Äänekosken vesiepidemiassa jo lähes 90 sairastunutta

Äänekoskella Keski-Suomessa vesiepidemian takia sairastuneita on nyt yhteensä 88, kertoi Laukaan ympäristöterveydenhuolto keskiviikkona. 

Vesijohtoveden ongelmat alkoivat lokakuun puolivälissä, kun putki rikkoutui ja vesijohtoveteen pääsi jätevettä. Tartunnan aiheuttaja on dientamoeba fragilis -eliö. 

Verkostoveden tutkimukset jatkuvat suunnitelmien mukaan, ja kloorausta jatketaan Parantalan alueella. Vedenkeittokehotus jatkuu Kolunpohjantienhaarasta Hietaman Parantalan suuntaan olevalla alueella. 

Epidemiatyöryhmä kokoontuu seuraavan kerran perjantaina.   

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.