45 minuuttia: Poliisi tutkii, liittyykö Autonarvio.comiin rikosta

Netissä käytettyjen autojen hinta-arviointia tarjoavasta autonarvio.com-sivustosta on tehty kuluttajaviranomaisille jo yli tuhat valitusta ja poliisille noin 150 tutkintapyyntöä.

Valituksen tehneet kokevat tulleensa huijatuiksi, sillä palvelun hinta – 69 euroa – on ilmoitettu autonarvio.comin etusivulla huomaamattomasti, ja sähköpostimainoksissa tietoa ei ole lainkaan.

Eniten kuluttajia suututtaa se, että palvelua ei voi peruuttaa, vaikka peruutuksen yrittäisi tehdä välittömästi.

– Tällä hetkellä tehdään lisäselvityksiä siitä, onko tämä kokonaisuutena sellainen tapaus, joka täyttää mahdollisesti törkeän petoksen tai markkininointirikoksen tunnusmerkistön. Jos on syytä epäillä rikosta, tutkinta tullaan tekemään keskitetysti, kertoo KRP:n rikoskomisario Timo Piiroinen

Kilpailu- ja kuluttajavirastossa ollaan sitä mieltä, että autonarvio.com-sivut eivät ole tarpeeksi selkeät, vaikka esimerkiksi palvelun hinta kyllä löytyy etusivulta pienellä kirjoitettuna. Peruuttamisoikeuden puuttumista koskeva tieto kerrotaan vasta linkistä avautuvissa käyttöehdoissa.

– Nähdäkseni tuo peruuttamisoikeutta koskeva tieto on sen verran olennainen tieto, että sitä koskee tämmöinen korostettu tiedonantovelvollisuus. Se pitäisi ilmoittaa selkeästi ja helposti havaittavalla tavalla, arvioi Kilpailu- ja kuluttajaviraston lakimies Henri Telkki.

Viime kädessä sivujen laillisuuden arvioi kuitenkin oikeus. 

Taustahenkilöt vaikeasti tavoitettavissa

Markkinointia valvova viranomainen eli kuluttaja-asiamies sekä Kuluttajariitalautakunta ovat yrittäneet ottaa yhteyttä autonarvio.com-sivuston taustalla olevaan yritykseen, mutta eivät ole siinä onnistuneet.

– Ei tuomioistuin, ei riitalautakunta emmekä mekään voi lähteä viemään asiaa markkinaoikeuteen ennen kuin yrityksestä saadaan tietoa, sanoo kuluttaja-asiamies Päivi Hentunen.

Autonarvio.comin taustalla olevat henkilöt yrittävät kaikin keinoin pysyä nimettöminä ja tavoittamattomissa.

45 minuuttia sai kuitenkin julkisista asiakirjoista vahvistuksen, että hinta-arvionpalvelun takana ovat Virossa asuvat, tanskalaisyntyiset Morten Flendt ja Oyvind Hjulmand. Tanskalaisen tv-ohjelma Kontantin mukaan samat miehet rahastavat autojen hinta-arviosivustoilla myös Tanskassa ja Italiassa. 

45 minuuttia tavoitti Flendtin puhelimitse, mutta hän kieltäytyi haastattelusta.

Kuluttajaviranomaiset kertovat nyt selvittäneensä asiaa tarkemmin yhdessä pohjoismaisten kuluttajaviranomaisten kanssa sekä harkitsevansa toimenpiteitä autonarvionti-sivustoihin puuttumiseksi.


 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.