TV-Opas

Lähde: Räikkönen suostui Abu Dhabiin viime tingassa

Autosport-lehti kertoo verkkosivuillaan, että Kimi Räikkönen oli hetken jättämässä Abu Dhabin F1-kilpailua ajamatta, mutta suostui mukaan Lotus-tallin pyynnöstä.

Räikkösen välit tallin kanssa tulehtuivat lopullisesti viime sunnuntaina Intian kilpailun päätöskierroksilla, kun Lotuksen ratatoimintojen johtaja Alan Permane käski kirosanoja käyttäen häntä väistymään tallikaverinsa Romain Grosjeanin tieltä.

Suomalaiskuski ei saapunut torstaina Abu Dhabiin kuljettajien lehdistötilaisuuteen, mutta tallin mukaan Räikkönen liittyy mukaan myöhemmin.

– Hyvin asiasta tietävät lähteet vihjaavat, että Räikkönen oli Lotuksen käytöksestä niin ärsyyntynyt, että hän harkitsi hetken jopa sitä, ettei ajaisi tänä viikonloppuna Abu Dhabissa, Autosport kirjoittaa.

– Näyttää kuitenkin siltä, että tallin vanhempien edustajien kanssa viimeisen 48 tunnin aikana käytyjen keskusteluiden jälkeen Räikkönen on vakuuttunut jatkamaan ajamista ja hänen on tarkoitus saapua ajallaan Abu Dhabin ensimmäisiin harjoituksiin, lehti jatkaa.

Ensimmäiset harjoitukset ajetaan perjantaina kello 11 Suomen aikaa.

F1-kausi MTV Totalilla   F1-kausi Katsomossa Katso livekuvagalleriasta F1-maailman tapahtumat

Osallistu keskusteluun

comments powered by Disqus

Livekuvagalleria

Hamilton MTV3:lle: Olisin vastannut tallille samoin kuin Kimi 31.10.2013 22:17

Massa pelkää Brasilian F1-perinteiden puolesta 31.10.2013 20:38

Vettel poikkeus kuskeista – "Kimi puhuu minulle" 31.10.2013 19:10

Red Bull ei karhua sakkojaan Vetteliltä 31.10.2013 18:25

Lähde: Räikkönen suostui Abu Dhabiin viime tingassa 31.10.2013 16:47

Räikkönen perui lehdistötilaisuutensa Abu Dhabissa 31.10.2013 16:33

Grosjean: En tunne Kimiä ihmisenä 31.10.2013 16:18

Newey vakuuttaa: Työt Red Bullilla jatkuvat 31.10.2013 15:11

Alonso kyllästyi kysymyksiin: Välit Ferrarin kanssa täydelliset 31.10.2013 14:48

Maldonado: Saan päättää itse ensi kauden tallini 31.10.2013 14:33

Bottas ja Kovalainen kutsuvat Usain Boltin Suomeen ajotunneille 31.10.2013 13:53

Formulafakta: Mikä on Formula E? 31.10.2013 11:17

Mika Salo: Vettel kaikkien aikojen ylivoimaisin 30.10.2013 15:35

Lauda: Brawn-spekulaatiot täyttä roskaa 30.10.2013 12:41

Lehti: Lotus-pesti menossa Maldonadolle 30.10.2013 11:51

Williams-pomo: Brawnin kanssa ei neuvotteluja 30.10.2013 10:21

Ecclestonen oikeudenkäynti alkoi – todisteita odotetaan ensi viikolla 30.10.2013 09:51

Grosjean toivoo palkintoputkelle jatkoa 29.10.2013 20:19

Red Bull -pomo vertaa Kvjatia nuoreen Räikköseen 29.10.2013 18:50

Räikkönen ei halua vuoden 2009 kokemusta Abu Dhabista 29.10.2013 17:34

Räikkönen iloitsee: Saan nukkua pitkään 29.10.2013 17:10

BBC: Brawnin lähtö Mersulta varmistui 29.10.2013 16:57

Boullier hoputtaa Lotuksen omistajia – pelko kuskien menettämisestä 29.10.2013 14:16

Bottas ensimmäisten F1-kilometriensä radalle 29.10.2013 13:04

Newey: Rengasmuutos auttoi mestaruuteen 29.10.2013 12:49

Red Bull -pomolta piikki: Ferrarilla voittaminen ei ole helppoa 29.10.2013 11:09

Grosjean kuin eri mies – "Entinen Romain olisi antanut pään pudota" 29.10.2013 09:31

Boullier toivoo Räikkösen voiton uusimista – "Mikä vain mahdollista" 29.10.2013 08:40

