Ridge Forrester

Ronn Moss

Ridge Forrester

Kauniit ja rohkeat – Ridge Forrester (Ron Moss).



Ridge Forrester – designer, veistos ja "Ridge over Brooked Water"


Stephanie ja Eric Forresterin vanhin poika on yksi Los Angelesin muotipiirien dynamoista. Hän on vaatesuunnittelijoiden valioväkeä piirtäjänkykyineen, veistoksellisine kasvonpiirteineen, vahvoine katseineen ja maskuliinisine olemuksineen. Lisäksi hän osaa olla kätilö, tosin myös pikkuveli Thorne on ollut lapsenpäästäjänä.

Ridge auttoi isänsä tyttären Bridgetin maailmaan vuorilla, mutta Thorne toimi kätilönä, kun Taylor synnytti isonveljen lapsen pakettiautossa maantiellä.


Kolme tärkeää naista

Ridgen noin 50-vuotiseen elämään on tähän asti mahtunut kolme tärkeää naista: Caroline Spencer, Brooke Logan ja Taylor Hayes. Lehtikustantaja, kemisti-liikenainen ja psykiatri.

Brookea hän kutsuu Loganiksi ja Tayloria Dociksi. Kaikkien kolmen kanssa hän on ollut myös naimisissa. Caroline on kuollut leukemiaan, mutta elossa olevat Taylor ja Brooke ovat käyneet läpi kuolemanraskaan prosessin ennen kuin tilanne on rauhoittunut Taylorin päästyä rouva Forresteriksi.


Häät Malibun hiekalla

Ridgen lukuisista häistä visuaalisesti ehkä vaikuttavin on ollut vihkitilaisuus Loganin kanssa 14.8.1996 jaksossa Morsian ratsastaa Malibuun ja 15.8.1996 Alttarionnea sannalla . Paikka oli Tyynen valtameren rannalla sijaitseva Malibu Beach ja tyylilajina oli ritaritarina. Morsian ratsasti sannalle sulhasensa luo hevosella. Kaikki olisi ollut täydellistä, ellei kukkulalla olisi tähystänyt kiikarimies, marokkolaisen prinssi Omarin kätyri, joka väijyi matkapuhelin kädessään, että Ridge saisi varmasti uuden vaimon.

Taylor Hayes, jonka kanssa Ridge oli ollut naimisissa, oli julistettu kuolleeksi kadottuaan ollessaan menossa psykiatriseen konferenssiin Egyptiin. Todellisuudessa hänet oli välilaskun aikana pahoinpidelty, ryöstetty ja viety marokkolaiseen sairaalaan, minne osui myös upporikas prinssi Omar.

Prinssi menetti sydämensä muistinsa menettäneelle prinsessa Lailalle ja piti kaunista amerikkalaista linnassaan rakkauden panttivankina. Taylor pääsi takaisin Kaliforniaan muun muassa tohtori James Warwickin neuvokkuuden avulla.

Ridge oli ehtinyt tilapäisesti sokeutua kemian laboratoriossa sattuneessa onnettomuudessa, joten hän ei tunnistanut Tayloria tämän hoitaessa häntä vapaaehtoistyöntekijäksi naamioituneena. Lopulta kaikki paljastui, ja Ridgen ja Brooken merenrantaliitto mitätöitiin. Ridge ja Taylor jatkoivat omaa liittoaan. Brooke jäi ilman miestä, nyt kahden lapsensa kanssa.

Ridge Forrester

Kauniit ja rohkeat



Rakkautta ja punaviiniä

Ridgen ja Taylorin ensimmäinen yhteinen lapsi siitettiin halvassa hotellissa Los jossain Angelesin laitamilla eräänä iltapäivänä punaviinihetken jälkeen. Ridge asui hotellissa odotellessaan oikeudenkäyntiä. Hän oli syytettynä yrityksestä murhata Grant Chambers. Ampuja oli kuitenkin Ridgen petturuudesta ja Grantin isäpuolen roolista turhautunut nuori Rick.

Elämänkuviot mutkistuvat vielä moneen kertaan ennen kuin Taylor tunnustaa Ridgelle tämän olevan pikku Thomasin isä, ja ennen kuin he ovat toista kertaa alttarilla.

