Idols: Televisiosta tuttu laulaja pyrkii Idoliksi

11.01.2012 13:23
Idols: Televisiosta tuttu laulaja pyrkii Idoliksi

Taneli Läykki Idolsin Tampereen koelauluissa.


Idolsin Tampereen koelauluissa tähteyttä tavoittelee televisiosta tuttu laulajalupaus. Miten käy tämän nuoren miehen tiukan Idols-raadin edessä?

Tampereen Idols-karsinnoissa koelauluvuoroaan odottaa Ikaalisista kotoisin oleva Taneli Läykki, 19. Lukion viimeistä luokkaa käyvä laulajalupaus lähti kisaan mukaan täysin spontaanisti.

– Tämä oli tällainen extempore-juttu. Heräsin aamulla ja päätin lähteä kokeilemaan, Taneli paljastaa.

– Haluan kokeilla omia rahkeitani ja katsoa, riittävätkö ne, hän jatkaa.

Laulutaitojen lisäksi Tanelilta sujuu myös kitaran ja pianon soitto. Laulajalupaus kertoo myös olevansa itse aloitteleva biisinikkari.

Idols: Televisiosta tuttu laulaja pyrkii Idoliksi

Taneli Läykki ja Peetu Aramo Tampereen Idols-koelauluissa.


– Muutaman kipaleen verran on olemassa omaa tuotantoa. Teen yleensä aika rock-painotteista musiikkia, mutta se vaihtelee oikeastaan mielialan mukaan.

Idols-tuomariston Taneli aikoo vakuuttaa Damien Ricen kappaleella Volcano. Nuoren miehen jännitystä lieventänee se, ettei hän ensimmäistä kertaa esiinny televisiokameroille. Taneli oli nimittäin mukana voittajaryhmässä Nelosen Stage-ohjelmassa.

– Nautin siitä, että pääsen esiintymään. Tykkään olla huomion keskipiste, Taneli kertoo hymyillen.

Lisää tamperelaisten Idols-koelaulajien taidonnäytteitä!
Idols-kokelas: Fanilauma seuraa minua jo nyt!
Näytä kyntesi Idols-tietovisassa!

Miten Tanelin käy? Katso Idols torstaina 12. tammikuuta klo 20.05 MTV3-kanavalla!

Teksti: Sanna Jokinen/MTV3

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Lähetä palautetta