Martti Saarinen

Martti Saarinen

Martti Saarinen.



Ikä: 30 vuotta
Asuinpaikka: Alun perin olen kotoisin Jäniksenlinnasta Tuusulasta. Armeijan jälkeen muutin omilleni Järvenpäähän, jossa asuin vuoteen 2006 saakka. Keravalle päädyin nykyisen avopuolisoni Jonnan perässä. Kerava laajoine muusikkopiireineen on tuntunut kotoisalta paikalta asua.
Ammatti: Yrittäjä
Perhe: Avopuoliso Jonna ja kolme koiraa

Kerro esikuvistasi:
Musiikkimakuni on aina ollut todella laaja. Ensimmäiset isosiskolta "lainatut" levyt olivat Eppu Normaalia, Miljoonasadetta, Guns'n'Rosesia sekä Skid Rowta. Nuoruudessa Martti Syrjän, Heikki Salon ja Pauli Hanhiniemen kappaleet olivat minulle tärkeitä ja yläasteella grunge oli tosi kova juttu.

Vuonna 2005 kaverini antoi jenkkibändi Dishwallan Opaline-albumin. Se kolahti todella kovaa. Erityisesti bändin vokalisti J.R. Richards on tehnyt minuun vaikutuksen. Tunnetuimmista artisteista yksi suurimpia suosikkejani on Sting/The Police.

Ensimmäinen muistikuvani fanituksesta on se, kun edesmenneen lapsuudenkaverini kanssa kuuntelimme pihalla teltassa Eppu Normaalin Kaikki häipyy, on vain nyt -kappaletta ja lauloimme täysillä mukana. Olimme vain yhdeksänvuotiaita, mutta tuntui, että ymmärsimme biisin sanojen merkityksen jo silloin. Myöhemmin kappale auttoi minua käsittelemään tuon ystäväni kuolemaa.

Miksi lähdit mukaan Idolsiin?
Useamman vuoden keikkailtuani halusin nähdä, voisinko saada musiikista kokopäiväisen ammatin. En kadu mukaan lähtemistäni hetkeäkään, kokemus on ollut upea. Yhtenä Idolsin mukana tulleista upeista asioista täytyy mainita uudet ystävät, meitä yhdistää musiikin lisäksi kaikille uusi tilanne.

Kerro musiikkitaustastasi:
Ensimmäinen kitarani oli Junior Landola, jonka sain neljävuotiaana. Se on ollut mukanani vielä tänä päivänäkin muun muassa festareilla ja mökkireissuilla. Kitaratunnit aloitin 12-vuotiaana, kävin tunneilla parin vuoden ajan ja soitin kitaraa bändissä koko yläasteen ajan, mutta tyypillisempää minulle oli laulaminen ja kitaran soittaminen yksin erilaisissa juhlissa.

Sittemmin kavereiden kanssa jammailuista syntyneen Boiled Monkeys -coverbändin kanssa alkoi keikkailu vuonna 2005. Keikkailimme ensin triona ja duona, mutta pian bändi kasvoi nelihenkiseksi ja jopa pieneksi paikalliseksi musiikki-ilmiöksi. Olen myös laulanut rankempaa musiikkia soittavassa bändissä. Killer Kachina teki muutaman keikan ja sai hieman radiosoittoa Radio Rock Starba -kilpailun kautta vuonna 2009.

Minkälaista musiikkia haluat esittää:
Unelmani artistina olemisesta kietoutuu omiin muistoihini musiikista: toivoisin, että voisin omalla musiikillani antaa muille samanlaisia hienoja kokemuksia, joita olen itse kokenut musiikin kautta. Ehkä myös jopa auttaa musiikilla vaikeissa tilanteissa.

Motto:
Yritän elää aina muut huomioon ottaen, koska en voi sietää itsekkyyttä.

Martin kilpailunumero on 7

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot



    Lähetä palautetta