Ridge ja Taylor menivät aikoinaan kihloihin Karibialla St. Thomasin saarella, siitä esikoisen nimi Thomas. Taylorin odottaessa kaksosia hän saa tuberkuloositartunnan, sairastuu, joutuu sairaalaan ja paranee. Synnytys on vaikea, mutta Ridge, suku ja lääkärit ovat apuna.

Kaksoset ovat tyttöjä. Toisen nimeksi tulee Phoebe, joka tarkoittaa päivänsädettä ja kirkasta valoa. Toisen tytön nimeksi Taylor haluaa Stephanie-anoppinsa hyväntahtoisuuden kunniaksi Stephanie eli Steffy.


Vuosi 2004

Sheila Carterin ampuma luoti osuu Tayloriin jaksossa Kaksi luotia Los Angelesissa 26.12.2003 [# 3904 USA 16.10.2002]. Taylor joutuu sairaalaan ja kuolee rakkaansa käsivarsille episodissa Ridgen syli Tuonelan helmana 5.1.2004 [# 3911 USA 25.10.2002].

Jaksossa Olemme saman puun verta, Ridge! 13.4.2004 [# 3992 USA 25.2.2003] Massimo Marone IV kertoo Ridgelle olevansa tämän biologinen isä. Ridge itse on Massimo Marone V.

Jaksossa Omaan päähän on pitkä matka, kapteeni! 1.10.2004 [# 4076 USA 27.6.2003] Massimo kertoo lisää sukulaisuussuhteista: merikapteeni Dominick Nick Payne, jonka äiti on leskirouva Jacqueline Payne, on Ridgen velipuoli. Ridge and Nick, The Marone Brothers!


Häät viidakossa

Ridge ja Brooke menevät naimisiin Calixtonin kuvitteellisessa etelä-amerikkalaisessa saarivaltiossa. Katolinen pappi vihkii heidät pienellä sillalla sademetsän keskellä 17.11.2004 jaksossa Fanfaareja oopperasta Forresterin häät [# 4134 USA 19.9.2003].

Ridge Forrester

Kauniit ja rohkeat



Vangiksi viidakossa

Sheilan johtamat joukot kidnappaavat Ridgen heti häiden jälkeen ja pitävät panttivankinaan hylätyssä rautavalimossa. Ridgeä etsimään tulevat Nick ja Brooke otetaan myös vangiksi.

Massimon johtamien pelastusjoukkojen taistellessa Sheilaa ja bandiittoja vastaan Ridge yrittää pelastaa Brooken, mutta putoaa tulikuuman sulatusuunin pohjalle. Sieltä hänet pelastaa alkuasukastyttö Anna, joka on kasvanut valimonhoitajan lapsena ja tuntee uunin rakenteen.

Ridge ilmestyy surusta kuolemaisillaan olevalle Brookelle 2.12.2004 jaksossa Vau, mikä selkä Samanthalla! [# 4154 USA 17.10.2003]. Brooke kävelee viidakkosillalle, missä hän ja Ridge vihittiin. Hän vaipuu syvälle äänien, tunteiden ja kosketusten muistoihin. Sitten, sitten ... yllättäen, varoittamatta Brooken viereen ilmestyy tuttu hahmo, kuin Deux ex machina, Jumalan koneesta. Ridge! Hänen vartalonsa hehkuu viidakon pastoraalisen vastavalon heijastuksissa. Ja siinä he ovat vierekkäin toistensa lähellä, toisiaan koskettaen, toisiaan rakastaen, Ridge ja Brooke, kuin paimenidyllissä. Ridge elää!

Seuraavassa jaksossa Väkevä rendez-vous viidakossa [# 4155 USA 20.10.2003] Brooke koskettelee rakkaansa vartaloa, kasvoja, pientä kriisisänkeä, kaikkea – ja laskeutuu yhdessä hänen kanssaan nurmelle viidakon taivaan alle. Papukaija näkee kaiken ja viheltää.


Vuosi 2005

Brooke on raskaana. Isyystestit kertovat, että isä on Nick Payne. Brooke ja Nick ovat viettäneet yhden intiimin yön yhdessä ja se oli silloin, kun Brooke oli murtua murheesta uskoessaan Ridgen kuolleen.

