Delfiinien siirto käynnissä - kentälle laskeutunut tyhjä rahtikone, huvipuistossa kaksi rekkaa

Särkänniemen delfiinejä ollaan parhaillaan siirtämässä pois huvipuistosta.

Paikalla Särkänniemessä on tällä hetkellä Oikeutta eläimille -järjestön mukaan noin neljäkymmentä ihmistä.

– Tilanne on nyt se, että delfinaarion eteen on ajanut yksi rekka ja toinen odottaa huvipuiston edustalla. Delfinaarion eteen on levitetty pressu näköesteeksi. Paikalle on saapunut myös poliiseja, Kristo Muurinen järjestöstä kertoo MTV Uutisille.

Muurinen kertoo, että järjestö aikoo seurata mahdollista siirtoa läpi yön.

– Haluamme todistaa sen, kuinka huonosti ja vastuuttomasti Särkänniemi toimii asian suhteen, Muurinen toteaa.

Eläinoikeusjärjestöt Animalia ja Oikeutta Eläimille seuraavat tapahtumia sosiaalisen median kanavissa. Kahdeksan aikaan illalla Oikeutta elämille-järjestö kirjoitti Twitterissä, että tapahtumat alkoivat huvipuiston suljeuduttua.

– Jos siirto tapahtuu, se alkoi nyt. Särkänniemi suljettu yleisöltä juuri, aitaa pystytetään jottei delfinaarioon näkisi, järjestö päivitti.

Mahdollisista delfiinien siirrosta uutisoi ensimmäisenä Aamulehti, jonka mukaan Särkänniemi ei ole kuitenkaan tiedottanut asiasta mitään. Myöskään STT ei ole tavoittanut huvipuiston johtoa kommentoimaan meneillä olevia tapahtumia.

Aamulehti kertoo lisäksi, että Pirkkalan lentokentälle laskeutui Boeing 737 -rahtikone ilman lastia aiemmin tänään, ja että huvipuiston pihaan on ajanut rekka sekä tankkiauto ja trukki. 

Sisä-Suomen poliisi on vahvistanut MTV Uutisille, että kyseessä on delfiinien siirto-operaatio.

Siirtopaikka kuohuttanut

Eläinsuojelujärjestöt ovat ilmaisseet huolensa Särkänniemen mahdollisista aikeista. Esimerkiksi Valaiden puolesta ry sekä Animalia ovat kritisoineet Kreikan Attican eläinpuiston delfiinien elinolosuhteita ja vaatineet, että delfiinejä ei siirretä Kreikkaan. 

MTV Uutiset kertoi kesäkuussa, että eläinpuiston Särkänniemen delfiineille on myönnetty siirtolupa kreikkalaiseen eläinpuistoon, joka ei eläinsuojelujärjestöjen mukaan täytä eläinten hyvinvointivaatimuksia. Kreikan vihreä puolue on vienyt eläinpuistoa pyörittävän yrityksen oikeuteen delfiinien laiminlyömisestä jo vuosia aiemmin.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.