TV-Opas

Leijonalegenda ja maailmanmestari valitsi yllättävän seuran

Julkaistu 03.06.2011 10:37 (päivitetty 11:22)
Leijonalegenda ja maailmanmestari valitsi yllättävän seuran

Maailmanmestari Marko Kiprusoff siirtyy pelaamaan Kuusamoon.

Marko Kiprusoff lähtee nostamaan pohjoisen Suomen kiekon tasoa.

Puolustaja Marko Kiprusoff teki 1+1 vuotisen sopimuksen 2-divisioonan Kuusamon Pallo-Karhujen kanssa.

–Tämä on aikamoinen piristysruiske meidän toiminnalle. Tänne on hankala saada tuon tason kavereita, koska matkaa etelästä on tuhat kilometriä. Perheasiat ja muut tulevat kuvaan mukaan, sanoi Pallo-Karhujen puuhamies Jukka-Pekka Tahkola.

Kiprusoff toimi Kuusamossa pelaaja-valmentajana.

- Seuralla on optio toiseen vuoteen. Meillä on ensi kaudella nuori joukkue. A-junioreita meillä ei ole, joten ringissä tulee olemaan paljon B-junnuja. Kiprusoff antaa varmasti kaikille paljon treeni-intoa ja motivaatiota pelaamiseen, Tahkola mietti.

Ei kallis hankinta

Turkulainen Kiprusoff on pelannut MM-kisoissa peräti viisi kertaa. Pakki voitti kultaa Tukholmassa vuonna 1995. Taitavan pelaajan plakkarissa on myös olympiapronssi vuodelta 1994. NHL:ssä Kiprusoff edusti Montreal Canadiensia ja New York Islandersia.

– Tämä ei ollut kohtuuton satsaus, vaan erittäinkin järkevä taloudellisesti meille, Tahkola kiitteli.

Turkulaiset kiekkotähdet pelasivat viime kaudella yhden ottelun Pallo-Karhujen paidassa. Tuolloin mukana olivat Kiprusoff, Mikko Eloranta, Niko Mikkola, Kai Nurminen ja Kimmo Eronen. Linkki turkulaisten pelaajien ja Kuusamon Pallo-Karhujen välillä on Jouko Jätinvuori.