Räikkösen ja Permanen kohtaaminen varikolla – katso video 29.10.2013 07:38

Vettel myöntää: F1-fanien buuaus satuttaa 28.10.2013 22:39

Lotus-pomo pahoitteli Räikkös-radiokärhämää 28.10.2013 19:50

Mustakarin F1-blogi: Saksalainen, tummaihoinen ja kiinalainen 28.10.2013 18:59

Niki Lauda loukkaantui krikettikysymyksestä 28.10.2013 14:41

Intian GP:n topit ja flopit: Kalenterista putoaminen ansaittu 28.10.2013 14:20

Button ihmetteli: Antamani tila ei riittänyt Alonsolle 28.10.2013 14:18

Miksi Vetteliä kiellettiin juomasta kisan aikana? 28.10.2013 13:37

F1-legendat onnittelivat joukkoonsa noussutta Vetteliä 28.10.2013 11:47

Saari ihmettelee Lotus-pomon kiroamista: Mentiin rajan yli 28.10.2013 11:17

Intian GP:n lehdistökatsaus: Häikäisevä Vettel, tekopyhä Alonso 28.10.2013 11:05

Maldonado yhä ehdolla Lotukselle 28.10.2013 09:04

Kimi puuttui Lotuksen iloisesta tiimikuvasta 28.10.2013 08:13

Hülkenbergin keskeytys: "Jokin naksahti" 28.10.2013 07:47

Räikköselle kiroilleelle Lotus-pomolle fanien vihat Twitterissä 28.10.2013 07:29

Kimin ja Lotus-pomon sanaharkka jatkui varikolla: Kimi oli vakuuttava! 27.10.2013 23:06

Pirelli-pomo: Vain Red Bull ymmärsi neuvomme 27.10.2013 22:26

Vettelin suomalaisvalmentaja: Valtava kilpailija 27.10.2013 20:50

Räikkönen nipisti Alonson etumatkaa kiinni 27.10.2013 20:23

Alonso onnitteli Vetteliä – "Asiat pitää tehdä paremmin" 27.10.2013 19:30

Boullier kaunisteli tilannetta: Kimi on kilpailija 27.10.2013 19:07

Grosjean ymmällään Räikkösen käytöksestä 27.10.2013 19:04

Red Bull pelkäsi tosissaan Vettelin keskeytystä 27.10.2013 17:28

Vettel varmisti mestaruutensa – katso Intian GP:n kuvasatoa! 04.11.2013 10:19

Räikkösen taktiikkaa vaihtui kesken kisan – "Ei aivan toiminut" 27.10.2013 16:32

Vettel pääsi nuhteluilla – tallille sakot donitseista 27.10.2013 16:29

Horner: Vettel nauttii lajin historiasta 27.10.2013 15:49

Vettel lähetti suomeksi kiitoksensa faneille 27.10.2013 15:45

Vetomiehet: Intian GP:n jälkeen 27.10.2013 15:38

Lotus-pomo kitkeränä Räikköselle: Tästä puhutaan vielä 27.10.2013 15:30

Bottaksella luistelua: Pitää katsoa mikä oikein mätti 27.10.2013 15:13

Räikkönen tallin kiroilusta: Turha siellä on itkeä 27.10.2013 15:11

Perez hehkutti ohitustaan Räikkösestä ja Hamiltonista 27.10.2013 14:58

Vettel tuomariston eteen juhlintansa takia 27.10.2013 14:53

Grosjean: En olisi lyönyt penniäkään vetoa tämän puolesta 27.10.2013 14:24

Alonso törmäilystä: Olin kolmas osapuoli 27.10.2013 14:19

Neljäs mestaruus sai Vettelin sanattomaksi 27.10.2013 14:00

Vettel juhli neljättä mestaruuttaan villisti – katso video! 27.10.2013 13:57

Räikkönen ja talli kiroilivat toisilleen tiimiradiossa 27.10.2013 13:42

Video: Rosberg helposti Räikkösen edelle 27.10.2013 13:41

Intian GP-seuranta hetki hetkeltä 27.10.2013 13:13

Vettel tyylillä mestariksi – Räikkösen riskitaktiikka petti 27.10.2013 13:11

Video: Hülkenberg radan ulkopuolelta Bottaksen ohi 27.10.2013 12:34

Video: Webber osuu startissa Räikköseen 27.10.2013 11:56

Ferrarin öljynäyte syynissä – katso video 27.10.2013 11:06

Boullier: Räikkösen ensimmäinen veto elintärkeä 27.10.2013 10:56

Räikkönen drs-ohittamisesta: Jotkut unohtavat koko muun radan 27.10.2013 10:43

Red Bull -pomo: Meillä on kaksi paalupaikkaa 27.10.2013 10:33

Intian kisassa ei sallita aika-ajossa nähtyä viivojen ylittelyä 27.10.2013 10:21

Vetomiehet: Intian GP 27.10.2013 10:19

Kumman taktiikka onnistuu: Vettelin vai Webberin? 26.10.2013 20:39

Ferrari-pomo: Antakaa auto – minä hallitsen kuskit 26.10.2013 20:35

Alonso: Voittotaisto Webberin kanssa – jos taktiikka toimii 26.10.2013 20:34

Bottas: Renkaat määräävät taktiikan 26.10.2013 17:23

Lotus-pomo kömmähdyksestä: Uskoimme helppoon jatkoonpääsyyn 26.10.2013 15:24

Bottas: Aikaa olisi voinut parantaa, sijoitusta ei 26.10.2013 14:58

Räikkönen: Ei vieläkään niin kuin pitäisi 26.10.2013 14:31

Red Bullit eri taktiikoilla Intian F1-kisaan 26.10.2013 13:48

Grosjean perusteli floppitaktiikkaa: Muiden vauhti yllätti 26.10.2013 13:40

Vettel tunnusti hidastaneensa Hamiltonin menoa 26.10.2013 13:21

Räikkönen kuudenteen ruutuun – Vettel ennätysvauhdissa 26.10.2013 12:54

Räikkönen loistavassa aika-ajovauhdissa 26.10.2013 12:21

Räikkönen avasi kuudentena – Grosjeanin taktiikka täysfloppi 26.10.2013 11:58

Domenicali: En ole tippaakaan huolissani Räikkösen vauhdista 26.10.2013 11:19

Lotus-pomo: Rengasmuutos söi Kimiltä vähintään pari sijaa 26.10.2013 10:59

Kuskilupaus itsevarmana: Miksi voittaminen loppuisi F1:ssä? 26.10.2013 10:39

Räikkönen kymmenes – Vettel musertava typistetyissä harjoituksissa 26.10.2013 09:40

