TV-Opas

Samuli Aro varmisti enduron maailmanmestaruuden

Samuli Aro varmisti enduron maailmanmestaruuden

Enduromoottoripyöräilijä Samuli Aro, 31, ajoi vakuuttavasti uransa neljännen henkilökohtaisen maailmanmestaruuden lauantaina Ranskan Boussacissa. KTM:llä kilpaileva Aro sinetöi maailmanmestaruutensa komeimmalla mahdollisella tavalla voittamalla kakkosluokan kauden toiseksi viimeisen osakilpailun ennen ranskalaista tallikaveriaan Fabien Planetia ja Hondalla ajavaa Mika Aholaa.

Aron aiemmat mestaruudet ovat vuosilta 2002, 2004 ja 2005.

- Ensimmäinen mestaruus maistuu aina parhaalta, mutta kyllä minä nostan tämän viimeisimmän sen rinnalle. Tällä kaudella vastus oli tuntuvasti kovempi. Meitä oli neljä tasaväkistä ja yhtä nopeaakin kuljettajaa taistelemassa mestaruudesta. Pää ratkaisi ja tietenkin myös tasaisuus, joka oli minun valttini tällä kaudella, iloitsi Aro.

Raskas reitti verotti myös mestarin voimia.

- Kädet olivat krampata kivikoissa, mutta onneksi kestin hyvin loppuun asti ja pystyin pitämään myös Planetin takanani.

Aro ei jätä sunnuntain osakilpailua väliin, vaikka se onkin hänen osaltaan jo merkityksetön. Juhlan aika koittaa myöhemmin.

- Renkaat on jo vaihdettu, joten eiköhän sekin päivä vielä ajeta, kun tänne asti on tultu.

Ensi kaudella nelinkertainen maailmanmestari jatkaa tutussa tehdastallissa.

- Minulla on vielä vuosi sopimusta jäljellä KTM:n kanssa. Eiköhän myös luokka pysy samana, vihjaa Aro.

Kolmanneksi ajanut Ahola on edelleen vahvasti kiinni luokan MM-hopeassa ennen sunnuntain päätöskisaa. Aholalla on koossa 303 pistettä, eli seitsemän australialaista Yamaha-kuljettajaa Stefan Merrimania enemmän. Merriman oli lauantaina neljäs. Muilta tavoittamiin karanneella ja kauden kahdeksannen osakilpailuvoittonsa ajaneella Arolla on koossa 340 pistettä.

Tarkkalan mitalitaistelu jatkuu

Kolmosluokassa KTM:llä kisaava Marko Tarkkala taistelee sunnuntaina käytännössä MM-pronssista ruotsalaisen Husaberg-kuljettajan Björne Carlssonin kanssa. Lauantaina neljänneksi ajanut Tarkkala ja kolmanneksi sijoittunut Carlsson starttaavat päätöspäivään tasapisteissä.

- Päivään mahtui turhankin paljon ohjelmaa. Kaaduin aika pahasti enduro-pätkällä, jossa jätin yhden jarrutuksen liian myöhäiseksi. Lensin ohjaustangon yli kivikkoon ja teloin vähän kyynärpäätäni.

- Kahdelle viimeiselle ja kaatosateessa ajetulle pätkälle en löytänyt enää kunnollista ajorytmiä. Lisäksi luulin, että Carlsson olisi jäänyt jo turvallisesti taakseni, mutta toisinhan siinä sitten loppujen lopuksi kävi, kun näin miehen tuulettavan maalissa, Tarkkala äimistelee.

Tarkkalan tallikaverin ja maailmanmestaruutta jo edellisessä osakilpailussa juhlineen David Knightin katkeamaton voittokulku jatkui Ranskassa. Toiseksi ajoi kotiyleisönsä edessä GasGas-pyörällä Sebastien Guillaume.

Enduron MM-sarjan kaikki kolme maailmanmestaria ovat selvillä ennen viimeistä osakilpailua, kun Espanjan Ivan Cervantes juhli 1-luokan mestaruutta sijoituttuaan neljänneksi.

Moottoripyöräilytuloksia/MM-enduro
Boussac, Ranska:

Enduron MM-sarjan 15/16 osakilpailu:

Luokka 1:
1) Bartosz Oblucki Puola, Husaberg 50.40,800,
2) Simone Albergoni Italia, Honda -14,360,
3) Marc Germain Ranska, Yamaha -1.10.190.
Petri Pohjamo Suomi, TM ja Tomi Peltola Suomi, Suzuki keskeyttivät.

MM-pistetilanne:
1) Ivan Cervantes Espanja, KTM 356,
2) Albergoni 318,
3) Alessandro Belometti Italia, KTM 270,
4) Oblucki 269.

Luokka 2:
1) Samuli Aro Suomi, KTM 48.12,910,
2) Fabien Planet Ranska, KTM -8,300,
3) Mika Ahola Suomi, Honda -37,360.
Valtteri Salonen Suomi, Husaberg keskeytti.

MM-pistetilanne:
1) Aro 340,
2) Ahola 303,
3) Stefan Merriman Australia, Yamaha 296,
4) Jonny Aubert Ranska, Yamaha 277.
Aro varmisti maailmanmestaruuden.

Luokka 3:
1) David Knight Britannia, KTM 48.19,290
2) Sebastien Guillaume Ranska, GasGas -59,870
3) Björne Carlsson Ruotsi, Husaberg -2.51,570
4) Marko Tarkkala Suomi, KTM -3.02,270.

MM-pistetilanne:
1) Knight 375,
2) Guillaume 297
3) Tarkkala ja Carlsson 276.

Viimeinen osakilpailu: 24.9. Boussac, Ranska.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

comments powered by Disqus

Lazio ryöpytti Torinoa 30.09.2006 23:48

Lyon jatkaa tappioitta Ranskan pääsarjassa 30.09.2006 23:19

Bolton voitti Liverpoolin 30.09.2006 22:31

Heikkinen maajoukkuetauolle hyvillä mielin 30.09.2006 20:56

USA:n Jurek voitti ultrajuoksun Kreikassa 30.09.2006 20:45

Bayern kompuroi taas Bundesliigassa 30.09.2006 20:31

ManU valitti Benfica-fanien rasistisesta käytöksestä 30.09.2006 15:05

Renault-kuskit eturiviin, Räikkönen 5. ruutuun 30.09.2006 14:58

Albers pudottiin hännille, Barrichello välttyi rangaistukselta 30.09.2006 14:51

Alonso painostettiin GPDA-johtajaksi 30.09.2006 14:37

Seghir antanut lupaavia näyttöjä HJK:ssa 30.09.2006 13:36

Toro Rosso -kuskit toivovat pyörähdyksistään huolimatta sadetta 30.09.2006 13:26

Räikkösellä vaikeuksia eturenkaidensa kanssa 30.09.2006 13:11

Toyota-kuskit manasivat punaista lippua 30.09.2006 12:55

Vorot vierailivat Peter Crouchin asunnossa 30.09.2006 12:41

Bridgestone-pomo: Eri rengas kuin Unkarissa 30.09.2006 12:40

Makelele ei lähde EM-kisoihin 2008 30.09.2006 12:33

Rosberg harmitteli renkaiden suorituskykyä 30.09.2006 12:22

Schumin toiveet kelin kuivumisessa 30.09.2006 12:15

Alonso näkee tilanteessaan etuja Schumiin verrattuna 30.09.2006 12:07

Brawn ei näe Schumia testaajana 30.09.2006 10:00

Spyker-tallille Ferrarin moottorit 30.09.2006 09:40

Hongalle lisäkatsomot Veikkausliigan loppukaudeksi 30.09.2006 08:57

Heikki Pulkkinen jatkaa MyPassa 30.09.2006 08:50

Hannover 96 nipisti tasapelipisteen Borussia Dortmundilta 30.09.2006 08:36

F1:n testirajoitus muotoutumassa 30.09.2006 08:13

Briatore puolustaa Renault'n moottoririskiä 30.09.2006 07:54

Hondalta uusi moottori Suzukaan 30.09.2006 07:36

Schumi vauhdissa kuivuvalla radalla F1-harjoituksissa 30.09.2006 07:25

Ykkösen otteluiden tulosten manipuloinnin uskotaan olevan oletettua laajempaa 29.09.2006 22:58

EU ja Uefa eivät suunnittele jalkapallon pelaajille palkkakattoja 29.09.2006 21:29