Timo Kunnari

Osallistu keskusteluun

comments powered by Disqus

Uusimmat: Jääkiekko

Tulospalvelu Avaa omaan ikkunaan

Jussi Jokiselle uusi sopimus ja reipas palkankorotus 30.06.2011 21:51

Selänne: Päätös uran jatkosta siirtyy - tässä syy! 30.06.2011 13:34

AL: Salmelalta uusi selitys MM-kultamitalin katoamiselle 30.06.2011 12:30

Jagr teki katoamistempun - miljoonasopimus odottaa 30.06.2011 11:17

Salon entisen pakkiparin oikeudet Buffaloon 30.06.2011 10:33

Selänne saa sopimustarjouksen - Jets on tosissaan 30.06.2011 10:00

Jussi Jokisen agentti vastaa NHL-pomon syytöksiin 30.06.2011 09:18

Selänteen vanha tutkapari päätti uransa 30.06.2011 08:34

Anaheimin veteraanihyökkääjä nosti hokkarit naulaan 29.06.2011 23:45

Jagr sai pöydälleen miljoonatarjouksen 29.06.2011 19:03

Kultaleijonat lahjoittivat pukuhuoneensa maton 29.06.2011 17:53

MM-kultaleijona kertoo NHL-virityksistään 29.06.2011 17:28

Ville Leinon agentilla erikoinen neuvotteluongelma 29.06.2011 15:04

Philadelphia löysi "isomman version Ville Leinosta" 29.06.2011 15:00

IS: Anssi Salmela mokasi sopimusneuvottelunsa 29.06.2011 12:37

Jagrin ratkaisu lähellä - nämä NHL-seurat vahvimmilla 29.06.2011 12:18

Salon pakkipari hinnoitteli itsensä ulos Vancouverista 29.06.2011 09:26

NHL:n suomalaispyssy vaihtamassa seuraa 29.06.2011 08:40

NHL-seurat tekivät jatkosopimuksia 29.06.2011 00:10

Suomalaispakki teki miljoonien eurojen jatkosopimuksen 28.06.2011 23:47

NHL:n Hall of Fameen neljä legendaa 28.06.2011 22:42

Katkeran tappion kokenut Sami Salo on jo palannut jäälle 28.06.2011 13:38

Veikkaaja: HPK teki taas tappiota 28.06.2011 10:15

IS: Granlundien kone teki hätälaskun 28.06.2011 09:07

Flyers-tähti pettyi myyntiinsä 28.06.2011 08:51

Canucks-pakille 23 miljoonan sopimus 28.06.2011 08:45

JYPin puolustuslinjat täynnä 27.06.2011 20:38

Tappara-sentteri vaihtaa Pohjois-Amerikan jäille 27.06.2011 11:35

Edmonton Oilers -legenda palasi kotiin 26.06.2011 21:01

Suomalaistähdet vakuuttavat: Pelaamme ensi vuonna SM-liigassa 26.06.2011 18:20

Markus Granlundin mielessä tulevan työnantajan logo 26.06.2011 18:16

"Selänne saattaa miettiä siirtoa Winnipegiin" 26.06.2011 17:42

Anaheim-pomo: Uskon Teemun jatkavan 26.06.2011 17:14

Nämä suomalaiset varattiin NHL:ään - katso kuvat 26.06.2011 10:36

NHL:n supersuomalaiset tinkineet palkkavaatimuksistaan? 25.06.2011 23:21

Suomalaispelaajia rohmuttiin toisella kierroksella NHL:ään 25.06.2011 22:12

Tässäkö NHL:n tulevat supertähdet - katso kuvat varaustilaisuudesta 25.06.2011 11:25

Joel Armia varaustilaisuuden suomalaisnimi 25.06.2011 10:44

Winnipegin NHL-joukkue saa toivomansa nimen 25.06.2011 10:35

Armia Buffalon ensimmäinen eurooppalaisvaraus aikoihin 25.06.2011 09:51

Granlundin nimikirjoituksia jonotettiin Minnesotassa 25.06.2011 09:40

Mikael Granlund on viihtynyt tulevassa kotikaupungissaan 24.06.2011 23:27

Kultaleijona neuvottelee Elitserien-sopimuksesta 24.06.2011 23:20

Winnipegin NHL-joukkue hankki valmentajan AHL-liigasta 24.06.2011 20:05

Markus Granlund ei ota paineita varausnumerosta 24.06.2011 18:51

Legendaarinen NHL-tykki ylistää Granlundin ilmaveiviä 24.06.2011 18:48

Flyers teki rajuja ratkaisuja - Ville Leinon kohtalo selvisi? 24.06.2011 10:08

Tällä areenalla pelataan NHL:n talviklassikko 23.06.2011 23:25

Ehtiikö Winnipegin joukkue saada nimen ennen draftia? 23.06.2011 22:12

Granlund vakuuttaa: Kaikki muut kuin HIFK poissuljettuja 23.06.2011 17:33

Tässä kaikki NHL-gaalan palkitut 23.06.2011 09:13

Hurjat huhut pyörivät ilmaveivi-Granlundin ympärillä 23.06.2011 08:32

Vezina-voittaja Thomas: Rinne pelasi fantastisen kauden 23.06.2011 08:24

Thomasista NHL:n paras maalivahti 23.06.2011 08:17

Tim Thomas kehaisi Pekka Rinnettä 22.06.2011 19:46

Peittoaako Rinne Thomasin? Katso NHL:n palkintogaalan ehdokkaat 22.06.2011 18:05

Tyly tilasto: Suomalaisten NHL-varausten määrä romahtanut 22.06.2011 17:08

Tornado riehui - maailmanmestari Granlund jumissa Chicagon kentällä 22.06.2011 16:13

