkuuden.

– Toivottavasti löydämme persoonan, joka ei hevillä unohdu. Mielestäni Anna Abreu on ehkä suurin Idols-voittaja. Hän on tehnyt kisan jälkeen makean uran, Sini sanoo.

Hän uskoo, että värikkäät tuomarit tuovat Idolsiin täysin uusia piirteitä. Suoruudesta ei tämäkään tuomarijengi aio tinkiä.

– Olen reilu, mutta en rupea kenenkään selkää taputtelemaan, Sini lupaa.

Ilmoittaudu mukaan Idolsiin!

(MTV3 – OONA STÅHLSTRÖM)

Osallistu keskusteluun

comments powered by Disqus

Uusimmat: Idols

Uusimmat

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

Sisältää tuotesijoittelua

Osa tämän sivuston sisällöstä on toteutettu yhteistyössä mainostajien kanssa.

Sulje