21-vuotias suomalaisnainen sai ihmiskauppatuomion

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi tiistaina 21-vuotiaan naisen törkeästä ihmiskaupasta, laittomasta uhkauksesta ja vahingonteosta kahden ja puolen vuoden vankeuteen.

Tapaus käsiteltiin suljetuin ovin, mutta asiasta annetun julkisen selosteen mukaan tuomittu oli uhkauksilla saanut nuoren naisen harjoittamaan seksiä korvausta vastaan.

Jutussa asianomistajana ollut nainen oli kahdeksan kuukauden aikana ottanut vastaan noin sata asiakasta ja saanut palveluista noin 15 000 euroa. Rahat olivat menneet 21-vuotiaalle naiselle lukuun ottamatta nuoren naisen saamaa ruokaa, alkoholia ja tupakkaa. Oikeus määräsi naisen maksamaan uhrille korvauksia yhteensä 10 600 euroa.

Rikokset tapahtuivat vuosina 2008–2009. Toisen syytetyn naisen osalta syytteet laittomasta uhkauksesta ja vahingonteosta hylättiin. Kaikki asianosaiset ovat suomalaisia.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.