Video: Hülkenberg osui tunkkimieheen varikolla 26.10.2013 09:34

F1-harjoitusten alku siirtyi 26.10.2013 08:48

Grosjean paljasti suosikkinsa tallikaveriksi 25.10.2013 19:37

Williamsille jälleen sakot teknisistä ongelmista 25.10.2013 19:01

Grosjeanin nousu jatkuu – "Teen kaikkeni Red Bullien haastamiseksi" 25.10.2013 18:22

Bottas tavoitteistaan: Aika-ajon kakkososa ja tallikaverin päänahka 25.10.2013 17:48

Räikkönen painii rengasongelmien kanssa 25.10.2013 17:29

Pirelli tiukkana: Ei testejä, ei F1-renkaita ensi kaudelle 25.10.2013 16:07

Lotukselta kuskiuutisia "toivottavasti parin päivän sisällä" 25.10.2013 15:54

McLarenin radikaalit yritykset epäonnistuivat 25.10.2013 15:39

Bottas toteutti suunnitelman – "Nautin päivästä" 25.10.2013 15:31

Muut joutuvat myöntämään – "Red Bull vain liian nopea" 25.10.2013 14:59

Lotus-pomo: Johdamme hyökkäystä Red Bullien takana 25.10.2013 14:32

Räikkönen sai autostaan paremman – "Vielä voi parantaa" 25.10.2013 14:17

Taas sakkoja? Maldonadon pyörän mutteri pyöri pitkin rataa 25.10.2013 14:02

Webber: F1 kaipasi kasvojenkohotusta 25.10.2013 13:38

Räikkönen löysi vauhtia ja spinnasi 25.10.2013 13:27

Viimeinenkin F1-talli allekirjoitti sopimuksen Ecclestonen kanssa 25.10.2013 12:00

Hamilton: Viisastunut Alonso osaa suhtautua Kimiin 25.10.2013 11:20

Alonso vakuuttaa pysyvänsä Ferrarilla – "Ei epäilyksiä" 25.10.2013 11:07

Bild: Ferrari tekee jättimäisen satsauksen 25.10.2013 10:27

Räikköselle lätkäistiin sakot 25.10.2013 10:05

F1-kisaa vastustanut vetoomus ei uhkaa kisaa 25.10.2013 09:56

Räikkönen ei päässyt vauhtiin avausharjoituksissa 25.10.2013 09:28

Schumacherin hylkäyskauden Ferrari myytäväksi 25.10.2013 08:50

19-vuotias F1-tulokas rattiin jo tällä kaudella 25.10.2013 08:25

Hamilton teinitulokkaan epäilijöille: Kimi näytti että mahdollista 25.10.2013 08:12

Vettel naljaili Webberille – Mikään ei ole siis muuttunut 24.10.2013 22:18

Tulosruutu 22.25: Delhin F1-varikolla värikäs päivä .. 

McLarenilta radikaaleja ratkaisuja Intian kisaan 24.10.2013 20:53

Vettel myöntää: Olen liian itsepäinen 24.10.2013 20:52

Maldonado kiistää osallisuutensa valuuttapetoksiin 24.10.2013 20:20

Alonso: Ferrarilla urani parhaita kisoja 24.10.2013 17:54

Räikkönen Intian haasteesta: Jossain ei yhtään paikkaa 24.10.2013 17:39

Massa myöntää vain yhteyden Williamsiin 24.10.2013 16:30

Hamilton janoaa kakkossijaa – "Lotus on totisesti parantanut" 24.10.2013 16:13

Lotuksen vire ei ole saanut Räikköstä katumapäälle 24.10.2013 15:37

Kisan perumisyritys ei pelota Intian GP:n järjestäjiä 24.10.2013 15:19

Bottas ei anna enää tilaa Maldonadolle 24.10.2013 15:02

F1-kuski vihjaileva tulevaisuudestaan 24.10.2013 14:52

Force Indian varakuski ajaa Intian harjoituksissa 24.10.2013 14:21

Webber kyseenalaistaa yhä Red Bullin valintaa 24.10.2013 14:03

Millä Vettel voitetaan? Räikkösellä yksinkertainen vastaus 24.10.2013 13:54

Hülkenbergin naulaama aikaraja umpeutumassa – "Painetta on" 24.10.2013 13:38

Rosberg luottaa F1-kisojen vetovoimaan: Katsokaa Vettelin taakse 24.10.2013 13:04

Kauden heikoin maaliintulosijoitus riittää Vettelille mestaruuteen 24.10.2013 12:38

