90-vuotias piippukauppias painaa edelleen töitä jokaisena arkipäivänä – ”Suomen bisnestilanne näyttää surkealta”

– Työttömyyden paranemiseen ei ole mahdollisuuksia ennen kuin saadaan vienti vetämään.

Näin ajattelee 90-vuotias helsinkiläinen yrittäjä Veikko Jerkku. Ja Jerkku jos joku tietää, mistä tuulet puhaltavat. Hän aloitti firmansa juoksupoikana jo 1930-luvulla. Siitä lähtien hän on pyörittänyt isänsä aikanaan Viipuriin perustamaa tukkuliikettä Pekka Jerkku Oy:ta.

1950-luvulla Jerkun yritys keskittyi tupakka-alan tuotteisiin. Ja edelleen moni Suomessa myytävä piippu on Jerkun varastosta lähtöisin.

– Vientisektori on Suomessa aivan liian kapea. Jotain pitäisi saada aikaan, huokaa Veikko Jerkku.

Jerkun mukaan tilanne bisneksessä näyttää surkealta. Vuodesta toiseen on oltu mukana tässä taantumuksessa.

– Kaikki valittavat, että on niin hiljaista. On niin kuollutta. Ihmiset pelkäävät tehdä isompia kuluja.

Jerkku arvelee, että jos talouden suunta ei muutu, edessä on paljon konkursseja.

Kituva tupakka-ala – tuotteet pois netistä

Jerkku tietää, mistä puhuu. Jos vientiteollisuudessa on hiljaista, tupakkatuotteita myyvä firma on kokenut laskun ihan kantapään kautta.

– Parhaimmillaan meillä oli töissä 14 henkeä. Nyt enää kolme. Minä ja lapseni, jotka kaikki ollaan tässä yrittäjiä, tuumii Jerkku.

Jerkun mukaan Suomessa on enää kolme varsinaista tupakkakauppaa ja lisäksi asiakkaina muutama tavaratalo ja kioskeja. Jerkun bisnes on taistelua tuulimyllyjä vastaan, mutta firma pyörii, eikä 90-vuotiaalla toimitusjohtajalla ole aikeita vetäytyä sivuun.

– Jälleenmyyjiä on enää vähän. Tupakkalain muutokset ovat ajaneet meidät ahtaalle. Esimerkiksi kaikki tuotteet on pitänyt poistaa netistä, valittelee Jerkku.

Jerkun autotallista löytyy mm. eri valmistajien piippuja, tupakan sytyttimiä, kaasuja ja sikarileikkureita. Kaikkea mahdollista, mitä tupakoitsija tarvitsee, mutta ei tupakkaa.

Piippukerholaisten piiput omissa kaapeissaan

Jerkku muistelee kaiholla aikoja, jolloin piippumiehillä olivat omat kerhonsa. Kerhon seinillä oli kaappeja, jossa jäsenet säilyttyvät piippujaan. Piipunpoltto oli muodissa.

– 60-90 –luku oli meille kulta-aikaa. Näissä piippukerhoissa oli tunnettuja ihmisiä. Esimerkiksi pääministeri Kalevi Sorsa ja kommunistipuolueen puheenjohtaja Aarne Saarinen kuuluivat piippukerhoon, muistelee Veikko Jerkku vanhoja hyviä aikoja.

Jerkku myöntää, että tupakka on vaarallista. Piipunpolttoa hän ei näe yhtä vaarallisena. Sikarin poltosta ei taas Jerkun mukaan paljon puhuta, koska niitä polttavat isot herrat.

– Meistä ei polta täällä kukaan. Poika yritti, mutta hänkin lopetti, myöntää Jerkku.

Veikko Jerkun mukaan tupakka on laitettu kansakunnan viholliseksi numero yksi. Alkoholista ei puhuta tarpeeksi.

– Tupakkatuotteet on siivottu pois netistä, mutta viinaa siellä saa mainostaa ja myydä ihan vapaasti, päivittelee Jerkku.

Veikko Jerkun mielestä alkoholin vaarallisuudesta ei puhuta riittävästi.

– Alkoholi tuottaa rajuja terveydellisiä haittavaikutuksia. Siitä on haittaa läheisille ja perheille. Tämä on kaksinaamaista politiikkaa, valittelee Jerkku alkoholin ja tupakan asemaa yhteiskunnassa.

Uusi tupakkalaki ei yrittäjän elämää hetkauta

Tupakkalain muutos hyväksyttiin eduskunnassa kesäkuussa, ja laki astui voimaan tämän kuun puolivälissä. Sen mukaan muun muassa taloyhtiö voi kieltää parvekkeella tupakoinnin ja autossa ei saa tupakoida, jos kyydissä on alle 15-vuotias lapsi.

Veikko Jerkkua eivät muutokset juurikaan tunnu hetkauttavan. Hän tekee edelleen työtään, kuten on tehnyt jo yli 70-vuotta - jokaisena arkipäivänä.

– Eiköhän tässä jatketa ihan normaalisti, helsinkiläinen yrittäjä sanoo. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.