Alonsosta F1-kuljettajien yhdistyksen johtaja 29.09.2006 20:39

Rooney tekee paluun Englannin paidassa 29.09.2006 19:14

Djurgårdenin valmentaja erosi 29.09.2006 15:36

Van Nistelrooy jäi jälleen sivuun maajoukkueesta 29.09.2006 15:23

Domenech jatkaa Ranskan luotsina 2010 MM-turnaukseen 29.09.2006 14:52

Alonso: Meidän rengas näytti toimivan 29.09.2006 14:48

Raul putosi Espanjan maajoukkueesta 29.09.2006 14:38

Massan Ferrariin moottorinvaihto, Schumilla tuskin samaa vikaa 29.09.2006 14:22

Ammermüller ja Premat tekivät F1-debyyttinsä 29.09.2006 14:09

Ross Brawnin Honda-huhu kumottiin 29.09.2006 13:38

Sateinen sääennuste mietityttää Rosbergia 29.09.2006 12:16

Räikkönen: Ei ollut oikeat renkaat autossa 29.09.2006 12:12

Schalken Asamoah mursi jalkansa pahasti 29.09.2006 12:01

Hetemaj ja R. Eremenko alle 21-vuotiaiden maajoukkueryhmään 29.09.2006 11:32

Lasse Lagerblom jatkaa FC Hongassa 29.09.2006 10:50

TPS ja HJK kohtaavat 127:nnen kerran sunnuntaina 29.09.2006 10:45

Williamsin Wurz F1:n harjoituskärki, Räikkösen vauhti piilossa 29.09.2006 10:30

Barcelonan Eto'o sivuun viideksi kuukaudeksi 29.09.2006 09:55

Romario pelaa neljä ottelua Australian liigassa 29.09.2006 09:24

Marseille ja Schalke putosivat Uefa-cupista 29.09.2006 08:50

Albers jatkaa Spyker-kuskina 2007 29.09.2006 08:26

Rosberg toivoo aerodynamiikkatyön hyödyttävän 29.09.2006 08:11

Räikkönen: Tarvittavaa huippua ei löydy autosta 29.09.2006 07:57

Räikkönen pyörähti Kiinan avausharjoituksessa 29.09.2006 07:31

Hetemaj tekemässä läpimurtoa AEK:ssa 29.09.2006 07:23

Herbert ei Spyker-tallin palveluksessa 29.09.2006 06:52

TamU eteni Suomen cupin välieriin 28.09.2006 22:02

Roy Hodgsonin mietteet lehdistötilaisuudesta 28.09.2006 19:24

Liverpoolin muuttosuunnitelmille lisäpotkua 28.09.2006 19:23

Hodgson varoittaa aliarvioimasta Armeniaa ja Kazakstania 28.09.2006 19:06

F1:n kohulausunnot esillä Kiinassa 28.09.2006 17:30

Spearmon huikeassa vauhdissa 200 metrillä 28.09.2006 16:24

West Hamin kannattajia poliisin säilöön Palermossa 28.09.2006 16:20

KuPS:n Patrik Turunen viikoksi Piacenzan leirille 28.09.2006 16:18

Hodgson nimesi maajoukkueen Armeniaa ja Kazakstania vastaan 28.09.2006 15:58

Vartiainen jatkaa FC Lahdessa 28.09.2006 15:49

Alonso: Moottori täysin kunnossa 28.09.2006 14:10

Button veikkaa Schumille kolmea voittoa 28.09.2006 13:54

Takuma Saton autoon moottorinvaihto 28.09.2006 13:53

Karthikeyan jatkaa Williams-testaajana 28.09.2006 13:52

Schumi ei epäile Ferrarin kilpailukykyä Kiinasssa 28.09.2006 13:27

Rosberg: Pistesijoille ajaminen ei helppoa 28.09.2006 13:18

Räikkönen toivoo omaa tai Ferrarin voittoa 28.09.2006 12:49

Eto'o pari-kolme kuukautta sivussa 28.09.2006 12:02

Väyrynen voittomaalista: Uskomatonta 28.09.2006 08:38

BMW saavuttanut odotuksia enemmän F1-kaudella 28.09.2006 08:11

Saksan radat vahvistivat F1-kisan vuorottelun 28.09.2006 08:10

Interin Mancini uskoo yhä jatkopaikkaan 28.09.2006 07:54

Väyrynen teki voittomaalin, Hyypiä ja Pasanen eivät pelanneet 28.09.2006 07:10

Sporting Lissabon tasapeliin Moskovan Spartakin vieraana Mestarien liigassa 27.09.2006 22:57

Suomi ei selviytynyt naisten jalkapallon MM-kisoihin 27.09.2006 22:37

Suomen jalkapallonaisilla tappion kyyneleet 27.09.2006 22:36

Kankaansyrjä Saksan halkijuoksun voittaja 27.09.2006 21:54

Kallion seura Molde täynnä itseluottamusta 27.09.2006 21:47

TPS Suomen Cupin välieriin 27.09.2006 21:29

Blatter: MM-finaalissa ei enää rangaistuspotkukilpailua 27.09.2006 18:17

Hetemaj tyytyväinen ensiesiintymiseensä 27.09.2006 18:11

Palloliitto tekee tutkintapyynnön RoPS-Atlantis-pelistä 27.09.2006 17:51

Tunisian Jaidi lopetti maajoukkuepelit 27.09.2006 17:17

Mikko Hauhia jatkaa ensi kauden FC Lahdessa 27.09.2006 15:56

Valioliigalle rahakas sponsorisopimus 27.09.2006 15:46

Everton-puolustaja Naysmith kuutisen viikkoa sivussa 27.09.2006 15:06

Schumin mielessä vain mestaruus 27.09.2006 14:19

Miroslav Klose valmiina Barcelonan kaatoon 27.09.2006 13:08

Totti juhlii pyöreitä vuosia Valencia-ottelun merkeissä 27.09.2006 12:43

Toro Rosso -tallille uusi tekninen johtaja 27.09.2006 12:18

Ammermüller Red Bullin kolmoskuskiksi 27.09.2006 12:17

De la Rosa ajaa McLarenia Kiinassa 27.09.2006 12:16

Liverpool aikoo jatkaa voittosarjaansa kotikentällään 27.09.2006 12:05

Hyypiä luottavaisena Galatasarayn kimppuun 27.09.2006 12:04

Real Madridin Cicinho sivussa puoli vuotta 27.09.2006 11:52

Inter ja TamU iskevät yhteen Suomen cupissa 27.09.2006 11:49

Naisten maajoukkue jahtaa historiallista MM-kisapaikkaa 27.09.2006 11:07

Suomen jalkapallonaiset tukkivat keskikentän Tanskaa vastaan 27.09.2006 11:07

Serie A:n Catania pelaa suljettujen ovien takana 27.09.2006 11:04

Innaselle jatkosopimus Hakaan 27.09.2006 10:23

Wenger: Arsenalin tuska Euroopan kentillä hellittänyt 27.09.2006 09:21

Tukholman jalkapalloderby päättyi hulinointiin 27.09.2006 08:40

AEK pettyi tasapeliin, Hetemaj'lla loistodebyytti 27.09.2006 08:07

Van Nistelrooy juhlisti tyttärensä syntymää kahdella osumalla 27.09.2006 07:46

Arsenal, ManU ja Lyon jatkavat täysin pistein Mestarien liigassa 27.09.2006 07:16