Viikonlopun F1-kisaa yritetään saada peruttua 24.10.2013 11:55

Sivusto: Massa pitkällä sopimuksella Williamsille 24.10.2013 11:34

Laineella onnistuneet testit Barcelonassa 23.10.2013 20:29

Lotus-pomolta kyseltiin taas Räikkösen motivaatiosta 23.10.2013 18:18

Ferrari tarkkaili Kubicaa – tallipomo ei usko paluuseen 23.10.2013 15:28

Intian GP-pomo: F1 saatava tarvitsemaan tätä kisaa 23.10.2013 13:05

Domenicali vaihdelaatikkokohusta: Ferrarin edut tulevat ensin 23.10.2013 12:21

Ferrari halusi enemmän – "Siksi valitsimme Räikkösen" 23.10.2013 11:55

Ferrari-pomo: Kimi on erittäin motivoitunut 23.10.2013 08:07

Alonson uusi kypärä juhlistaa Japanin GP:n ennätystä 23.10.2013 07:24

Laineen vire jatkui testeissä – "Mörkökausi on takana" 22.10.2013 22:08

F1-kuski huolissaan paikkansa puolesta – "Enkä ole ainoa" 22.10.2013 19:38

Marko: Venäjän GP ei vaikuttanut kuskivalintaan 22.10.2013 17:52

Mersulla ei varaa uusiin notkahduksiin – "Kunnon taistelu" 22.10.2013 15:47

Bottas: Taistelu jatkuu loppuun asti 22.10.2013 10:39

Toro Rosso valitsi venäläislupauksen F1-kuljettajakseen 22.10.2013 07:46

Pirelli-pomo vaatii lisää testejä 21.10.2013 17:49

VIDEO: TV-tähti testasi Austinin F1-radan 21.10.2013 16:19

Maldonado tyrmää huhut välirikosta Williamsin kanssa 21.10.2013 13:47

Lotus-pomo: Kulisseissa tapahtuu paljon 21.10.2013 12:52

Barrichello: F1-paluu epätodennäköinen 21.10.2013 11:46

Sumu pilasi Matias Laineen kauden päätöksen 20.10.2013 20:05

Bild-lehti: Alonso lähdössä Ferrarilta 20.10.2013 17:46

New Jerseyn F1-kisalle lisäapua Ecclestonelta 20.10.2013 14:24

Mercedes-pomo: McLaren saa tasavertaisen kohtelun 20.10.2013 11:26

Venezuelassa muhii korruptioskandaali – F1-kuski Maldonado ongelmissa 19.10.2013 21:02

Matias Laine ajoi seitsemänneksi Barcelonassa 19.10.2013 18:18

Mersu-pomo: Tehdastalleilla moottorietu ensi kaudella 19.10.2013 17:53

Maldonadon lähtölaskenta Williamsilla käynnissä? 19.10.2013 12:00

Whitmarsh ei kiirehdi kuskipäätöstä 19.10.2013 11:51

Taloudelliset syyt katkaisivat Vainion GP3-uran 18.10.2013 21:43

Lotus-pomo Boullier: Tavoitteena suihkutella samppanjaa 18.10.2013 19:32

Grosjean: Olen vauhdissa tällä hetkellä 18.10.2013 17:40

Räikkönen: Auto kuntoon – sitten isketään 18.10.2013 17:25

Aaro Vainio sivuun Koiranen GP -tallista 18.10.2013 16:53

Red Bull -pomo: Onnistumisesta ei mitään takeita 18.10.2013 13:49

Tanskalaiskuski ehdolla Marussialle 18.10.2013 11:30

Tältä kuulostaa F1-moottori kaudella 2015 18.10.2013 09:09

Di Resta valmistautuu väistymään Force Indialta 18.10.2013 08:53

Mustakarin blogi: Pistejärjestelmä uusiksi 17.10.2013 16:49

Sutil uskoo jatkavansa Force Indialla 17.10.2013 15:17

Rosbergin kisakypärä varastettiin 17.10.2013 14:36

Ferrari-pomo: Ei puhettakaan luovuttamisesta 17.10.2013 11:28

F1-radat jättävä Webber haluaa jäähyväisvoiton 17.10.2013 09:35

Räikkösellä synttärit – fanit hassuttelivat videoilla 17.10.2013 07:27

Mika Salo: Lotus voi nousta toiseksi 16.10.2013 22:29

Räikkönen kiistää motivaatio-ongelmat 16.10.2013 20:01

Ferrari-pomo huolissaan kakkostilasta: Autoa parannettava 16.10.2013 13:56

Domenicali: Alonson aikakausi vasta aluillaan 16.10.2013 10:02

Lauda: Brawnin jatko Mercedeksellä 50/50 16.10.2013 09:53

Lotus-pomo: Rahoitussopimus lähellä 15.10.2013 20:31

McLaren kaavailee Buttonille pitkää sopimusta 15.10.2013 19:33

Sauber-pomo ei lupaa Gutierrezille vielä jatkoa 15.10.2013 09:49

Hamilton povaa: Kauden loputkin voitot Vettelille 15.10.2013 07:11

Näin Vettel kasvatti palkintoputkiennätystään – katso Japanin GP:n kuvagalleria! 14.10.2013 15:44

Japanin GP:n topit ja flopit: Maldonadolta täydellistä kunnioituksen puutetta 14.10.2013 15:10

