Aamulehti muuttuu tänään tabloidiksi

Tampereella ilmestyvä Aamulehti muuttuu tänään tabloid-kokoiseksi.

Alma Median mukaan samalla uudistetaan lehden sisältörakennetta ja juttutyyppejä.

Useat Alma Media -konsernin sanomalehdet ovat vaihtaneet tabloid-kokoon jo aiemmin. Lapin Kansa, Pohjolan Sanomat ja Kainuun Sanomat alkoivat ilmestyä tabloideina tammikuussa 2011, Satakunnan Kansa vuotta myöhemmin.

Useat muutkin Suomen sanomalehdet ovat siirtyneet tabloidikokoon, joka on puolet perinteistä broadsheet-kokoa pienempi.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.