NHL koventaa päähän kohdistuneiden taklausten sääntöään 22.06.2011 15:40

HPK nappasi KHL-seurojen kiikaroiman voimahyökkääjän 22.06.2011 14:54

Patrioottinen Ovetshkin oli pienenä täysjenkki – katso hauskat kuvat! 22.06.2011 12:57

Suomalainen NHL-tähti lahjoitti Bon Joville pelipaitansa – katso kuva! 22.06.2011 10:59

Jagrin NHL-paluu varmistumassa 22.06.2011 09:00

Savon Sanomat: Jukka Hentunen siirtyy KalPaan 22.06.2011 07:25

NHL vahvisti Winnipegin paluun 21.06.2011 23:58

Suomalaistähti NHL-finaalitappiosta: En ole ylianalysoinut 21.06.2011 23:02

Nuori NHL-vahti imitoi Hannu Jortikkaa YouTubessa – katso hauska video 21.06.2011 22:57

Pudotuspeleissä loistaneen Bergenheimin sopimusneuvottelut jumissa 21.06.2011 21:07

Vaasan Sport käänsi tuloksensa voitolliseksi 21.06.2011 20:24

NHL-mittoja hakeva Vatanen: Intti on lomaa 21.06.2011 14:39

MM-joukkueesta puuttunut Vatanen: Kullasta otettu ilo irti 21.06.2011 14:32

Pyörälä ja Koivisto kohtaavat Rangersin 21.06.2011 09:58

Veikkaaja: SM-liigan kokoonpanoihin kaksi lisäpelaajaa 21.06.2011 09:00

Kipperin varamiehelle jatkopaperi 21.06.2011 08:30

Granlund ja Koivu ryynäsivät metsässä kaatosateessa 20.06.2011 23:23

Alokkaat Koivu, Granlund ja Vatanen metsäkeikalla - katso kuvat 20.06.2011 21:41

Venäjä nimesi seuraajan Bykoville 20.06.2011 18:29

HPK pestasi NHL-sopimusta kärkkyvän slovakkisentterin 20.06.2011 17:57

Ruotsalaislegenda jatkaa NHL-uraansa 20.06.2011 17:33

Taivas varjele mitä sieltä tulee – nyt DVD:llä! 20.06.2011 15:29

NHL:n topit ja flopit: Lue koko kauden yhteenveto 20.06.2011 09:58

Ässä-lupaus Armia: NHL-testit eivät niin rankkoja 20.06.2011 09:56

IL: Anssi Salmelan MM-kulta varastettiin 20.06.2011 08:44

Granlundin pelinumero on kunnianosoitus 19.06.2011 17:42

Kymmenet tuhannet juhlivat Bruinsin mestaruutta – katso kuvat! 19.06.2011 11:33

Kundi vieraili Stadissa 18.06.2011 22:13

Pelicans löysi paikkaajan NHL:ään lähteneelle 18.06.2011 15:17

Canucks-vahti yhä maansa myynyt: On aika raskasta 18.06.2011 09:52

Vancouverin mellakoiden pusukuvan taustat julki 17.06.2011 20:34

Mikko Koivulle NHL:n nuorin päävalmentaja 17.06.2011 19:36

Jagr myönsi: NHL-paluusta neuvotellaan 17.06.2011 19:09

Kari Lehtoselle uusi päävalmentaja 17.06.2011 18:38

SS: Jarkko Immosen pelinumero jäädytettiin 17.06.2011 18:10

TOP 10: Suomalaispelaajat ilman Stanley Cupia 17.06.2011 12:42

Tulosruutu 22.25: Lätkäkausi huipentui 16.06.2011 20:18

Yli 150 loukkaantui Vancouverin mellakoinnissa 16.06.2011 20:02

Tim Thomasin on vieläkin vaikea tajuta voittoa 16.06.2011 20:00

JYP kohtaa toissakauden KHL-mestarin 16.06.2011 19:02

Mestiksen pistehai siirtyy Ruotsiin 16.06.2011 16:19

SM-liigaseuroilta vaaditaan jatkossa turvallisemmat laidat 16.06.2011 15:54

Maailmanmestarikaksikko jatkaa Jokereissa: "Pienestä jäi kiinni" 16.06.2011 15:21