Moskovan TsSKA:lle kotivoitto HSV:sta Mestarien liigassa 26.09.2006 23:46

Hetemaj pelasi 69 minuuttia AEK Ateenan kokoonpanossa 26.09.2006 23:43

Ben Johnson: Totuus kärystäni paljastumassa 26.09.2006 21:23

Ashley Colen siirron hoitanut pelaaja-agentti hyllytettiin 26.09.2006 19:59

Pistekin kelpaisi Bayern-pomolle 26.09.2006 19:32

Ritala ei usko Mistshukin paluuseen 26.09.2006 19:27

Real Madrid hamuaa avauspisteitä Mestarien liigassa 26.09.2006 18:31

Newcastle erotti apulaisvalmentajansa korruptioepäilyn vuoksi 26.09.2006 18:02

Mellberg ja Wilhelmsson palaavat Ruotsin maajoukkueeseen 26.09.2006 17:38

Milanin Gourcuff ei pelaa tiistaina 26.09.2006 17:24

KuPS:lla miehistöhuolia 26.09.2006 17:12

Schumilla aiemmin vaikeaa Kiinassa 26.09.2006 16:43

Rosberg jälleen uudelle radalle 26.09.2006 16:41

Renault-pomo kyseenalaistaa Schumin paineensiedon 26.09.2006 16:40

PSG hyllytti Dhorasoon 26.09.2006 16:21

TPS vaiko KuPS välieriin cupissa? 26.09.2006 15:24

Liverpoolin Kewell uskoo paluuseensa 26.09.2006 15:14

Van Nistelrooy palasi Real Madridin vahvuuteen 26.09.2006 14:36

Bayern Münchenin Pizarro kärysi taas ratista 26.09.2006 14:15

Shevtshenkon asema ei ole uhattuna 26.09.2006 14:01

Bordeaux'n Micoud ja Faubert pelikunnossa 26.09.2006 13:34

Räikkönen F1-sarjan toiseksi suosituin 26.09.2006 13:09

Palermo-pomo: Toivottavasti putoamme Uefa-cupissa West Hamille 26.09.2006 09:44

Atlantis epäilee maalivahtinsa päästämiä helppoja maaleja 26.09.2006 08:59

Yksi kuoli Kolumbian jalkapallomellakoissa 26.09.2006 07:41

Boltonin Jääskeläinen loisti Portsmouthin kaadossa 26.09.2006 07:34

Ronaldo korvaa Van Nistelrooyn tiistaina 25.09.2006 23:49

Benfican Rui Costa ei kuntoudu tiistaiksi ManU-otteluun 25.09.2006 22:03

Barcelonan Saviola sivussa Bremen-ottelusta 25.09.2006 21:45

Tommi Evilän tähystysleikkaus onnistui 25.09.2006 19:27

Jalkapalloilija Dario Silvan jalka amputoitiin 25.09.2006 18:00

Podolskin ura Bayern Münchenissä tökkii 25.09.2006 18:00

Honda-kuskit osaavat menestyä Shanghaissa 25.09.2006 12:22

F1-sopimuksensa purkanut Montoya NASCAR-testiin 25.09.2006 12:22

Fisichella uskoo valmistajien titteliin 25.09.2006 12:21

Livornon Lucarelli kolme viikkoa sivussa 25.09.2006 09:41

Viikonlopun suomalaiskatsaus: Hyypiällä vahva paluu 25.09.2006 09:37

Barcelona ja Valencia tasapeliin kärkiottelussa 25.09.2006 07:47

Inter selvisi säikähdyksellä Chievon kiristä 24.09.2006 23:40

TamU hukkasi paikkansa Jaroa vastaan 24.09.2006 22:01

Everton tasapeliin Newcastlen vieraana 24.09.2006 21:54

Honka jatkaa mitali-, KooTeePee putoamistaistossa 24.09.2006 21:45

FC Lahti kaatoi TPS:n Rafaelin maaleilla 24.09.2006 21:40

KuPS riisti pisteen Interiltä 24.09.2006 21:36

HJK kavensi TamU:n etumatkaa MyPa-voitolla 24.09.2006 21:36

VPS varmisteli sarjapaikkaansa kukistamalla Hakan 24.09.2006 21:31

TamU:n sarjajohto kutistui kahdella pisteellä 24.09.2006 20:59

Maldini ei pelaa Lille-ottelussa 24.09.2006 16:54

Real Madridin Cicinhon loppukausi vaarassa 24.09.2006 16:49

Ghanalaissprintteri kahden vuoden kilpailukieltoon 24.09.2006 15:10

Stewart: Alonson rangaistus vahingollinen F1:lle 24.09.2006 15:09

Fernando Alonso uhkuu taisteluhenkeä 24.09.2006 15:08

McLaren vapauttamassa Montoyaa 24.09.2006 15:07

Gerbrselassie voitti Berliinin maratonin kovalla ajalla 24.09.2006 14:48

AC Milanille ensimmäinen pistemenetys Serie A:ssa 24.09.2006 10:35

Diarra puski Real Madridin voittomaalin 24.09.2006 10:06

Veikkausliigan kierrosennakko: Mestaruustaistossa H-hetket 24.09.2006 09:12

Tasapeli jäi kaivelemaan Lutonin Heikkistä 23.09.2006 23:31

HKV voitti Kalevan maljan 23.09.2006 22:55

Hyypiä avauksessa Liverpoolin voitossa 23.09.2006 22:42

Liu Xiang voitti aiturien taiston Shanghaissa 23.09.2006 22:41

TUL:n jalkapalloväki Hämäläisen takana 23.09.2006 19:44

Celtic kellisti Rangersin Skotlannin jalkapalloliigassa 23.09.2006 19:42

Juventus lähestyy nollaa Serie B:ssä 23.09.2006 19:39

Bayern München nousi voittoon ja sarjakärkeen 23.09.2006 19:11

Litmanen sivussa sunnuntaina Malmön vahvuudesta 23.09.2006 18:44

Etelä-Korea F1-kisaisännäksi 2010? 23.09.2006 17:14

Pesonen selätti nuorempansa SM-maratonilla 23.09.2006 15:18

Powellin tavoitteena 9,70:n alitus 23.09.2006 13:14

HJK:n Tuomas Aho kohtaa tuttuja 23.09.2006 12:46

Klien tavoittelee paikkaa Spyker-tallista 23.09.2006 09:26

McLaren valmis kauden huipennukseen 23.09.2006 09:25

Mönchengladbach Saksan Bundesliigan johtopaikalle 22.09.2006 23:57

Isinbajeva: Rajani ovat taivaassa 22.09.2006 22:44

Heartsin Mäkelä toivoo hattutempun tuovan vastuuta 22.09.2006 21:36

Honda päätti Jerezin F1-testit perjantaina 22.09.2006 20:48

Newcastlen Babayaro kolmen ottelun pelikieltoon 22.09.2006 19:53

Platini pyrkii Johanssonin paikalle Uefan johtoon 22.09.2006 17:20

Algerialaispelaaja Klubin testissä 22.09.2006 17:11

Erikoishaastattelussa: Päävalmentaja Felix Magath, Bayern München 22.09.2006 16:48