Kun Ridge ja Nick viruivat Sheilan panttivankeina, Ridge pyysi veljeään pitämään huolta Brookesta, jos hänelle itselleen sattuisi jotain kidnappausdraaman aikana. Hänelle sattui ja Nick teki niin kuin oli luvannut.

Ridge ja Brooke rakastavat toisiaan enemmän kuin koskaan, mutta Brooken on tehtävä valinta veljesten välillä. Hän valitsee Nickin, lapsen tähden, sitten perimmäiset tunteet voittavat ja hän valitsee Ridgen, ja lapsi valitsee vanhempansa, sillä se on biologisesti sittenkin Ridgen.

Synnytys tapahtuu Brookelan makuuhuoneessa Ridgen toimiessa kätilönä. Pojan nimeksi tulee Ridge Junior alias R.J.


Hullu vuosi 2006

Bridgetin kiinnostus Ridgeä kohtaan jatkuu. Sen vuoksi hän on purkanut kihlauksensa Oscarinkin kanssa. Nick saa hänet kuitenkin tuntemaan toisin ja terveemmin. Heitä yhdistää groteski, lapsenomaisesti hullutteleva huumorintaju.

Ridge manipuloi Thomasin jättämään Amberin. Amber päättää kostaa. Kosto saa kauhun mittasuhteet, kun hän järjestää Clarken kanssa Ridgelle ja Bridgetille ansan. Murtomaasuksilla hiihtämään lähtenyt Bridget putoaa Big Bearin havupuiden siimeksessä sijaitsevaan vanhaan, hylättyyn kaivoskuoppaan.

Ridge lähtee hiihtäen etsimään Bridgetiä ja löytää tämän kuopasta. Hän laskeutuu alas pelastaakseen ystävänsä. Amberin asentamat kamerat kuvaavat heidän kahden jokaista liikettä tarkoituksenaan tallentaa se kaikkein rohkein, suudelma. Ja suudelma tulee! Se tulee, kun kuiluun ei kuulu apua ja Bridget on vaipumassa vajaalämmön vuoksi tajuttomaksi. Ridge vie huulensa hypotermiatilaan päässeen Prinsessansa huulille. Hyvästi, Bridget!

Nick pelastaa Ridgen ja Bridgetin, mutta kaivoskuoppaan konstruoidun kameran ottama suudelmavalokuva ei pelasta Amberin Thomas-suhdetta.

Brooke kyseenalaistaa Ridgen moraalin ja oman kykynsä olla sellaisen miehen naisena. Nick kyseenalaistaa veljensä suudelmamoraalin lyömällä tätä nyrkillä.

Ridge menee iskujen jälkeen Café Russeen. Morgan DeWitt on päässyt vankilasta ja osuu Russen baariin samaan aikaan Ridgen kanssa. Ridgellä on huono olo. Hän putoaa baarijakkaralta ja satuttaa päänsä jo toisen kerran saman päivän aikana.

Ridge Forrester

Ridge



Muistinmenetys

Morgan antaa ensiapua viemällä miehen hotellihuoneeseensa lepäämään. Brooke soittaa Ridgen matkapuhelimeen. Ridge ei kuule huonovointisuudeltaan signaalia. Morgan ottaa puhelimen, ja näytölle ilmestyy Brooken kuva. Morgan kertoo Ridgelle, että Brooke on soittanut. Ridge ei muista, kuka Brooke on.

Morgan ja Ridge lentävät Italian Venetsiaan. Morganin Euroopassa asuva äiti Natalie DeWitt joka on Euroopan johtavia neurologeja, tulee tapaamaan tytärtään hotelliin. Morgan pyytää samalla tekemään diagnoosin Ridgestä, joka on päähän osuneiden iskujen vuoksi menettänyt muistinsa. Natalie tekee Ridgelle rutiinikysymyksiä, kuten Kuka on Yhdysvaltain presidentti?

Morgan kertoo äidilleen, että haluaa Ridgeltä nyt sen, jonka Stephanie Forrester häneltä aikoinaan riisti: lapsen. Natalie näkee tyttärensä psykopatologian ja sanoo tämän elävän Ridge-pakkomielteiden vallassa.


Sinäkö, Brooke?

Morgan palkkaa naisen esittämään Brookea ja kertomaan Ridgelle, että heidän avioliittonsa on ohi. Ridge ahdistuu niin että pyytää Morganilta apua elämänsä systemaattiseen järjestämiseen. Morgan lähettää Ridgen nimissä Stephanielle sähköpostin, joka järkyttää kotiväkeä.