Mikael Granlund esittelee hulppean autonsa - katso kuvat! 16.06.2011 12:31

HPK:n maalitykki siirtyy NHL:ään 16.06.2011 11:37

Salon karmea tilasto: Tappio viidessä eri finaalissa 16.06.2011 11:12

Selänteen blogi: Paluu Winnipegiin mielessä! 16.06.2011 11:11

NHL-finaalitappio aiheutti täyden kaaoksen - katso kuvat! 16.06.2011 10:43

Ville Leinon tulokasennätys piti pintansa 16.06.2011 10:35

Näin kultaleijona Koivu kommentoi tuoretta NHL-mestaria 16.06.2011 10:08

Rask tuo ison pojan Suomeen: "Suunnitelmat vielä auki" 16.06.2011 10:02

Ulkoministeri Stubb onnitteli NHL-mestari Raskia 16.06.2011 09:16

Kanadalaisseurojen NHL-finaalikirous jatkuu 16.06.2011 09:09

Boston vei NHL-mestaruuden, Salon unelma murskaksi - katso! 16.06.2011 08:43

Rask yhdeksäs suomalaismestari - katso koko lista! 16.06.2011 07:32

Bostonin veteraanisankari lopettaa mestaruusjuhliin 16.06.2011 07:18

Salo: Surkuhupaisasta sählyonnettomuudesta katkeraan loppuun 16.06.2011 07:09

Rask: Kisälli odottaa vuoroaan mestari-Thomasin varjossa 16.06.2011 07:03

Tässä on NHL-finaalien ylivoimainen kuningas! 16.06.2011 06:50

Edmonton pestasi Lennart Petrellin ja Pelicans-hyökkääjän 15.06.2011 23:47

Katso hauskat sketsit Leijonien MM-kultaturnauksesta! 15.06.2011 22:03

Näin paljon Leijonien pelitamineista maksettiin 15.06.2011 21:30

Koivun finaalimaila kateissa 15.06.2011 21:12

Mikael Granlundin pelipaita keräsi jättisumman hyväntekeväisyyteen 15.06.2011 21:04