Vettel kauden loppuun BMW:n kolmoskuskina 22.09.2006 16:04

Thanou suunnittelee paluuta yleisurheilukentille 22.09.2006 15:03

Williams tyytyväinen Toyota-testiin 22.09.2006 12:09

Sauber suitsuttaa Kubican kykyjä 22.09.2006 12:07

Briatoren kommenteista ei rangaistuksia 22.09.2006 12:05

Saloranta jatkaa FC Hongan naisjoukkueen valmentajana 22.09.2006 11:57

Allsvenskanin Häcken vaihtaa valmentajaa 22.09.2006 11:52

De la Rosa ei varma paikastaan Kiinaan 22.09.2006 11:14

Vieiralle kolmen ottelun panna Serie A:ssa 22.09.2006 09:07

Jonatan Johanssonille kauden 10:s osuma Ruotsissa 21.09.2006 22:59

Klinsmann avittaa EM-isäntä Itävaltaa 21.09.2006 22:51

Piquet Jr. testikärkenä täpärästi ennen Kovalaista 21.09.2006 21:22

Vanha Schumin auttamismääräys esillä 21.09.2006 20:26

IFK Mariehamn ja Blomberg jatkosopimukseen 21.09.2006 19:53

Puolan ja Ukrainan jalkapallon EM-toiveet kasvussa 21.09.2006 17:46

Dinamon ja Steauan kannattajat ottivat yhteen Bukarestissä 21.09.2006 17:04

Mäkelä iloitsi hattutempustaan 21.09.2006 16:58

Keskikenttäpelaaja Leppänen jatkaa FC Lahdessa 21.09.2006 16:41

Inter-luotsi Mancini menetti äänensä AS Romaa vastaan 21.09.2006 14:59

Morientes helpottui päästyään pois Englannista 21.09.2006 14:37

Spyker-talli vahvisti uuden värityksensä 21.09.2006 12:57

Kovalainen kehuu testaamiaan renkaita 21.09.2006 12:55

F1-debytantti Hamilton: Nautin jokaisesta hetkestä 21.09.2006 12:53

Pancalli Italian jalkapalloliiton johtoon 21.09.2006 12:37

Suzuka pyrkii takaisin formula ykkösiin vuodeksi 2008 21.09.2006 12:19

Englannin liigacupissa muutama yllätystulos 21.09.2006 08:33

AIK vahvisti kärkiasemiaan Ruotsissa Djurgården-voitolla 21.09.2006 07:57

Liverpoolille kauden toinen voitto, Hyypiä edelleen peliajatta 21.09.2006 07:18

Hakan terveystilanne paranemassa 21.09.2006 06:34

Interin Crespon maali kaatoi AS Roman 20.09.2006 23:36

Valkonen ja Mäkinen juhlivat Ruotsin jalkapallomestaruutta 20.09.2006 22:19

Laaksonen jälleen FC Interin ratkaisija 20.09.2006 21:41

KPV ja HJK jalkapallon Suomen cupin välieriin 20.09.2006 21:28

Hamilton debytoi Silverstonen F1-testeissä 20.09.2006 20:50

Leedsin ja QPR:n valmentajat vaihtuivat 20.09.2006 19:44

Janne Saarinen ja Honka jatkosopimukseen 20.09.2006 17:44

Pyykölälle kahden vuoden jatko VPS:ssa 20.09.2006 17:27

Englannin jalkapalloilussa muhii skandaali 20.09.2006 16:22

Italian hallitus vahvisti Imolan parannustyöt 20.09.2006 15:30

Estejuoksija Shaheenilla vaikeuksia Keniassa 20.09.2006 15:12

HJK:n Mestarien liiga -legendat näytösottelussa 20.09.2006 14:43

Suomi-Armenia-futisottelun liput myyntiin torstaina 20.09.2006 12:19

Kierrosennakko: Jatkuuko Interin nousu? 20.09.2006 10:47

HJK tähtää cup-voittoon 20.09.2006 10:16

Juventuksella enää 10 miinuspistettä 20.09.2006 08:56

Wigan putosi Englannin liigacupista 20.09.2006 08:41

Premat Spyker-tallin kolmoskuskiksi Kiinaan 20.09.2006 07:41

Kovalainen mielissään rengastestauksestaan 20.09.2006 07:35

Montagny siirtymässä Toyotan testikuskiksi 20.09.2006 07:32

Zelezny jää pois Jokohaman keihäskilpailusta 19.09.2006 21:27

Kovia yleisurheilumaita Vaasan eurocupiin 19.09.2006 21:05

Kovalainen nopein Silverstonen F1-testeissä 19.09.2006 20:35

IAAF:n johtajan eroa vaadittiin julkisessa kirjeessä 19.09.2006 18:47

Liverpool-valmentaja Beniteziä ei huoleta 19.09.2006 17:57

Fernando Torres jatkaa Atleticossa 19.09.2006 17:46

Forssell pohtii seurasiirtoa 19.09.2006 17:30

Lerneristä Aston Villan puheenjohtaja 19.09.2006 16:51

Ruotsalaisvahti Isakssonin sairausloma pitenee 19.09.2006 16:23

Hafnarfjörður Islannin jalkapallomestari 19.09.2006 15:50

Turkin GP:n järjestäjille jättisakot 19.09.2006 15:04

Spyker-tallin auto oranssina F1-testeihin 19.09.2006 14:41

Lewis Hamilton aloittaa F1-testit 19.09.2006 14:19

Jalkapalloilija kuoli harjoituksissa Kazakstanissa 19.09.2006 12:41

Michael Johnson neuvoo Marion Jonesia lopettamaan uransa 19.09.2006 11:54

Rossi jättää Italian jalkapalloliiton puheenjohtajuuden 19.09.2006 10:53

Sveitsiläispuolustaja: Inter-luotsi Eck on futishullu 19.09.2006 10:14

HJK:n Jessica Thorn polvileikkaukseen 19.09.2006 09:15

F1-aerodynamiikkauudistus lykkääntyi 19.09.2006 07:29

Turkin ei uskota menettävän F1-kisaa 19.09.2006 07:28

Niklas Tarvajärvi sivuun kuukaudeksi 18.09.2006 22:19

Kaudella 2007 ajettaneen 18 F1-kilpailua 18.09.2006 21:58

Ferrari halajaa San Marinon GP-kisaa ensi vuodelle 18.09.2006 21:57

Wisla Krakova erotti valmentajansa Petrescun 18.09.2006 19:59

Valencia-pakki Marchena loppuvuoden sivussa 18.09.2006 17:20

Reyes nautti unelmadebyytistä Real Madridissa 18.09.2006 17:01

Italialaissairaala sulkee ovensa jalkapallofanien pelossa 18.09.2006 15:07

Olivier Panis jättää formula ykköset 18.09.2006 14:23

Newcastle-vahti Given joutui vatsaleikkaukseen 18.09.2006 13:16

Epävarmuus Renault'n jatkosta ajoi Alonson McLarenille 18.09.2006 12:08

Räikkönen toivoo juttutuokiota Schumin kanssa 18.09.2006 12:06

McLaren-pomo: F1:ssä alkaa uusi aika 18.09.2006 12:05

Ballackille uran ensimmäinen suora punainen 18.09.2006 11:54

Viikonlopun suomalaiskatsaus: Avausmaalien aikaa 18.09.2006 09:34

Vain romahdus vie mestaruuden Tampere Unitedilta 18.09.2006 09:15

AS Roma ja Palermo Serie A:n kärjessä 18.09.2006 08:08

Barcelona voitti Racing Santanderin, Sevilla kärjessä 18.09.2006 07:37

Haka ja HJK tasapeliin, TamU vahvoilla kärjessä 17.09.2006 23:52

Yleisurheilussa eurooppalaisten juhlat maailmancupissa 17.09.2006 23:36

Molden Kallio hämmästeli Fredrikstadin maalia 17.09.2006 23:24

Tampere Unitedin asema vankistui liigan kärjessä 17.09.2006 22:44

Jarolle TPS-pelistä ensimmäinen vierasvoitto 17.09.2006 22:38

Haka ja HJK tasapeliin värikkäässä ottelussa 17.09.2006 22:33

Inter otti tärkeät sarjapisteet Vaasassa 17.09.2006 22:30

MyPan Puhakainen ratkaisi juhlaottelussaan 17.09.2006 22:27

IFK Mariehamn pyöritti KooTeePeetä 17.09.2006 22:26

Chelsea kaatoi Liverpoolin, Arsenalille avausvoitto 17.09.2006 21:30

Fulhamin Niemi tyytyväinen pisteeseen Valioliigassa 17.09.2006 21:29

Liverpoolin tappio painoi vaihtopenkillä ollutta Hyypiää 17.09.2006 21:08

Kirvesniemi taas nuorten 7-ottelun mestariksi 17.09.2006 20:40

PSV kukisti Feyenoordin Koemanin veljesten taistossa 17.09.2006 20:07

Keskisalo neljäs maailmancupissa 17.09.2006 19:46

Pagliuca rikkoi Zoffin otteluennätyksen Italiassa 17.09.2006 17:44

HJK:n naiset jäivät kolmansiksi karsintaturnauksessa 17.09.2006 16:31

Rosberg olisi toivonut Schumin jatkavan 17.09.2006 14:28

Rossi: Kimi vaikutti Schumacherin päätökseen 17.09.2006 14:26

Vilander: Kimi on Ferrarilla yksin 17.09.2006 14:24

Villarrealin maalihanat tukossa Espanjan liigassa 17.09.2006 12:36

