141-tuki virallisesti päätetty

EU:n komissio on virallisesti vahvistanut Etelä-Suomen maatalouden kansallisen 141-tuen. Päätös vastaa maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan (kesk.) ja komissaari Mariann Fischer Boelin marraskuussa neuvottelemaa ratkaisua.

Tuesta on nyt sovittu vuoden 2013 loppuun. Se perustuu Suomen jäsenyyssopimukseen. Suomi ja komissio ovat olleet erimielisiä siitä, onko mahdollisuus kansallisen tuen maksamiseen tarkoitettu pysyväksi vai ei. Suomi on tulkinnut, että tuen pitäisi olla pysyvää, mutta komissio pitää sitä siirtymäkauden tukena.

Tuesta on neuvoteltu jo useamman kerran ja se on sovittu aina määräaikaiseksi ja alenevaksi. Tänä vuonna tukia maksetaan enintään 93,9 miljoonaa euroa, vuonna 2013 yhteensä 62,9 miljoonaa euroa.

141-tukea maksetaan Etelä-Suomen tukialueilla A ja B. Siihen sisältyy sekä tulo- että rakennetukia kotieläintaloudelle, kasvihuonetuotannolle ja puutarhatuotteiden varastoinnille.

Anttila kiitti tiedotteessaan komissiota nopeasta ratkaisusta.

- Olen erittäin iloinen siitä, että päätös on saatu. Kuuden vuoden sopimus antaa varmuutta Etelä-Suomen maataloudelle tuleville vuosille. Olen erittäin tyytyväinen myös komissaari Mariann Fischer Boelin ja komission virkamiesten kanssa käytyjen neuvottelujen henkeen ja siihen, että virallinen päätös valmistui näin nopeasti poliittisen sopimuksen jälkeen. Meidän tarpeemme ymmärrettiin komissiossa hyvin, sanoi Anttila päätöksestä.

Ratkaisu muuttaa Etelä-Suomen kansallisten tukien rakennetta. Sika- ja siipikarjatalouden tuet maksetaan ensi vuodesta alkaen tuotannosta irrotettuna tilakohtaisena tukena, joka pääsääntöisesti perustuu tilan vuoden 2007 tuotantomäärään. Muut 141-tulotuet maksetaan koko tukikauden ajan tuotantosidonnaisena tukena.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.