Morgan suunnittelee romanttisen illan, jonka on tarkoitus täyttää hänen kaikki unelmansa lapsen siittämistä myöden. Ridge kieltäytyy rakastelusta, koskaa alkaa saada Unforgettable-kappaleen soidessa muistikuvia Brookesta.


O Amber! My Amber!

Ridgen pelastaja on Amber, joka saapuu Forrester-suvun hylkäämänä hylkiönä Venetsiaan lohduttautumaan ja kokoamaan itseään. Hotellihuone sijaitsee Ridgen ja Morganin hotellia vastapäätä kanaalin toisella puolella.

Hän huomaa hotellin ikkunassa yllttäen Ridgen ja menee tapaamaan tätä. Morgan on suihkussa. Ridgen kertoessa että hänet toi Venetsiaan Morgan-niminen nainen Amber käskee pakata. Heti, sillä olet vaarassa!

Amber soittaa Brookelle, mutta Morgan tulee väliin. Sitten tulee Natalie ja lupaa tyttärelleen asianmukaista psykoterapiaa.

Brooke uskoo Amberin kidnapanneen Ridgen. Amber soittaa Brookelle uudelleen ja kertoo tilanteen. Ridge ja Brooke puhuvat keskenään. Heidän lopettaessaan saapuvat Massimo ja karabinieerit. Ridge kertoo, että kidnappauksen takana ei ole Amber. Amberin soittaessa CD:ltä Unforgettable-kappaletta Ridgen muisti palautuu.


Taylor! My Taylor!

Ridge palaa Massimon jetillä Los Angelesiin rakkaidensa luo. Kaikki on hyvin, kunnes käy ilmi, että kuolleeksi julistettu Taylor elää!

Ennen kuin Taylor saapuu Ridgen luo lihana, äänenä ja elävänä kaipauksena, Ridge kaivaa hänen hautansa Thornen kanssa auki. Kuopasta paljastuu vahanukke, josta on tehty Taylorin näköinen olento. Hautakuopan reunalla seisoo Marokon prinssi Omar. Elävä Taylor kävelee kohti Ridgeä.

Ridgen ja Brooken ero on dramaattinen. Ridge uudistaa vihkivalansa Taylorin kanssa 25.9.2006 jaksossa Suuria tunteita suurin leuoin [# 4585 USA 29.6.2005]. Uudistaminen käy teknisesti vaivattomasti, koska Ridgen ja Brooken avioliitto on lainvoimaton Taylorin hengissäolon vuoksi.


Vuosi 2007

Ridge ja Taylor eroavat ja Ridge kaipaa Brooken luo. Tämä haluaa miessuhteisiinsa turvaa ja vakautta – ja valitsee Nick Maronen. Ridgen osaksi jää sinnikäs aneleminen; hän rukoilee Brookea takaisin, mutta tämä sanoo, että Nick on Se Oikea.


Vuosi 2008

Saadakseen Brooken takaisin Ridge vaihtaa keinoa. Hän jättää anelemisen vähemmälle ja ottaa käyttöönsä koston tarkoituksenaan saada Brooke mustasukkaiseksi. Sen mahdollistaa Brooken siskon Donna Loganin paluu San Franciscosta Los Angelesiin.

Brooken kieltäydyttyä Nickin kehotuksesta jatkamasta Ridgen alusvaatekokoelman mallina, tehtävän ottaa vastaan Donna. Ridge liehittelee häntä saaden Brooken suuttumaan ja kieltämään työmaaflirtin.

Brooken ja Nickin erottua Ridge menee kihloihin Brooken kanssa. Tämä purkaa kihlauksen Ridgen muututtua väkivaltaiseksi Rickiä kohtaan. Ridge ei hyväksy Rickin ihastumista kymmenen vuotta nuorempaan Phoebeen.

Ridgeä syytetään Phoeben toisen ihailijan, Shane McGrathin murhasta. Hän vapautuu syytteistä, koska tuomari uskoo Ridgen vain yrittäneen estää poikaa tekemästä itsemurhaa.


Vuosi 2009

Ridge kieltäytyy palaamasta Brooken luo ja kehittää suhteen Ashley Abbottin kanssa. Kihlaus purkautuu.