Bayern Münchenin Hargreavesin jalka murtui 17.09.2006 11:51

Tihiselle kauden avausmaali Sveitsissä 17.09.2006 10:32

Veikkausliigan kierrosennakko: Klassikko Tehtaan kentällä 17.09.2006 10:11

Oma maali pelasti Interille pisteen 17.09.2006 09:33

Richards huippuvedossa Ateenan maailmancupissa 16.09.2006 23:46

Portsmouth ponkaisi Valioliigan kärkeen 16.09.2006 22:59

Van Eck haluaa Interiin peli-iloa 16.09.2006 22:17

Juventukselle avausvoitto Italian Serie B:ssä 16.09.2006 20:26

Suomen ratakävelijät kahmivat PM-mitaleita 16.09.2006 19:43

Saksan Bundesliigassa suosikit kompuroivat 16.09.2006 19:28

Tommi Evilän polvi operoidaan 16.09.2006 16:50

Turun Inter vaihtoi valmentajansa 16.09.2006 13:08

Honda-kuskit tyytyväisiä testien antiin 16.09.2006 12:50

Piquet aloittaa Renault-testit ensi viikolla 16.09.2006 12:47

Rosberg uskoo Williamsin ensi kauteen 16.09.2006 12:42

Maajoukkueesta putoaminen oli Beckhamille järkytys 16.09.2006 12:09

PSV-kippari Cocu sivussa joitakin viikkoja 16.09.2006 10:09

O-P Karjalainen satsannut henkiseen valmennukseen 15.09.2006 23:20

Ruotsalaisvalmentajalle pikapotkut Panathinaikosista 15.09.2006 23:00

EM-yleisurheilukisat kahden vuoden välein? 15.09.2006 22:24

Arsenalin Wenger uskoo ManU:n kaatuvan 15.09.2006 22:08

Heikkinen uskoo Lutonin ottavan Cardiffilta pisteet 15.09.2006 20:24

Zlatan kieltäytyi EM-karsintaotteluista 15.09.2006 20:20

Estejuoksija Gezzar kahden vuoden pannaan 15.09.2006 19:47

Brittijuoksija Ohuruogu vuoden kisakieltoon 15.09.2006 19:40

Hondan testikuskit kärjessä Jerezissä 15.09.2006 19:14

FIA muutti F1-aika-ajoestelyn tulkintaa 15.09.2006 18:23

Yleisurheilun maailmancupissa muhkeat palkinnot 15.09.2006 17:41

Keskisalo jahtaa hyvää sijoitusta maailmancupista 15.09.2006 17:39

Fifan varapuheenjohtaja sisäiseen tutkintaan 15.09.2006 17:32

Tottenhamin Lennon kuusi viikkoa sivussa 15.09.2006 14:52

ADT: Tiisanojan kärystä ei riittävää näyttöä ennen EM-kisoja 15.09.2006 14:46

Renault vahvisti Red Bull -yhtymän moottorisopimuksen 15.09.2006 13:47

Renault'lla vaikeaa F1-testeissä 15.09.2006 13:45

Hämäläinen ja Lehtonen jatkavat TPS:ssä 15.09.2006 13:20

Uefa sallii jälleen europelit Israelissa 15.09.2006 13:07

Frank Williams F1-kaudesta: Nöyryyttävän tyrmistyttävää 15.09.2006 12:15

Hamilton toivoo McLarenilta riskiä 15.09.2006 12:14

Vain voitto kelpaa Kangaskorvelle 15.09.2006 11:38

Tainion Tottenhamille tärkeä vierasvoitto Uefa-cupissa 15.09.2006 11:28

Haara solmi jatkosopimuksen FC Lahden kanssa 15.09.2006 11:23

Gravesen jättää Tanskan maajoukkueen 15.09.2006 11:03

Weckström jatkaa IFK Mariehamnissa 15.09.2006 11:00

TPS hakee kotivirettä Jaroa vastaan 15.09.2006 08:59

Uefa-cup: Newcastle voitti vaivoin Tallinnassa 15.09.2006 07:21

Marion Jones päätti yleisurheilukautensa 14.09.2006 23:14

HJK:n naiset saivat tyytyä maalittomaan tasapeliin 14.09.2006 22:43

Ykkösen MP vaihtoi päävalmentajaa 14.09.2006 20:39

Lippi ei palaa Italian maajoukkueeseen 14.09.2006 20:14

Barrichello F1-testipäivän nopein Jerezissä 14.09.2006 19:16

FC Kööpenhaminan Gronkjär viikoiksi sivuun 14.09.2006 18:29

Suomen jalkapallonaiset Tanskaan pelaamaan MM-paikasta 14.09.2006 16:53

Pars heitti moukaria 82,45 14.09.2006 16:31

Vatsatauti pitää Kovalaisen sivussa F1-testeistä 14.09.2006 13:33

Kolkka jälleen vaihtopenkillä 14.09.2006 13:05

Fiat lisää omistustaan Ferrarista 14.09.2006 13:02

Mäkelä mielii Uefa cupin lohkovaiheeseen 14.09.2006 11:57

Valokuvasta nousi rengaskohu F1:ssä 14.09.2006 11:36

Newcastle iso haaste Levadialle 14.09.2006 10:22

ManU:n Saha jäi toivomaan hattutemppua 14.09.2006 10:19

Renault ratkaisi Alonson moottoriongelman 14.09.2006 09:29

Dynamo-valmentaja Demjanenko: Ei paniikkia 14.09.2006 09:01

Lyon voitti Real Madridin Mestarien liigassa 14.09.2006 08:42

FC Kööpenhaminan valmentaja uskoo vierasvoittoihin 14.09.2006 08:07

Scholesille suitsutusta ManU-voitossa 14.09.2006 07:54

HSV-vahdin ulosajo harmitti jopa Arsenalia 14.09.2006 07:37

Riquelme päätti lopettaa maajoukkueuransa 14.09.2006 07:15

ManU:n Park pitkälle sairauslomalle 13.09.2006 21:49

Kovalainen aloitti vauhdikkaimmin Jerezin F1-testit 13.09.2006 19:04

Jalkapallolegenda Puskas joutui teho-osastolle 13.09.2006 18:58

Formula 1 jatkaa Maikkarilla 13.09.2006 18:06

HJK ja Mariehamn saivat sakkoja, HJK-pomo purnaa 13.09.2006 17:06

FIA puolusti Monzan turvallisuutta 13.09.2006 16:56

HJK:n Toivio Alkmaarissa testissä 13.09.2006 16:33

Suomalaiserotuomareita Uefa Cupissa 13.09.2006 16:17

Suomi nousi kuusi sijaa Fifa-rankingissa 13.09.2006 15:33

Uefa Cup tarjoaa lohtua pudonneille 13.09.2006 14:42

Tiger Woods pitää Schumia parhaana 13.09.2006 14:36

F1-paluun tekevä Gascoyne nauttii pikkutallista 13.09.2006 14:17

HJK:n toppariahdinko paheni 13.09.2006 13:40

Claude LeRoy Ghanan uusi jalkapallovalmentaja 13.09.2006 13:38

Schumin manageri: Alonson käytös säälittävää 13.09.2006 13:13

Red Bull saa valita Renault-moottorien tallin 13.09.2006 13:01

Popovitsin pelaaminen epävarmaa 13.09.2006 11:59

Kohtaako Hetemaj Milanin tähdet? 13.09.2006 11:45

IFK Mariehamn ja Johan Carlsson jatkosopimukseen 13.09.2006 10:11

HJK:n Halsti sivussa jopa viikkoja 13.09.2006 10:05

Roman Spalletti: 4-0-tulos imarteli meitä 13.09.2006 09:54

Mourinho puolusteli Lampardia ja purnasi varoituksista 13.09.2006 09:36

Torresille jatkosopimus Atléticoon 13.09.2006 08:51

Liverpoolin Benitez puolusteli penkityksiä 13.09.2006 08:37

Valencian Morientes iloitsi hattutempusta 13.09.2006 08:12

Caneiran unelmamaali upotti Interin 13.09.2006 07:51

Barcelona voitti tylysti Levski Sofian Mestarien liigassa 13.09.2006 00:10

Liverpool ja PSV tasapeliin Eindhovenissa 13.09.2006 00:05

Stielike Norsunluurannikon päävalmentajaksi 12.09.2006 22:52

HJK:n naisille tappio Uefa-cupissa 12.09.2006 22:00

Thatcherille kahdeksan ottelun pelikielto 12.09.2006 20:56

Porton Meireles ei pelaa keskiviikkona 12.09.2006 19:30

Bayernin Luciolle kolmen ottelun cup-panna 12.09.2006 18:59

Henry ei pelaa HSV-ottelussa 12.09.2006 16:37

Polvikipu pitää Alonson sivussa testeistä 12.09.2006 16:18

Shnaider MF1-tallin myymisestä: Vaikeimpia päätöksiäni 12.09.2006 14:53

Klien kiitti Red Bullia 12.09.2006 14:50

Todt taustoitti Räikkös-sopimusta 12.09.2006 14:43

Mourinho: Mestarien liigassa monta suosikkia 12.09.2006 14:28

Montezemolo: Schumi suositteli Räikköstä Ferrarille 12.09.2006 13:21

Pires kuntouttaa polveaan puolisen vuotta 12.09.2006 12:59

Alonso: Schumi kaikkien aikojen epäurheilijamaisin 12.09.2006 12:30

Kansikas jatkaa MyPan riveissä 12.09.2006 12:22

Mestarien liiga käynnistyy - Barcelona suursuosikki avauskierroksella 12.09.2006 12:08

