18-vuotisjuhlat keskeyttänyttä poliisia syytetään liiallisesta voimankäytöstä – selvitys aloitettu

Facebookissa leviää julkaisu, jossa syytetään poliisia ylimitoitetusta voimankäytöstä viime viikonloppuna. Länsi-Uudenmaan poliisi on aloittanut tapahtuneesta sisäisen selvityksen.

Joukko nuoria oli järjestänyt lauantaina syntymäpäiväjuhlat kaverilleen Espoossa.

Paikalle ilmestyi poliisipartio, joka ilmoitti naapurin tehneen valituksen kovaäänisestä musiikista. Tilanteesta ei kuitenkaan selvitty puhumalla, vaan poliisi alkoi julkaistun kertomuksen mukaan poistamaan asunnosta ihmisiä kovakouraisin ottein.

Facebookiin ladatussa videossa näkyy, kun kaksi poliisia poistaa asunnosta ihmisen.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.

Julkaisun kirjoittanut Oona Kallio kertoo tilanteen hämmentäneen monia paikallaolleita. Hänen mukaansa olisi ollut ymmärrettävää, jos poliisit olisivat ensin antaneet varoituksen kovasta äänentasosta.

– Musiikinsoitosta tehty valitus oli täysin oikeutettu, me kaikki paikalla olleet olimme siitä yksimielisiä, eikä siinä ollut mitään ongelmaa. Poliisit eivät kuitenkaan antaneet mahdollisuutta puhua asiasta, vaan he alkoivat ajamaan ihmisiä ulos ilman varoitusta.

Kallion mielestä osaan juhlijoista kohdistettu voimankäyttö oli ylimitoitettua.

– Yhden pojan kohdalla toinen poliiseista sanoi, että nyt tämä lähtee. Miehet heittivät hänet pihalle ilman kenkiä tai mitään muutakaan.

Facebook-julkaisu on saanut osakseen huomiota ja herättänyt paljon keskustelua. Kirjoitus on noteerattu myös Länsi-Uudenmaan poliisissa, mistä kerrotaan, että tapaus on otettu selvitykseen ja paikalle saapunutta poliisipartiota tullaan kuulemaan asiaan liittyen.

– Asia otettiin eilen oma-aloitteisesti käsittelyyn, kun täällä oltiin bongattu päivitys Facebookista. Jatkotoimenpiteitä harkitaan, kunhan paikalla olleilta poliiseilta on tiedusteltu tapahtumien kulusta, poliisista kerrotaan.

Kallio kertoo, ettei hän kirjoittanut julkaisua pelkästään omien kokemuksiensa pohjalta, vaan esiintyy kaikkien paikalla olleiden puolesta. Hänen mukaansa asunnossa oli ollut poliisin saapuessa noin 40 täysi-ikäistä juhlijaa.

– Asunnon omistaja oli ollut alkuviikosta yhteydessä poliisiin, mutta sieltä oli kiistetty kaikki tapahtunut. Halusimme saada huomiota tapaukselle, jotta meidän huolemme poliisin ylilyönnistä otettaisiin vakavasti, Kallio kertoo.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.