15-vuotias loukkaantui räjähdyksessä Kouvolassa – poliisi varoittaa vaarallisesta ilmiöstä

Kouvolassa 15-vuotias poika on loukkaantunut eilen illalla tapahtuneessa räjähdyksessä, kertoo Kaakkois-Suomen poliisi.

Poika oli kerännyt ruutia lasipurkkiin nallipyssyn nauhanallista, kostuttamalla nallinauhan vedellä. Tällöin ruutitäplät irtoavat nauhasta irti kaapimalla.

Räjähdys tapahtui, kun poika oli laittamassa irti kaapimaansa kosteaa nallitahnaa lasipurkkiin. Purkissa oli ennestään aiemmin vastaavalla tavalla irrotettua nallimassaa.

Poika sai räjähdyksessä vammoja käsiinsä, ylävartaloon ja kasvoihin.

Poika oli kertonut poliisille, että tämän tyylinen nallimassan kerääminen on yleistä nuorten keskuudessa.

Poliisi muistuttaa, että edes nallipyssyn nalleja ei saa käyttää käyttöohjeen vastaisella tavalla. Kastelu muuttaa nallipyssyn ruudin rakennetta sellaiseksi, että kuivuessaan ruudista tulee epävakaampaa ja se räjähtää helpommin.

–Jos nuorella tiedetään olevan tällaisia nallipyssyn nallinauhoja, poliisi toivoo vanhempien selvittävän mihin käyttötarkoitukseen nallinauhat on hankittu, poliisi toteaa tiedotteessa.

– Nuorille on selvitettävä, että kastellusta nallinauhasta kaavittu ruutimassa saattaa kuivana räjähtää odottamatta.

 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.