Lotus-pomo tietää syyn Räikkösen aika-ajovaikeuksiin 14.10.2013 13:32

Grosjean saa jopa Webberin kehut 14.10.2013 11:43

Japanin GP:n lehdistökatsaus: Numerohullu Vettel 14.10.2013 11:11

Grosjeanin jatko lähellä: "Tarvitsen kirjallisen luvan" 14.10.2013 10:20

Red Bull -pomo: Webber teki virheen Grosjeanin kanssa 14.10.2013 09:56

Ferrari-pomo: Massaa ei rangaista tottelemattomuudesta 14.10.2013 08:52

Gazzetta dello Sport: Hülkenberg ottaa Räikkösen paikan 14.10.2013 08:31

McLaren-pomo näpäytti Rosbergia renkaan puhkaisemisesta 14.10.2013 07:55

Vettel kehuu Grosjeania Kimin päihittämisestä 13.10.2013 18:46

Massa sivuutti tallimääräyksen – Alonso: Ei ongelmia 13.10.2013 16:45

McLaren-pomo: Haluamme Alonson takaisin 13.10.2013 15:18

Mersu-pomo hyökkää Lotusta vastaan - "Väkeä juoksee pois" 13.10.2013 15:13

Helpotus Lotukselle: Autosta saatiin bensanäyte 13.10.2013 14:49

Lotus-pomo tyytyväinen Räikköseen - intohimo tallella 13.10.2013 14:36

Hülkenberg kiistää allekirjoittaneensa Lotus-sopimuksen 13.10.2013 14:34

Mercedes tutkii varikkosuoran vaaratilanteen 13.10.2013 14:16

Hamilton ei syyttänyt Vetteliä 13.10.2013 14:04

Bottas: Maldonadon ohitus oli epäreilu 13.10.2013 13:43

Näin Schumi johtaisi Alonsoa ilman pisteytysmuutosta 13.10.2013 13:25

Rosberg tuomitsi Perezin tempun vaaralliseksi 13.10.2013 13:13

Bottaksen renkaat loppuivat: "Sitten toi yksi änkesi ohi" 13.10.2013 12:55

Räikkönen: Jäi sutimaan paikalleen 13.10.2013 12:48

Maldonado mielissään Bottas-ohituksestaan 13.10.2013 12:51

Vetomiehet: Japanin GP:n jälkeen 13.10.2013 12:17

Webber hämmästeli Red Bullin taktiikan vaihtumista 13.10.2013 12:00

Olisiko Grosjean voinut voittaa? Tallipäällikkö vastaa 13.10.2013 11:39

Alonso myöntää Vettelin mestariksi 13.10.2013 11:25

F1-kuski protestoi rangaistustaan rajuin sanoin 13.10.2013 11:22

Grosjean: Melkein sain härät kiinni 13.10.2013 11:14

Vettel pidensi voittoputkeaan - Räikkönen teki taas nousun 13.10.2013 10:58

Alonso nousi kaikkien aikojen pistetilaston kärkeen 13.10.2013 10:56

Video: Näin Maldonado kampesi Bottaksen edeltään 13.10.2013 10:51

Japanin GP:n seuranta hetki hetkeltä 13.10.2013 10:06

Video: Grosjeanin rakettilähtö 13.10.2013 09:18

Todt: F1-kalenteri ei varma 13.10.2013 08:51

Video: Varikkopysähdyksen välineet esittelyssä 13.10.2013 08:37

Räikkösellä riittää japanilaisfaneja - katso 13.10.2013 08:06

Tallipäällikkö ei osaa selittää Kimin aika-ajopäätöstä 13.10.2013 07:52

Vetomiehet: Japanin GP 13.10.2013 07:47

Alonsolla muut vertailukohteet kuin Vettel 12.10.2013 18:41

Webber ei aio auttaa Vetteliä mestaruuteen 12.10.2013 16:39

F1-kuskit kunnioittavat edesmennyttä naiskuskia Suzukassa 12.10.2013 13:45

F1-varikkopalo johtui bensahöyrystä 12.10.2013 13:01

FIA jakoi sanktioita Japanin aika-ajojen jälkeen 12.10.2013 12:35

F1-naiskuskin kuolema seurausta onnettomuudesta 12.10.2013 12:01

Red Bull ja McLaren taistelevat huippuasiantuntijasta 12.10.2013 11:50

Bottas aika-ajostaan: Tervetullut yllätys 12.10.2013 11:32

Räikkönen: Pieni virhe maksoi muutaman sijan 12.10.2013 11:00

Räikkönen F1-sarjan kovapalkkaisin? – "Olisi unohdettu ilman meitä" 12.10.2013 10:32

Webber: Paalupaikka jäi ontoksi 12.10.2013 09:53

Räikkönen jäi yhdeksänteen ruutuun Japanissa 12.10.2013 09:21

Räikkönen kärkitaistossa – Bottas jatkoi hyviä otteitaan 12.10.2013 08:58

Bottakselle upea onnistuminen aika-ajojen sekavassa aloituksessa 12.10.2013 08:37

