Aamulehti: Suomalaiset tukevat poliisin Smash Asem -toimia

Suomalaiset tukevat poliisin toimia Asem-kokouksen yhteydessä järjestetyssä mielenosoituksessa.

Poliisi saa suomalaisten tuen toimilleen Smash Asem -mielenosoituksen yhteydessä, kertoo Aamulehti.

Lehden Taloustutkimuksella teettämässä kyselyssä 68 prosenttia vastanneista oli sitä mieltä, että poliisi toimi oikein rauhoittaessaan Asem-kokouksen yhteydessä järjestetyn Smash Asem -mielenosoituksen. Lisäksi 71 prosenttia vastasi luottavansa siihen, että poliisi huomioi kansalaisoikeudet aina riittävän hyvin.

Kriittisimpiä poliisin toiminnalle olivat alle 35-vuotiaat sekä vasemmistoliiton ja vihreiden kannattajat.

Aamulehden haastatteleman Taloustutkimuksen tutkimusjohtajan Hannu Ilkaksen mukaan tulos oli harvinaisen selkeä, sillä vastauksissa kohtaan "ei osaa sanoa" jäi tavallista pienempi luku.

Tutkimusta varten haastateltiin yli tuhat 15-79-vuotiasta suomalaista. Tutkimuksen virhemarginaali on 2,5 prosenttiyksikköä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.