45 minuuttia Vihdin hevosia kaltoin kohdelleen miehen perässä - katso video

Suomalainen hevoskansa on seurannut henkeä pidätellen kymmenen tappotuomion saaneen vihtiläisen hevosen kohtaloa. Hevosten omistaja Lauri Komulainen sai keväällä ehdollisen vankeustuomion eläinsuojelurikoksesta ja hänet määrättiin samalla eläintenpitokieltoon.

Hevosilta oli puuttunut sääsuojia, tarhat olivat olleet liejuisia ja välillä vettä sekä ravintoa oli ollut liian vähän.

Kesän alussa Komulaisen kymmenen hevosta luovutettiin helsinkiläiselle Santeri Väänäselle, joka on laiduntanut hevosia kesän ja syksyn ajan muun muassa Salmen ulkoilualueella Vihdissä.

Juttu nousi näyttävästi valtakunnalliseen julkisuuteen, kun Helsingin Sanomat kertoi 11. marraskuuta eläkeläismiehen pelastusoperaatiosta. Pelastaminen ei näyttänyt onnistuvan, joten eläimiä uhkasi teurastaminen.

MTV3:n 45 minuuttia -ohjelma on seurannut vihtiläishevosten tarinaa ja huomisessa lähetyksessä selviää, löytyivätkö hevoset. Todellinen yllätys koettiin Salmen laitumella, kun hevosten entinen omistaja Lauri Komulainen oli hakemassa Väänäselle lahjoitettuja heiniä ja leipiä.

Katso, miten 45 minuuttia -ohjelman toimittajalle Raija Kantomaalle kävi, kun hän yritti saada Komulaiselta tv-haastattelua hevosiin liittyen.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.