Video: F1-auto syttyi pelottavasti varikkopilttuussa 12.10.2013 08:21

Video: Törmäys poiki lähtöruuturangaistuksen 12.10.2013 08:01

Bottas: Iso vika estää päivitysten vaikutukset 12.10.2013 07:48

Boullier: Korean erimielisyyksistä ei keskusteltu 12.10.2013 07:26

Räikkönen raportoi jälleen tuulesta harjoituksissa 12.10.2013 06:41

Maria de Villotan kuolinsyy luonnollinen 11.10.2013 18:46

Moottoriurheilumaailma järkyttyi Maria de Villotan kuolemasta 11.10.2013 17:16

Bottas: Tavoitteena päihittää tiimikaveri 11.10.2013 15:38

Räikkönen aika-ajosta: Turha veikkailla mitään 11.10.2013 15:29

Williamsille sakot Maldonadon pyörän irtoamisesta 11.10.2013 13:27

Webberin mitta täyttyi Force Indian toilailuista 11.10.2013 12:59

Alonso järkyttyi naiskuskin kohtalosta 11.10.2013 12:36

Räikkönen ulosajostaan: Tuuli nappasi kiinni 11.10.2013 12:20

Murharyhmä tutkii F1-kuskin kuolemaa .. 

Massa vakuuttunut: Jotain hyvää on tulossa 11.10.2013 11:07

F1-naiskuski löytyi kuolleena hotellihuoneesta 11.10.2013 10:38

Video: Räikkönen spinnasi ja juuttui hiekkaan 11.10.2013 09:37

Video: Perez rysäytti voimalla valliin – Alonso spinnasi 11.10.2013 09:02

Pirelli ja McLaren löysivät uuden paikan rengastesteilleen 11.10.2013 08:51

Video: Maldonadolla sysimusta harjoituspäivä 11.10.2013 08:32

Kovalainen neuvotellut muuallekin – "Mitään ei ole päätetty" 11.10.2013 07:41

Räikkönen kisainsinööristään: Teki elämästäni helpompaa 11.10.2013 07:29

Brawn kiistää jättävänsä Mercedeksen 11.10.2013 07:17

Räikkönen avasi Suzukan harjoitukset kahdeksannella sijalla 11.10.2013 07:02

Video: F1-auto ajokelvottomaan kuntoon 11.10.2013 06:54

Video: Maldonadon pyörä irtosi kesken ajon 11.10.2013 06:27

Räikkönen mahdollisesta tallimääräyksestä: Noh, mitäs luulet? 10.10.2013 20:29

Bottas Williams-autosta: Minkäs teet 10.10.2013 19:20

Räikkönen toivoo onnistumista aika-ajossa 10.10.2013 17:58

Perez: Pirellin selitys aivan uutta minulle 10.10.2013 17:32

Formulafakta: Infiniti ja Infinity Racing 10.10.2013 17:06

Räikkönen sai puuttuvat palkkionsa Lotukselta 10.10.2013 16:08

Formulafakta: Onko McLarenin pääsponsori vaihtumassa? 10.10.2013 16:06

Lehti: Alonso siirtyy McLarenille – ehkä jo ensi kaudeksi 10.10.2013 15:47

Maldonado: Minulla on sopimus 10.10.2013 15:32

Bottas: Aika-ajo tärkeämpi kuin Koreassa 10.10.2013 15:02

Näin Grosjean pyysi tallimääräystä – lue koko keskustelu! 10.10.2013 14:33

Lehti: Kisainsinööri ei lähde Räikkösen mukana Ferrarille 10.10.2013 13:20

Lotus-pomo nimesi Räikkösen korvaajaehdokkaat 10.10.2013 13:16

Pirelli-pomo: Suzuka erittäin tyly rata renkaille 10.10.2013 12:37

Alonso: Massa yhtä nopea kuin Räikkönen 10.10.2013 12:12

Grosjean radiokeskustelusta: Tajusin oman virheeni 10.10.2013 11:49

Räikköstä ei kiinnostanut puhua Grosjeanin tulevaisuudesta 10.10.2013 11:15

Vettel: Dominointini ei mitään Schumiin verrattuna 10.10.2013 10:38

Räikkönen turhautui: Sama kysymys joka viikonloppu 10.10.2013 09:58

Grosjean: Barcelonasta asti Räikkösen vauhdissa 10.10.2013 09:12

Kovalainen neljättä kertaa Caterhamin perjantaikuskiksi 10.10.2013 08:40

McLaren-nuorukainen ei kelpaa Force Indialle 09.10.2013 19:52

