1000 euroa ja ruohonleikkuuta – poliisi tutkii eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen tonttikaupat

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinin tonttikaupoista on tehty tutkintapyyntö poliisille.

Asiasta ensin uutisoineen Iltalehden mukaan Sakslin oli ostanut tontin miehensä kanssa Sipoon saaristosta vuonna 2008. He olivat maksaneet lehden mukaan 4000 neliömetrin tontista 1000 euroa.

Tontin myyneen 92-vuotiaan vanhuksen sukulainen kertoo lehdelle, että rahakorvauksen lisäksi ostajat lupasivat leikata ruohon sukutilan päärakennuksen ympäriltä, kunnes vanhus luopuisi tilasta.

Poliisi kertoo selvittävänsä, onko asiassa syytä epäillä rikosta. Sakslin kertoo Iltalehdessä, että kommentoi asiaa poliisin selvityksen jälkeen.

Oikeusasiamies valvoo apulaisoikeusasiamiesten kanssa, että tuomioistuimet ja muut viranomaiset ja virkamiehet noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.