Vuosi 2010

Ridge ja Brooke ovat jälleen yhdessä.

Ridge kokee valtavan menetyksen, kun toinen hänen rakkaista kaksosistaan, Phoebe, kuolee 16.04.2010 Suomen aikaa Rickin ohjaaman auton suistuttua tieltä.

Forrester Creations -muotitaloa huojuttaa liikemies Bill Spencerin halu ostaa perheyritys. Ridge asettaa ehdoksi sen, että Katiesta tulisi toimitusjohtaja. Katiesta tulee toimitusjohtaja, mutta kenelle hän on loppujen lopuksi lojaali? Tulevalle aviomiehelleen Billille.

Bill Spencerin energiat liikkuvat mediamaailmassa ideoita täynnä. Hän on visualisti ja verbalisti, ja hän järjestää uuden yhtiön tiloissa kansainvälisen mediapäivän. Sen päätteeksi paljastetaan toimitalon ulkoseinässä oleva logo: FC A Division of Spencer Publications. Rahaa on.

Katie tiedottaa eräänä päivänä yhtiön uudet johtajanimet: Brooke Logan Forresterista tulee pääjohtaja ja Donna Logan Forresterista apulaispääjohtaja. Ridge saa tehtäväkseen suunnitella Katielle morsiuspuvun. "Jotain kaunista, klassista ja seksikästä – sellaista, mitä yleensäkin suunnittelet", Bill neuvoo.

Ridge sanoo Brookelle, että tämän kaiken pitäisi olla heidän kahden yhteistä aikaa, mutta nyt Bill Spencer hallitsee koko taloa. Onneksi on kuitenkin höyryhuone! Siellä on hyvä viettää aikaa ja pitää kahdenkeskisiä palavereita viimeistään silloin, kun pitää päästää höyryjä Billin vuoksi.

Brooke on pahoillaan, ettei pystynyt ostamaan yhtiötä takaisin. Ridge sanoo, että ei se mitään, sillä hänellähän on siinä koko elämänsä: lauteet, lämpö ja Logan. Hänelle riittää, että Brooke oli ollut huolissaan hänen luovuudestaan. Elän sinua palvellakseni, Brooke.

Ridgen psyykeä heiluttaa kuitenkin vuonna 2010 myös se, että hänen ex-vaimonsa Taylor ja Brooken poika Rick Forrester ovat alkaneet seurustella.


Vuosi 2011

Ridge on laillisesti naimisissa Brooken kanssa. He asuvat Brookelassa kaikki – isä, äiti, pieni Ridge Junior ja Ridgen adoptoima teini-ikäinen Hope. Ridge rakastaa Loganiaan, mutta väärinkäsitysseksi Hopen poikaystävän, Oliver Jonesin, kanssa koettelee Ridgen hermoja, ja hän on luvannut palata Taylorin luo, jos vaimo järjestäisi vielä yhdenkin skandaalin.

Skandaali tulee, mutta ei Brooken järjestämänä, vaan Thomasin. Se liittyy siihen, että Brooke ja Thomas ovat alkaneet tehdä yhteistyötä Thomasin uuden Taboo-miestenmalliston hyväksi. Eräänä päivänä Thomas antaa yleisön edessä seisaaltaan vartalo taivutettuna Brookelle perinteisen Hollywood-suudelman. Järkyttävää, mutta Ridge ei jätä Brookea, ei vielä sen skandaalin edessä. Pahempaa on tulossa.

Ridge lähettää Brooken ja Thomasin yhdessä Australiaan markkinoimaan suursuosion saavuttanutta Taboo-mallistoa. Forrester-jetti joutuu myrskyyn ja putoaa Tyyneenmereen. Pilotit menehtyvät, mutta Brooke ja Thomas pelastuvat autiolle saarelle.

Ridgen johtama pelastusretkikunta löytää haaksirikkoutuneet.


Vuosi 2012

Suvulle käy ilmi, että Brooke ja Thomas olivat syöneet saarella kasvaneita mustia myrkkymarjoja tietämättä, että ne sisälsivät hallusinogeenejä. Tämän kuultuaan Stephanie saa ajatuksen, jolla Ridge saataisiin halveksimaan vaimoaan niin että jättäisi tämän ja palaisi Stephanien oman suosikkiminiän, Taylorin, luo.