Ferrarin tulevat tallikaverukset jo ystäviä 12.09.2006 10:48

Reading nujersi Manchester Cityn maalilla 11.09.2006 23:54

Leroy Ghanan jalkapallojoukkueen päävalmentajaksi 11.09.2006 23:37

Ferrarilla haluttaisiin Schumacherin jatkavan testitöissä 11.09.2006 22:29

Bosnia ja Herzegovina ei päästä Sliskovicia eroamaan 11.09.2006 22:07

Jones aikoo kilpailla yleisurheilun maailmancupissa 11.09.2006 21:40

Lakimies: Gatlinin välimiesoikeus vasta ensi vuonna 11.09.2006 21:39

Espanjan päävalmentaja Aragones yritti erota, mutta jatkaa 11.09.2006 21:31

Puolan jalkapalloliitto syyniin 11.09.2006 21:13

Gil Vicentelle pisterangaistus Portugalissa 11.09.2006 20:28

Briatore kiirehti kiistämään kriittisiä sanojaan 11.09.2006 19:58

Turun Interin Mutumban kausi ohi 11.09.2006 18:28

HJK emännöi naisten Uefa-cupia 11.09.2006 18:26

Alonso ei hellitä kritiikkiään 11.09.2006 17:59

Fifa yrittää sovitella Zidanen ja Materazzin yhteenottoa 11.09.2006 17:34

Todt sivalsi F1-valittajia 11.09.2006 16:24

HJK:n miehet selvisivät säikähdyksellä 11.09.2006 16:08

McLaren satsaa täysillä Räikkösen voittoon 11.09.2006 16:03

Ashley Cole tilittää pettymystään Arsenaliin 11.09.2006 15:06

Vaimo auttoi Schumia päätöksessä 11.09.2006 13:44

Doornbos korvaa Klienin Red Bullilla 11.09.2006 13:08

Honda-kuskit odottivat Monzasta parempaa 11.09.2006 12:55

Renault ja Red Bull moottorisopimukseen 11.09.2006 12:52

Räikkönen mestaruus mielessä Ferrarille 11.09.2006 12:33

Schumi pitää yhä Häkkistä parhaana vastustajanaan 11.09.2006 12:12

Dennis kaipasi Räikköselle vähän lisää bensaa 11.09.2006 12:02

Haug odottaa jo Schumin paluuhuhuja 11.09.2006 11:16

Briatore sanoi kohulausuntoaan vitsailuksi 11.09.2006 10:47

Keke: Ferrari-kuljettajat erikoisasemassa 11.09.2006 10:30

Järvilehto: Kimin täytyy rakentaa osaava tiimi ympärilleen 11.09.2006 10:29

Viikonlopun suomalaiskatsaus: Eremenkot vahvasti esillä 11.09.2006 09:28

Coulthard: Kimi ei voi hypätä Schumin saappaisiin 11.09.2006 08:38

McLarenin Dennisillä ristiriitaiset tunteet Kimin Ferrari-sopimuksesta 11.09.2006 08:31

Ribéry johti Marseillen voittoon PSG:stä 11.09.2006 07:47

Van Nistelrooyn hattutemppu upotti Levanten 11.09.2006 07:25

AC Milan aloitti takaa-ajon 10.09.2006 23:35

Oikarinen Renault'n palkkalistoille 10.09.2006 22:48

Inter jätti Veikkausliigan jumbosijan 10.09.2006 21:49

Haka tasoitti Lahden johdon yliajalla 10.09.2006 21:42

Pertot ratkaisi TamU:lle KuPS-voiton 10.09.2006 21:34

TPS tehokkaana Kotkassa 10.09.2006 21:25

HJK jätti jälleen vastustajansa nollille 10.09.2006 21:02

FIA arvioimaan Briatoren kommenttia 10.09.2006 20:56

Kopteff laukoi kaksi maalia Hollannissa 10.09.2006 20:38

Eremenko junior sinetöi Saturnin voiton 10.09.2006 20:34

Räikkönen Ferrarilla kaudet 2007-09 10.09.2006 20:32

Tampere United ja HJK voittoihin Veikkausliigassa 10.09.2006 20:28

Rosbergin kisa katkesi vetoakselin vikaan 10.09.2006 20:23

West Ham ja Aston Villa pistejakoon 10.09.2006 20:15

Alonso: Kisan voitto ratkaistiin jo lauantaina 10.09.2006 20:11

Thorkildsen löi Pitkämäen kovassa keihäskisassa 10.09.2006 19:54

Gay ja Spearmon viilettivät alle 20 sekunnin 10.09.2006 19:54

Karjalainen jäi kuudenneksi Stuttgartissa 10.09.2006 19:43

McLaren-talli kiitti Räikköstä yhteisistä vuosista 10.09.2006 19:43

BMW-pomo kutsui Kubican kisaa täydelliseksi 10.09.2006 19:38

Wadan Pound: Jonesin testitulosten ero selvitettävä 10.09.2006 19:38

Briatore: Mestaruutta järjestellään Schumille 10.09.2006 19:09

Ajouransa lopettava Schumi voittoon, Räikkönen Monzassa toiseksi 10.09.2006 18:45

Roman Eremenkolle täydet minuutit Serie A -debyytissä 10.09.2006 18:43

Schumi päätti lopettamisestaan heinäkuussa 10.09.2006 18:27

Utriainen ja Tuimala maastojuoksuvoittoihin 10.09.2006 18:14

Schumin päätös sai Montezemolon surulliseksi 10.09.2006 18:11

Schumacher muistetaan voitoista ja törmäilyistä 10.09.2006 17:46

Fulhamin Bullard pitkäksi aikaa sivuun 10.09.2006 16:43

Tottenhamin Lennonilla polvivamma 10.09.2006 15:48

Keke piti Alonso-rangaistusta tarpeettomana 10.09.2006 14:51

Aika-ajoestelyn sääntö muuttumassa 10.09.2006 14:37

Dennis lupaa F1-testiä GP2-mestari Hamiltonille 10.09.2006 14:13

Spyker MF1-tallin uudeksi omistajaksi 10.09.2006 13:59

Katkera Alonso: F1 ei enää urheilua 10.09.2006 13:28

Mestarisuosikki Inter aloitti kautensa voitolla 10.09.2006 10:05

Mestarien liigan avaukseen valmistautuva Barcelona voitti Osasunan 10.09.2006 00:20

