160 000 lediä ilahduttaa keskellä Helsinkiä – "Kuvia otetaan ruuhkaksi asti"

Helsingin kaupunki vastaa ensimmäistä kertaa Esplanadin puiston jouluvalaistuksesta. Palaute on ollut "yksinomaan positiivista".

Helsingin kaupunki otti vastuun Esplanadin valaisusta, kun mikään yritys ei tuntenut aluetta omakseen. Myös kaupunkilaisten mielipidettä kysyttiin, esimerkiksi valojen värisävyistä ja määrästä. Erityisesti toivottiin rauhallisuutta ja skandinaavista selkeyttä. Runebergin patsaan juurella on muun muassa porohahmoja.

– Kyllä kun tästä ohi kulkee, niin kyllähän tässä matkailijat ja kaupunkilaiset ottavat kuvia ruuhkaksi asti näistä elementeistä, kertoo valaistuspäällikkö Juhani Sandström Helsingin Rakennusvirastosta.

Valojen hankinta tuli maksamaan 180 000 euroa, mutta tekniikkaa voi toisaalta käyttää useampana vuonna. Vuotuiset asennus ja purkukustannukset ovat Rakennusviraston mukaan noin 50 000 euroa. Sähkölasku ei tähän suhteutettuna päätä huimaa.

– Sähköähän nämä ei kuluta juuri ollenkaan, ledit ovat vähäruokaisia, sähkölaskun suuruus on noin kolme kymppiä päivässä, Sandström arvioi.

Esplanadin jouluvalot puretaan tammikuun lopussa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.