Ferrari-pomo: Bensarajoitus saa kierrosajat heittelemään 09.10.2013 18:23

Vettel odottaa voittoputken jatkuvan 09.10.2013 14:03

Red Bull -pomolta tukea Alonson ja Webberin kritiikille 09.10.2013 14:00

Mika Salo: Kimi teki ihan oikein 09.10.2013 13:12

Mercedes suunnittelee työntekijöiden kierrätystä 09.10.2013 12:33

Hulkenberg antoi Lotukselle takarajan 09.10.2013 12:01

Alonso pitää eroa Vetteliin ihmeenä 09.10.2013 11:49

Hulkenbergin paino ei ongelma Lotukselle 08.10.2013 19:32

Bottas palaa lempiradalleen: Kuin vuoristorata 08.10.2013 15:58

Lotus-pomo: Kuskimme parhaassa iskussaan 08.10.2013 13:58

Hamilton oikoi sanomisiaan Vettelistä 08.10.2013 13:39

Lotus-pomo haluaa lisää saman tason suorituksia 08.10.2013 13:36

Grosjean ei aio enää päästää Räikköstä ohi 08.10.2013 13:53

Kimi hirmunousun näyttämölle – "Vaikea sanoa parasta kisaa" 08.10.2013 11:15

Räikkönen hehkuttaa tulevaa kisaa: Siitä kilpa-ajossa kyse 08.10.2013 10:55

McLaren tyrkyttää nuorta tanskalaista Räikkösen paikalle 08.10.2013 08:30

Bottaksen tallikaveri tylyttää autoa – "Mieluummin jään kotiin" 08.10.2013 06:55

Lotus-pomo: Juuri tällaisen Grosjeanin haluamme 07.10.2013 22:53

Hamilton vertaa Vettelin ylivoimaa "Schumi-reaktioon" 07.10.2013 20:19

Romua ja liekkimerta – Korean GP:n parhaat kuvat 07.10.2013 15:43

Korean GP:n topit ja flopit: Kimi kuittasi epäonnistumisensa 07.10.2013 15:00

Lauda yrittää pitää Brawnin Mersulla 07.10.2013 14:02

Korean GP:n lehdistökatsaus: Räikkösen korvaajaksi ykkösehdokas 07.10.2013 13:40

Alonsolta vuolasta ylistystä – "Hän ansaitsi olla edelläni" 07.10.2013 13:10

Lehti: Brawn jättää Mercedes-tallin 07.10.2013 11:13

Rosberg: Voin sanoa sen Vettelille kasvotustenkin 07.10.2013 10:26

Pirelli-pomo: Emme voi olla vain tekemättä mitään 07.10.2013 09:08

Video: Korean lippu kiusasi Räikköstä haastattelussa 07.10.2013 08:40

Massa kertoo: Näin spinnaus tapahtui 07.10.2013 07:57

Pettynyt Alonso: Yksi asia on varma 06.10.2013 22:17

Ferrari-pomo myöntää: Alonson mestaruus lähes mahdottomuus 06.10.2013 19:50

Korean GP:n sensaatiokuski otti mallia Räikkösestä 06.10.2013 19:28

Mustakarin blogi: Renkaat, ne renkaat 06.10.2013 19:18

Räikköstä hymyilytti Lotuksen juhlakuvassa – katso! 06.10.2013 18:52

Kaksi lähtöruuturangaistusta Japanin GP:hen 06.10.2013 15:41

F1-auton palo paikallistettiin öljyn jäähdyttäjään 06.10.2013 15:22

FIA selvittää: Paloauto radalla kesken F1-kisan 06.10.2013 15:05

Grosjean suorapuheisena: Olin Kimiä nopeampi 06.10.2013 14:54

Pirelli-pomo pyysi anteeksi Alonsolta 06.10.2013 14:45

Boullier: Tuntuu kuin voitolta 06.10.2013 14:43

Hülkenberg sankaritekoon – mestarit pysyivät peileissä 06.10.2013 14:19

Webber uskoo Kersin palaneen 06.10.2013 14:19

Pirelli-pomo: Perezin rengasrikko lukkojarrutuksesta 06.10.2013 13:56

Rosberg: Tilanne olisi voinut olla todella vaarallinen 06.10.2013 13:08

Bottas: Jäin alkuhässäkässä väärään jonoon 06.10.2013 12:29

Vetomiehet: Korean GP:n jälkeen 06.10.2013 12:13

Rengaspomo kehottaa Alonsoa Vettelin oppiin 06.10.2013 12:04

Webber vaaratilanteessa – "Kuljettajat eivät merkkaa Pirellille" 06.10.2013 12:02