Granlund myöntää vihdoin: Ilmaveivi oli huikea 15.06.2011 21:44

Ruutu nauttii onnitteluista 15.06.2011 20:40

Missä luuraa Granlundin ilmaveivimaila? 15.06.2011 20:09

"Tim Thomas on Pasi Nurmisen tyylinen" 15.06.2011 20:01

Mikko Koivu toivoo Sami Salolle Stanley Cupia 15.06.2011 19:54

HIFK:lle kumppani juorumaailmasta 15.06.2011 17:42

Tamminen teki ensimmäiset hankintansa TuTossa 15.06.2011 17:13

TPS päätti säilyttää logonsa 15.06.2011 16:39

"Juti" rillasi platinaa - Leijonien levy listaykkösenä 15.06.2011 14:55

Tänään MTV3:lla: Nyt huudetaan, Leijonat! 15.06.2011 11:11

Huhu suomalaishyökkääjän siirtymisestä alasarjaan tyrmättiin 14.06.2011 23:26

Ottawa Senators värväsi päävalmentajan Detroitista 14.06.2011 22:43

Canucks-hyökkääjä taklattiin ulos finaaleista – selkä murtui 14.06.2011 21:14

"Kaukaloremontti lisää Jokereiden etumatkaa" 14.06.2011 18:58

Niinimaa jatkaa uraansa – SM-liiga viimeinen vaihtoehto 14.06.2011 18:41

Pelicans värväsi uuden kakkosmaalivahdin 14.06.2011 12:55

Suikkasen lähtö veti TPS:n tuloksen roimasti plussalle 14.06.2011 11:01

Taas nöyryytys Bostonissa - NHL-vahdilla uskomattomat tilastot 14.06.2011 09:30

Veikkaaja: Ilveksen rahat käytetty 14.06.2011 09:27

NHL-finalisti sairaalaan oudosta taklaustilanteesta - katso 14.06.2011 08:19

Boston murskasi Vancouverin NHL-ennätyksellä - katso video! 14.06.2011 08:02

”Nyt tarvitaan Sami Salon kokemusta” 14.06.2011 07:52

Tim Thomas muisteli SM-liigaa lämmöllä finaalivoiton jälkeen 14.06.2011 07:11

KooKoo hankki toiminnanjohtajan ravintola-alalta 13.06.2011 23:33

Suomalaispakki ei jätä Elitserienistä pudonnutta seuraa 13.06.2011 21:44

Sami Salolla selvä resepti Stanley Cup -voittoon 13.06.2011 21:08

Raskin likainen tehtävä: Vastustajille kuittailu 13.06.2011 19:31

Jokerit siirtyy NHL-mallin turvakaukaloon 13.06.2011 17:50

NHL-finalisti yritti rahastaa mestaruusjuhlilla - liiga tuli väliin 13.06.2011 13:03