Oliko autiolla saarella sittenkin seksiä?
ma 2.1.2012
[# 6075 USA 25.5.2011]

Stephanie painostaa Thomasia liittoutumaan kanssaan perheen eheyttämisen vuoksi. Sillä tavalla firma kirkastuisi, ja Ridge ja Taylor pääsisivät taas yhteen. Thomas sanoo, että valehtelisi, jos väittäisi saarella olleen hänen ja Brooken välillä seksiä. Sitä paitsi Brookehan on tehnyt hänelle vain hyvää. Stephanie muistuttaa, että Brooke Logan on tehnyt koko suvulle myös pahaa.

Stephanie paljastaa, että Whip Jones oli se, joka otti Thomasista ja Brookesta kuuluisan kohukuvan vaatteidenvaihdon yhteydessä. Syy: halusi kostaa Ridgelle. "Thomas, olet Steffyn kanssa yhtiömme tulevaisuus, ja Brooke ei siihen yhtälöön mahdu."

Whipin kostosta vihastunut Thomas päättää hyväksyä isoäitinsä ehdottaman julman diilin. Hän menee Ridgen ja Brooken luo. Hänen silmänsä ovat tuskasta sumeat, ja hän kertoo alkaneensa vähitellen muistaa, mitä saarella tapahtui. Aikaisemmin hän ei ollut varma, mutta nyt on, ja se kaikki täytyy kertoa."Olen pahoillani, mutta Brooke, niin tapahtui, me... me rakastelimme... siellä saaren luolassa. Niin vain kävi."

Pojan tunnustus johtaa siihen, että Ridge alkaa valmistella paluutaan Taylorilaan. Hääpäivä määrätään ja vieraat kutsutaan.


Tietä Ridgen partataiteelle!
ti 4.9.2012
[# 6103 USA 4.7.2011]

Ridgen ja Taylorin häät on järjestetty seuraavaksi päiväksi, ja miehen pitäisi olla onnellinen, mutta hän näyttää synkältä, lähes uhkaavalta. Tumma, geometriseksi muotoiltu karvoitus peittää puolet kasvoista, ja ripsiväriä ja kajalia on kulunut tavallista enemmän. Mitä hän yrittää peittää? Surunsa Brooken jättämisestä?

Ridge ja Eric juovat iltapäiväviskejä, ja Eric kysyy, miksi poika kiirehtii uuteen liittoon niin nopeasti. Ridge pyytää isää best-manikseen.

Ridge ja Brooke herkistyvät tahoillaan ja muistelevat yhteisiä häitään (lyhyt insertti eri vihkitilaisuuksista).

Stephanie yrittää saada Thomasin vaikenemaan siitä, ettei mustien marjojen saarella ollutkaan seksiä haaksirikkoisten kesken.







Triviaa:
Ridgellä on veistoksellinen luusto, runsas leuka, puuhkeat hiukset, arvaamaton temperamentti, fyysisesti aggressiivinen luonne ja hullutteleva huumorintaju. Hän soittaa kitaraa – siedettävästi, laulaa epävireisesti ja muotoilee hellyyslauseita esimerkiksi odottavan äidin nautinnonhalusta. Hän on päättämätön, äitiään liian lähellä oleva poika. Hän juoksee kahden naisen väliä kuin palkinto-ori, jossa on kuitenkin juutalaisen intiaanin ylevää hermostuneisuutta.



PARTNER MEMO
Ridge Forrester a.k.a Massimo Marone V

Heather Thompson
Samantha Kelly
Morgan DeWitt
Caroline Spencer Forrester
Brooke Logan Forrester
Taylor Hayes Forrester
Tricia Quick
Bridget Forrester
Donna Logan
Ashley Abbott


Ridge Forrester a.k.a Massimo Marone V
RONN MOSS
* 4.3.1952 Los Angeles, California, USA

Ridge Forrester

Kauniit ja rohkeat – Ridge (Ronn Moss)





– b.m.

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot


Kauniit ja rohkeat
Arkisin tuplajaksoin klo 17.05 - 17.55



Lähetä palautetta Ohjelman tuottaa CBS. Tekstien tai kuvien kopiointi MTV3 Internetin sivuilta on ehdottomasti kielletty.