Lotus-pomo: Grosjean aneli tallimääräystä 06.10.2013 11:43

Räikkönen: Grosjean teki virheen 06.10.2013 11:31

Räikköseltä taas huikea nousu 06.10.2013 11:13

Grosjeania pyydettiin hymyilemään palkintopallilla 06.10.2013 11:04

Räikkösen upea nousu Etelä-Koreassa hetki hetkeltä 06.10.2013 10:53

F1-auto paloi kolarin jälkeen 06.10.2013 10:32

Video: Räikkönen koulutti tallikaveriaan 06.10.2013 10:27

Video: Perezin McLarenin renkaan pinta lensi irti 06.10.2013 10:13

Video: Räikkönen ohitti Alonson radalla 06.10.2013 09:27

Video: Massa osui Alonsoon 06.10.2013 09:23

Räikkönen katsoo rengasmuutoksen haitanneen 06.10.2013 08:42

McLaren-pomo hämmentää yhä Alonso-huhua 06.10.2013 08:27

Näin toimii F1-auton jousitus - katso video 06.10.2013 08:26

McLaren ei syyttänyt Kimiä 06.10.2013 08:20

Onko Vettel aliarvostettu? - kuljettajat vastaavat 06.10.2013 08:04

Vetomiehet: Korean GP 06.10.2013 07:43

Bottas: Yksi talli haastettavissa 05.10.2013 17:24

Räikkönen: En pysty ajamaan kuten haluaisin 05.10.2013 16:57

Barrichello sai rukkaset Sauberilta 05.10.2013 15:43

Aika-ajossa loistanut Grosjean sai haluamansa 05.10.2013 14:49

McLaren-pomo lupaa isoja värväyksiä 05.10.2013 14:25

Alonso turhautui: Renkaat eivät kestä viittä kilometriä 05.10.2013 13:26

Räikkönen toivoo poutaa, Bottas sadetta 05.10.2013 13:09

Hamilton haluaa kuitata kalavelat Vettelille 05.10.2013 12:45

Video: Marussia-kuskille rangaistus estelystä 05.10.2013 11:50

Bottas: On se vähän tylyä 05.10.2013 11:35

Button syytti Räikköstä putoamisestaan 05.10.2013 10:43

Räikkönen: Virhe pilasi nopean kierroksen 05.10.2013 10:22

Vettel huokaisi helpotuksessa: Kimi edessä toisella yrittämällä 05.10.2013 09:42

Räikkönen yhdeksänteen lähtöruutuun 05.10.2013 09:09

Räikkönen pääsi ruuhkasta kolmanteen aika-ajoon 05.10.2013 08:52

Räikkönen avasi aika-ajot nopeimpana 05.10.2013 08:30

Hulkenberg: McLaren tuskin tulee kysymykseen 05.10.2013 08:13

Sauber-pomo: Barrichellon kanssa ei ole puhuttu ensi kaudesta 05.10.2013 07:42

Räikkönen jälleen harjoitusten kahdeksas 05.10.2013 06:38

Ensi kauden F1-kalenteri herättää kummastusta 04.10.2013 16:29

Bottakselle toivoa tallikaverin vauhdista 04.10.2013 15:00

Räikkönen naurahti aika-ajosta: Ainakin viime kerrasta parempi 04.10.2013 14:47

Pirelli paljasti yksityiskohtia – F1-sopimus yhä tekemättä 04.10.2013 13:45

Venäläisraha varmisti Sauberin Ferrari-sopimuksen 04.10.2013 13:32

Bottas: Oikea eturengas meni rakeille 04.10.2013 13:23

Lotus-pomo: Kimin ulosajo näytti pahemmalta kuin oli 04.10.2013 13:13

Räikkönen myönsi virheensä – "Ehkä taidot loppuivat kesken" 04.10.2013 12:41

Vettel vakuuttui Mercedeksen vauhdista 04.10.2013 11:28

Video: F1-turisti tärveli autonsa 04.10.2013 11:03

Hamilton: Paras perjantai miesmuistiin 04.10.2013 10:27

Räikkönen ulosajon jälkeen harjoitusten kahdeksanneksi 04.10.2013 09:58

Räikköseltä lakoninen vastaus tiimin uteluille ulosajosta 04.10.2013 08:50

Bottas: Pitoa ja downforcea uupuu 04.10.2013 08:28

Räikkönen pystyy osallistumaan toisiin harjoituksiin 04.10.2013 08:11

McLaren-pomo: Emme olisi hiippailleet mustissa kypärissä 04.10.2013 07:52

Räikkösen auto kärsi rajussa ulosajossa – katso kuvat 04.10.2013 07:05

Video: Räikkönen romutti autonsa harjoituksissa 04.10.2013 06:00

Bahrain voitti väännön F1-testeistä 03.10.2013 17:13

Taifuuni Tyynellämerellä – sotkevatko sateet Korean F1-kisaa? 03.10.2013 16:59

Vettel vitsaili Red Bullin väitetyistä laittomuuksista 03.10.2013 15:53

Alonso tulevaisuuspalaverissa Ferrari-pomon kanssa 03.10.2013 15:19

Räikkönen oli lähellä kyydittää Webberiä – "Onneksi lähdin" 03.10.2013 14:41

Sauber harkitsee Barrichelloa – muttei kesken kauden 03.10.2013 14:11

Bottas jäi ilman uusia osia – "Minulla on nolla pistettä" 03.10.2013 13:27

Räikkönen Lotus-uudistuksesta: Toivottavasti päästään käyttämään 03.10.2013 13:15

F1-tallit torppasivat Pirellin ja McLarenin testisuunnitelmat 03.10.2013 13:01

Vettel: Kaikki eivät buuanneet 03.10.2013 12:25

Massa jatkostaan: Neuvottelen muutaman tallin kanssa 03.10.2013 10:45

Räikkönen: Selkä on ajokunnossa, muuten en olisi täällä 03.10.2013 09:52

Grosjean jumittui rajalle – Maldonadon lento myöhässä 03.10.2013 09:33

F1-sarjan polttoainekilpailu pysyy avoimena 03.10.2013 09:05

Tulokaskuljettaja jatkaa – yksi F1-kuskipaikka sulkeutui 03.10.2013 07:05

McLaren-pomo: 22 osakilpailua ei ole ongelma 02.10.2013 17:44

Alonso ei kaipaa Kimistä kirittäjää 02.10.2013 14:18

Sennan kuolema kummittelee edelleen suunnittelijavelhon mielessä 02.10.2013 13:34

Ferrari aloittaa jo ensi kauden osien testaamisen 02.10.2013 11:10

Ferrari-pomo ei syytä notkahduksesta renkaita 02.10.2013 06:56

Red Bull -pomo: Ricciardolla ei mitään hävittävää 01.10.2013 14:12

Viipurilaiskuski tekemässä F1-paluuta 01.10.2013 12:59

Bottas Koreaan päivitetyllä autolla 01.10.2013 11:21

Lotus-pomo: Tulevaisuus näyttää positiiviselta 01.10.2013 09:40

EmediateAd EmediateAd

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.