Onko tässä Mikko Koivun seuraava valmentaja? 13.06.2011 10:58

NHL-vahtien sanailu jatkuu - Thomas nauratti vastauksellaan 13.06.2011 10:12

Sami Salon tarina koskettaa seurakaveria 13.06.2011 09:44

NHL:n topit ja flopit: Roberto Luongo egotripillä 13.06.2011 08:34

MM-Leijonan kotikunta lahjoittaa jokivarsitontin sankarilleen 12.06.2011 13:39

Rask puolustaa Thomasia: Häntä ei kiinnosta pennin vertaa 12.06.2011 13:00

Filppula mukaan veteraanivahdin lahjamatkalle 12.06.2011 12:08

Canucksin tavoite asetettiin jo viime kesän harjoitusleirillä 12.06.2011 11:23

NHL-finaalivahti pahoitti mielensä: "Ei yhtään hyvää sanaa" 12.06.2011 09:39

Boston kolmatta kertaa selkä seinää vasten 12.06.2011 08:39

Dufva vertaa ilmaveiviä Taika-Jimin temppuun 11.06.2011 17:42

MM-sankari matkalla KHL:stä Ruotsiin? 11.06.2011 17:40

Elitserienin kärkiseura Pikkaraisen perässä 11.06.2011 17:07

Rask: Tätä on vaikea selittää 11.06.2011 13:51

IL: Nurmiselle ja Jutilalle sakot kultajuhlista 11.06.2011 12:56

"Thelma & Louise" Sedin sivalsivat NHL-kommentaattoria 11.06.2011 11:45

Luongo näpäytti Thomasia: Olisin torjunut helposti sen vedon 11.06.2011 09:32

Rääväsuu latasi Canucksin voiton päähän mestaruudesta - katso! 11.06.2011 08:15

Sami Salolle uusi pakkipari ja paluu ykkösylivoimaan 11.06.2011 07:50

"Kundi" kävi näytillä Jyväskylässä – katso video! 10.06.2011 23:09

K-Vantaa jatkaa tutussa komennossa 10.06.2011 17:46

Seulaksi tykitetty Luongo jatkaa Vancouverin maalissa 10.06.2011 16:37

Granlundista vuoden helsinkiläisurheilija 10.06.2011 15:44

TOP 10: Kaikkien aikojen ilmaveivit 10.06.2011 15:28

Perintätoimisto kiinnostunut KalPasta - sponsorimielessä 10.06.2011 14:09

Toronton tulokasvahdille tuhti palkankorotus 10.06.2011 11:02

Entinen ykkösvaraus jatkaa Montrealissa 10.06.2011 10:16

Leijonat-levy listaykköseksi 09.06.2011 21:20

Rautakallio hankki pelaajan Tapparasta 09.06.2011 19:38

Jokipojat vahvistuu SM-liigapelaajilla 09.06.2011 18:57

"Tiki" lataa: Poliisit takaisin kunniaan! 09.06.2011 17:56

Vesa Toskala palaa SM-liigaan 09.06.2011 14:32

Maailmanmestaripakki siirtyy JYPistä KHL:ään 09.06.2011 13:50

Granlund mukana Nyt huudetaan, Leijonat -huutokaupassa! 09.06.2011 11:32

Puolustuksen pisteykkönen jättää HIFK:n 09.06.2011 10:57

NHL:n linja päähän kohdistuvissa taklauksissa tiukkenee 09.06.2011 09:18

Raskilla yksinkertainen resepti vierasvoittoon 09.06.2011 09:13

Bostonin kopissa yllätysvieras 09.06.2011 09:08

Daniel Sedin: Thomas on ollut uskomaton 09.06.2011 08:57

Thomasilta hurja viikate Burrowsin sääreen – katso video! 09.06.2011 08:44

Bostonin murskatahti jatkui – finaalisarja on nyt tasan – katso! 09.06.2011 08:24

Vancouverin ylivoimapeli umpisurkeaa – Salosta ratkaisu? 09.06.2011 06:56

NHL: Viime yön suomalaistilastot 09.06.2011 06:52

Rask odottaa sisuuntunutta Vancouveria 08.06.2011 20:41

Sami Salo: Tasoa nostettava 08.06.2011 20:23

Nyt huudetaan, Leijonat! -huutokaupassa tarjolla Leijonien pelipaitoja 08.06.2011 14:41

Selänne kriittisenä blogissaan: Häpeä NHL! 08.06.2011 13:03

Leijonien MM-tähdet näytösotteluun Raumalle 08.06.2011 10:25

NHL-pelaajan perhe saa kylmää kohtelua Vancouverissa 08.06.2011 10:05

Vatasella inttislangi hakusessa - katso hauska video! 08.06.2011 09:26

Leinon lähtö lähellä? Philadelphia hankki tähtivahdin oikeudet 08.06.2011 07:16

Granlundin saapuminen toi yliluutnantinkin lomiltaan kasarmille 07.06.2011 23:44

Tulosruutu klo 22.25: Miten alkoi Mikael Granlundin intti? 07.06.2011 21:57

Sikataklauksen alle jääneen tehomiehen NHL-finaalit ohi 07.06.2011 21:34

Carolina pestasi vanhan kapteeninsa apuvalmentajaksi 07.06.2011 21:24

Mikael Granlund veti armeijalookin – katso kuvat! 07.06.2011 15:51

NHL-kevään kuumin suomalainen naimisiin huippumallin kanssa 07.06.2011 14:18

Tuomas Tarkki vaihtaa Modon KHL:ään 07.06.2011 12:07

Thomas torppasi tylysti Canucksin ruotsalaistähden - katso! 07.06.2011 10:28

NHL-tähtivahdille karu teurastus: "Älä edes kuvittele vaihtavasi minua" 07.06.2011 09:39

NHL:n suomalaistilastot: Salolla erikoinen fakta 07.06.2011 08:20

Boston-valmentaja: Salon eteen heittäytyminen vaatii kovaa kanttia 07.06.2011 07:52

"Rask on NHL:n paras kakkosmaalivahti" 07.06.2011 07:42

Boston täysin ylivoimainen rumassa NHL-finaalissa - katso! 07.06.2011 07:25

NHL-finaali alkoi järkyttävällä sikataklauksella - katso video 07.06.2011 07:19

Rask uskoo Bostonin nousuun tutusta tilanteesta 06.06.2011 23:34

Salolla selvät sävelet kolmanteen Stanley Cup -finaaliin 06.06.2011 23:21

Juhani Tammisesta TuTon uusi varatoimitusjohtaja 06.06.2011 23:07

Tulosruutu klo 22.25: TuTo ja Juhani Tamminen SM-liigaan? 06.06.2011 21:11

"Ilmaveivi" Granlund aloitti armeijan 06.06.2011 15:04

Suomalaispakki palaa Ruotsista SM-liigaan 06.06.2011 14:43

Jussi Salonoja palaa Bluesin johtoon 06.06.2011 13:57

Entinen NHL-tappelija murskaava vapaaotteludebyytissään - katso video 06.06.2011 12:50

Kärpille tarjottu entistä NHL-ykkösvahtia 06.06.2011 12:41

Rask kertoo: Näin toivutaan aikaerosta ja 4 000 kilometrin lentomatkasta 06.06.2011 09:52