Karjalainen ja Pitkämäki luottavaisina GP-finaaliin 09.09.2006 22:46

Wariner täpärään voittoon, Kikaya Afrikan ennätykseen 09.09.2006 22:34

AS Roma aloitti Serie A -kauden voitokkaasti 09.09.2006 22:22

MyPa vierasvoittoon Jarosta Veikkausliigassa 09.09.2006 22:05

Ferrarin Todt mielissään edusta Alonsoon nähden 09.09.2006 20:42

Alonso: Olin onnekas ja epäonninen 09.09.2006 20:36

Räikkönen tuhannesosien turvin paalulle 09.09.2006 20:26

Alonso pudotettiin 10. ruutuun 09.09.2006 20:22

Juventus jäi tasapeliin Riminiä vastaan Italian Serie B:ssä 09.09.2006 20:07

Monzan turvallisuuteen vaaditaan parannusta 09.09.2006 19:35

Räikkönen tietää avausmutkan vaarat 09.09.2006 19:18

Ferrari taistelee Imolan puolesta 09.09.2006 18:44

Tähti kelasi 200 metrin MM-pronssia 09.09.2006 18:40

Oikarinen jättää Toyota-tallin 09.09.2006 18:26

Nico Rosberg elätteli toiveita paremmasta ruudusta 09.09.2006 18:24

Everton liigakärkeen, Liverpoolille kauden avaustappio 09.09.2006 17:45

Klien ihmetteli moottorin sammumista 09.09.2006 17:29

López käärmeissään Renault-tallille menetetystä testipestistä 09.09.2006 17:19

Ron Dennis: Viimeinen GP helpompi voittaa 09.09.2006 16:47

Keskitalo juoksi 150 metrin SE:n 09.09.2006 14:49

Ecclestone vakuuttaa F1:n selviytyvän ilman Schumia 09.09.2006 14:21

Briatore povaa sukupolvenvaihdosta F-ykkösiin 09.09.2006 14:04

Massa kiisi kärkiaikaan Monzan lauantaiharjoituksessa 09.09.2006 13:17

Newey kärsimätön moottoripäätöksestä 09.09.2006 12:47

Kierrosennakko: Veikkausliiga palaa tauolta 09.09.2006 12:37

Hondan Fry puolusti uutuusmoottorin kokeilemista 09.09.2006 12:15

Briatore kiistää taka-alalle siirtymisen 09.09.2006 12:05

Dennis ei ylläty Ferrarin ensi kauden kuljettajista 08.09.2006 22:33

Honda-pomo äimisteli moottorimurheita 08.09.2006 19:16

Alonson autossa vielä petrattavaa 08.09.2006 19:09

Briatore vahvisti Räikkösen Ferrari-kytkyn 08.09.2006 18:39

Räikkösen manageri ei myönnä sopimusta 08.09.2006 18:19

Rosberg mielissään renkaistaan Monzassa 08.09.2006 18:09

Muhkea bonus motivoi ME-tavoittelua Stuttgartissa 08.09.2006 18:08

Räikkönen: Ero Ferrareihin melko suuri 08.09.2006 17:56

IFK Mariehamnille toinen ghanalainen testiin 08.09.2006 17:32

Hannover osti Aachenin valmentajan 08.09.2006 17:27

Liverpoolin stadionhanke edistyy 08.09.2006 17:25

Turkin GP-järjestäjä puolustautui 08.09.2006 17:24

EM-yleisurheilussa ei dopingkäryjä 08.09.2006 17:20

Puolustaja Henchoz Blackburniin 08.09.2006 16:32

Hondan uutuusmoottori petti F1-harjoituksissa 08.09.2006 16:24

Viikingit ja Atlantis kohtaavat Ykkösen kärkiottelussa 08.09.2006 15:49

Tähti kelasi 200 metrin välieriin 08.09.2006 15:41

Olympiavoittaja Noguchi sivuun Berliinin maratonilta 08.09.2006 14:57

Irlannin valmentajalle toimitsijakielto 08.09.2006 14:48

Imolan parannuksille rahoitus 08.09.2006 14:27

F1-mestarina lopettaminen olisi harvinaista 08.09.2006 14:01

Vettel taas F1-harjoituskärki, Hondan uutuusmoottori petti 08.09.2006 13:28

FIA vahvisti: Turkki saattaa menettää GP:nsä 08.09.2006 12:53

Rosberg hakee pitkästä aikaa pisteitä 08.09.2006 12:49

Keskisalo sairastui ja jää pois GP-finaalista 08.09.2006 10:52

Schumi on päätöksensä tehnyt 08.09.2006 08:45

Kuqi tähtää takaisin Valioliigaan 08.09.2006 08:28

Milanon jättiläiset jyräävät Serie A:ssa 08.09.2006 08:15

Roman Eremenkon Serie A -debyytti lähellä 08.09.2006 08:11

Sandvärn jatkaa IFK Mariehamnissa 07.09.2006 20:26

Räikkönen toivotti Kovalaisen tervetulleeksi 07.09.2006 20:10

Alonso uskoo Kovalaiseen 07.09.2006 20:08

Schumin tiedottaja vähättelee lopettamishuhuja 07.09.2006 20:03

Rengasmerkin muutos tietää töitä Kovalaiselle 07.09.2006 20:00

Kovalainen haluaa kohdata Schumin radalla 07.09.2006 19:59

Räikkönen ei puhu Ferrarista 07.09.2006 18:56

Michael Schumacher keskipisteenä Monzassa 07.09.2006 18:49

Leo-Pekka Tähti kelasi MM-pronssia 07.09.2006 17:21

Pirlo jatkoi sopimustaan AC Milanin kanssa 07.09.2006 16:47

Espanjan Albeldan poskiluu murtui P-Irlantia vastaan 07.09.2006 16:39

Järvilehto uskoo Ferrarin hallitsevan Monzan kisaa 07.09.2006 15:51

Kovalaiselle palstatilaa ulkomailla 07.09.2006 15:51

Boltonin Giannakopoulos sivussa kolme viikkoa 07.09.2006 15:24

B-näyte vapautti myös Lagatin epo-epäilystä 07.09.2006 15:09

Serie A:n Torino erotti valmentajansa 07.09.2006 14:19

Briatore: Kovalainen ansaitsi paikkansa tallissa 07.09.2006 13:09

Villeneuve valotti lähtönsä taustoja 07.09.2006 13:07

HJK:n Nurmelasta Veikkausliigan kuukauden pelaaja 07.09.2006 13:00

F1-testipesti täytti Piquet Jr:n elinikäisen haaveen 07.09.2006 12:28

Kovalainen harvinaisesti suoraan huipputalliin 07.09.2006 12:25

Marion Jonesin B-näyte negatiivinen 07.09.2006 11:43

Tainiolle jäi hampaankoloon 07.09.2006 10:31

Eremenko harmitteli turhasta noussutta kohua 07.09.2006 10:14

Tasapeli helpotus portugalilaislehdille 07.09.2006 09:54

Portugalin Scolari tyytyväinen Suomi-tasapeliin 07.09.2006 09:07

Pohjois-Irlannin Healy nöyryytti Espanjaa 07.09.2006 08:24

Suomi ja Portugali 1-1-tasapeliin EM-karsinnassa 07.09.2006 01:04

Ranska sai pienen revanssin Italiasta 07.09.2006 00:46

Saksa ennätysmäiseen jalkapallovoittoon San Marinosta 07.09.2006 00:19

Tasapeli Portugalia vastaan tyydytti vain osin suomalaisia 06.09.2006 23:27

Hodgson: Kovalla työllä hyvä tulos 06.09.2006 23:20

Niinimäki kuulassa ME-tulokseen vammaisten MM-kisoissa 06.09.2006 22:54

Sekä Portugalin että Suomen kannattajat uskovat Suomen EM-paikkaan 06.09.2006 20:30