Winnipeg hankkii GM:n NHL-mestarin riveistä? 06.06.2011 09:30

Thomas ärsyyntyi: Tiedän miten maalivahtina pelataan 06.06.2011 08:37

NHL:n topit ja flopit: Mike Tysonin opein kaukaloon 06.06.2011 07:22

Phoenix haluaa MM-kisojen arvokkaimman pelaajan 05.06.2011 16:38

NHL-kivinyrkki tyrmäsi vapaaottelijan 21 sekunnissa 05.06.2011 14:14

Vancouverin kohusankari näytti raateluhampaansa 05.06.2011 12:16

Winnipegin NHL-seuran kausikorteilla hurja menekki 05.06.2011 12:05

Salo syöttämästään avausmaalista: Tunnen laidat hyvin - katso video! 05.06.2011 10:01

Sami Salo jäällä aina Vancouverin maalatessa - katso maalit! 05.06.2011 08:29

Thomas rähmällään, Vancouver iski salamana jatkoajalla - katso! 05.06.2011 08:29

Kulta-Leijonien kunniaksi keiteltiin todella tuhti hiukopala – katso! 04.06.2011 19:37

Jukka Jalosen MM-juhlat on nyt juhlittu 04.06.2011 19:19

Leijonasankarin MM-hulina vaihtui polttareiden juhlintaan – katso video 03.06.2011 20:08

Joukkuekaverin loukkaantuminen ei hetkauta Sami Saloa 03.06.2011 19:25

"Tuukka Rask ollut erinomainen omalla paikallaan" 03.06.2011 19:19

SaiPa vaihtaa vetäjää – "organisaatiolle hyvä asia" 03.06.2011 17:05

Leijonalegenda ja maailmanmestari valitsi yllättävän seuran 03.06.2011 11:22

Tuukka Rask tappaa aikaa hittileffan parissa 03.06.2011 11:02

NHL:n kuvatallenteista ei löytynyt tukea puremisväitteille 02.06.2011 23:47

Magnitogorsk hankki suomalaisvalmentajan 02.06.2011 18:23

Tuukka Rask bloggaa NHL:n nettisivuilla! 02.06.2011 11:27

NHL: Viime yön suomalaistilastot 02.06.2011 09:17

Salo finaalidebyytistään: Kaikilla perhosia vatsassa 02.06.2011 08:55

NHL-finaaliavaus ratkesi 19 sekuntia ennen loppua - katso! 02.06.2011 08:37

Sami Salo: MM-kisat eivät vedä vertoja Stanley Cupille 02.06.2011 08:11

Slovakkipakki jatkaa SaiPassa – "Olemme tosissamme" 01.06.2011 23:28

Rask luottavaisena finaaleihin: Kakkosen rooliin ei saa tuudittautua 01.06.2011 23:24

Jokerien puolustajalupaus teki NHL-sopimuksen 01.06.2011 22:29

Pesonen lähtee mielellään Kazanista uusien haasteiden perään 01.06.2011 19:40

MM-kisojen teholeijonalle lähtö KHL-joukkueestaan 01.06.2011 18:28

SM-liigan otteluohjelma julki - kuuma kohtaaminen avauskierroksella 01.06.2011 14:32

Nyt huudetaan! – Leijonahuutokauppa 15.6. 01.06.2011 12:22

Leinon ja Flyersin välillä miljoonan dollarin näkemysero 01.06.2011 10:48

TOP10: Stanley Cupin finaalisarjan puheenaiheet 01.06.2011 10:09

Tre Kronorin MM-tähdelle roima palkankorotus 01.06.2011 09:13

Vatanen jatkaa JYPissä: "NHL vaatii kovaa työtä" 01.06.2011 09:06

Anaheimin suomalaisvahti: En ajatellut mennä farmiin 01.06.2011 08:08

Selänne NHL:n paluusta Winnipegiin: Aivan loistava uutinen 01.06.2011 07:34

Winnipeg haluaa Selänteen – mitä vastaa Teemu? 01.06.2011 06:26

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.