Hämäläistä pyydettiin asettumaan ehdolle 06.09.2006 17:38

Kolkka: Hodgson painottaa kurinalaisuutta 06.09.2006 17:19

Red Bullin ja Renault'n moottorisopimus yhä auki 06.09.2006 15:13

Monzan uusi asfaltti huolettaa Michelin-kuskeja 06.09.2006 15:12

Silverstonen järjestäjät uhkapelaavat Buttonilla 06.09.2006 15:11

Kovalaisesta Suomen 8:s F1-kuski 06.09.2006 15:05

Kiista tv-oikeuksista uhkaa Serie B:n alkua 06.09.2006 14:06

Kovalainen F1-pestistä: Odotukset korkealla 06.09.2006 13:02

Kovalainen Renault'n F1-kisakuskiksi 06.09.2006 12:42

Renault vahvisti Briatoren jatkon 06.09.2006 12:19

Kuqi uskoo Suomen menevän pitkälle 06.09.2006 12:01

Bild: Schumacher lopettaa tähän kauteen 06.09.2006 11:39

Johansson liikkuu Litmaselle tilaa 06.09.2006 11:08

Hämäläinen: Voittoa lähdetään hakemaan 06.09.2006 08:32

Artim Sakiri FC Interin loppukauden vahvistus 06.09.2006 07:06

Brasilia futisvoittoon Walesista harjoitusottelussa 05.09.2006 23:50

Mika Salo uskoo Kimin ja Massan Ferrarin tulevaisuudeksi 05.09.2006 23:30

Michelin-pomo myönsi rengasvaikeudet Monzan testeissä 05.09.2006 22:30

Haug ennustaa Monzaan 340 km/h huippunopeuksia 05.09.2006 21:58

Palloliitto ei toimenpiteisiin Eremenko-lausunnosta 05.09.2006 21:43

Räikkönen täydessä ajokunnossa Monzaan 05.09.2006 20:55

Portugalin Scolari: Olisin iloinen pisteestä 05.09.2006 20:38

SPL:n Pekka Hämäläistä pyydetään jatkamaan 05.09.2006 19:49

Litmanen haluaa voittaa 05.09.2006 19:11

Tainio haastaa Decon keskikentän herruudesta 05.09.2006 19:10

Hodgson tekee vain pientä muokkausta jalkapallomaajoukkueeseen 05.09.2006 19:00

IFK Mariehamn testaa ghanalaiskärkeä 05.09.2006 18:27

Nico Rosberg innoissaan Monzasta 05.09.2006 18:21

Juventuksen Pessotto pääsi sairaalasta 05.09.2006 17:45

Pitkämäki, Karjalainen ja Keskisalo GP-finaaliin 05.09.2006 16:48

Heikkinen ottaa rauhallisesti Puola-ottelun kehut 05.09.2006 16:33

Eremenko venäläislehdelle: Edustaisin mieluummin Venäjää 05.09.2006 15:43

Vaimo pitää Ecclestonea työhulluna 05.09.2006 14:03

Schumi: Hyvät mahdollisuudet kääntää tilanne 05.09.2006 13:57

Puola tarvitsee itseluottamusta Serbia-peliin 05.09.2006 13:48

Markku Niinimäelle pyörätuolikeihään MM-hopea 05.09.2006 12:31

Moutinho uskoo Portugalin menestystarinan jatkuvan 05.09.2006 12:02

Materazzi paljasti Zidanen raivokohtauksen syyn 05.09.2006 11:49

Gallas kiisti jyrkästi Chelsean väitteet 05.09.2006 11:44

Ranska-Italia uusintana EM-karsinnoissa 05.09.2006 11:43

Ranskalaismies juoksi Pariisista Tokioon 05.09.2006 11:30

Webber haluaa kohentaa Monzan radan turvallisuutta 05.09.2006 10:59

Lövgren tunnusti käyttäneensä kokaiinia 05.09.2006 10:09

Lucic palaa Ruotsin maajoukkueeseen 05.09.2006 09:59

Perparim Hetemaj kärkkyy peliaikaa Kreikan AEK:ssa 05.09.2006 08:30

Meiran ainoa tavoite on EM-paikka 05.09.2006 07:55

Nani mielissään yllätyskutsusta 05.09.2006 07:55

Carvalho painottaa yhtenäisyyttä 05.09.2006 07:55

Ruotsi passitti Zlatanin, Mellbergin ja Wilhelmssonin kotiin 04.09.2006 23:50

Niinimäki heitti mitalin vammaisten MM-kisoissa 04.09.2006 23:36

Gallas uhkasi Chelseaa omalla maalilla 04.09.2006 23:29

Janne Saarisella hyvät muistot Portugalista 04.09.2006 22:40

Viron Kanter heitti kiekkoa 73,38 04.09.2006 20:45

Maailmanmestari Gattuso: Ranskalaiset surkeita häviäjiä 04.09.2006 18:57

Eremenko valmiina isompaan rooliin 04.09.2006 17:46

Väyrynen iskee vastahyökkäyksillä 04.09.2006 16:29

Hyypiä toivoo melua ja tunnelmaa 04.09.2006 16:10

Kroatia sulki kolme pelaajaa futisjoukkueestaan 04.09.2006 16:06

FC Lahden Kemppinen sivuun loppukaudeksi 04.09.2006 16:03

Tihinen tähtää kuuden pisteen pottiin 04.09.2006 16:03

Renault-pomo: Emme Ferraria heikompia 04.09.2006 16:02

Yhdellä suomalaisella mahdollisuus Williams-tallin jäseneksi 04.09.2006 15:18

Portugali saa Decon ja Nuno Valenten Suomi-otteluun 04.09.2006 15:00

Yleisurheilun Euroopan cupin ykkösliigan kilpailu Vaasaan 04.09.2006 14:00

Alonso: Ferrarin päihittäminen ainoa tavoite 04.09.2006 13:50

Siivoojat veivät McLarenilta tavaraa 04.09.2006 13:36

Fowler ja Rosenberg jatkavat Hakassa 04.09.2006 12:48

Zelezny heittää vielä kolme kisaa 04.09.2006 12:43

F1-maailma odottaa Ferrarin sunnuntaista ilmoitusta 04.09.2006 12:26

Briatore jatkamassa Renault-pomona 04.09.2006 12:18

Suzukalla yhä mahdollisuudet F1-kalenteriin 04.09.2006 12:48

Schumi-kritiikki huvitti Rosbergia 04.09.2006 10:40

Heliskoski: Portugali-otteluun hyvät lähtökohdat 04.09.2006 08:41

Jalkapallonuoret hävisivät Venäjälle 03.09.2006 23:38

Puolalaiset selittelevällä tuulella 03.09.2006 22:03

Pauliina Laamanen kiskaisi ennätyksellään nuorten SM-kultaa 03.09.2006 20:56

Wariner, Powell ja Richards pinkoivat rahakkaan kuudennen voiton 03.09.2006 18:14

Pitkämäki keihään toinen Berliinissä 03.09.2006 18:05

Portsmouthin Mendes palaamassa kentille 03.09.2006 14:16

Honda odottaa Monzasta lisää pisteitä 03.09.2006 11:39

Trulli: Ensi kaudella voimme voittaa 03.09.2006 11:39

Massa tyytyväinen rooliinsa Ferrarilla 03.09.2006 11:38

Italian Donadoni otti Liettua-tasapelin rauhallisesti 03.09.2006 11:33

Saksa kaatoi Irlannin, Podolski iski ainokaisen 03.09.2006 11:30

Kymmenottelun olympiavoittaja Bob Mathias kuollut 03.09.2006 11:10

Beenhakker puolustautui puolalaismedian edessä 03.09.2006 10:06

Puolan Dudek puolusti Beenhakkeria 03.09.2006 09:42

Johansson: Litmanen kylmäverinen viimeistelijä 03.09.2006 09:17

Hyypiä: Peli kontrollissa 03.09.2006 09:10

Litmanen: Puolan aseet eliminoitiin 03.09.2006 09:05

Hodgson: Suomalaiset voivat olla ylpeitä 03.09.2006 00:41

Suomi voitti upeasti Puolan EM-karsinnassa 03.09.2006 00:41

Maailmanmestari Italia jäi tasapeliin Liettuan kanssa 03.09.2006 00:21

Englanti selätti Andorran Old Traffordilla 03.09.2006 00:13

Hammarbyltä nipistettiin kolme sarjapistettä 02.09.2006 22:17

Skotlanti murskasi Färsaaret, Ranska voitti Georgian 02.09.2006 21:24

Hodgson julkisti Suomen avauskokoonpanon Puolaa vastaan 02.09.2006 20:26

Sari Keskitalon hyvä juoksuvire jatkuu 02.09.2006 19:50

Tarvainen ja Pitkämäki heittävät Berliinissä 02.09.2006 17:38

Beenhakker: Pelaajat hyvällä asenteella 02.09.2006 13:48

Lagerblom uskoo Puolan vahvistuneen MM-kisojen jälkeen 02.09.2006 13:31

Monteiro: Jatkan Midlandilla ensi kaudella 02.09.2006 11:37

McLaren valmis Monzan haasteeseen 02.09.2006 11:36

De la Rosa: Ferrarilla vieläkin varaa parantaa 02.09.2006 11:35

Jerzy Dudekilla isot odotukset 02.09.2006 10:56

Litmanen ei pelkää puolalaisia 01.09.2006 22:08

Puola haluaa pyyhkiä MM-pettymyksen 01.09.2006 21:50

Suomi hakee tasapeliä EM-avauksesta 01.09.2006 21:37

Egyptin maajoukkueen jalkapalloilija kuoli sydänkohtaukseen 01.09.2006 20:05

Portugali pelkää sulkemista Fifan toiminnasta 01.09.2006 18:08

Hondalla rohkaistunut tunnelma testipulmista huolimatta 01.09.2006 17:21

Roy Keane rohmusi Sunderlandiin kuusikon 01.09.2006 16:40

Pasanen ei kunnioita Puolan kärkiä 01.09.2006 15:51

Jalkapallon EM-karsinta täyteen vauhtiin 01.09.2006 15:50

Dennis vertasi Schumin tilannetta Häkkiseen 01.09.2006 15:05

Ferrarin kuski-ilmoitus Italian GP:n jälkeen 01.09.2006 14:50

Turkin GP:n kohtaloa puidaan 19. syyskuuta 01.09.2006 13:27

Väyrysen siirto Espanjaan peruuntui 01.09.2006 12:26

Puolan jalkapallomaajoukkueen Jacek Bak haastattelussa 01.09.2006 12:17

Shefki Kuqi siirtyi Crystal Palaceen 01.09.2006 11:45

Gallas ja Cole vaihtoivat seuroja Valioliigassa 01.09.2006 11:13

Nurmela uskoo Suomen mahdollisuuksiin 01.09.2006 10:37

Joonas Kolkka "koiranvirassa" 01.09.2006 09:33

Cole, Kranjcar ja Mbela siirtyvät Portsmouthiin 01.09.2006 09:29

ADT:n Puntila kiistää hidastelun Tiisanojan tapauksessa 01.09.2006 08:39

Kanerva haluaa jälkitarkastelua Tiisanojan tapauksesta 01.09.2006 01:15

Cygan Arsenalista Villarrealiin 01.09.2006 01:04

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.