Äänestysliput loppuivat Berliinistä – tuohtuneet suomalaiset eivät saaneet äänestää

Ennätysvilkas äänestysaktiivisuus johti tänään erikoiseen tilanteeseen Suomen Berliinin-lähetystössä, kun äänestysliput loppuivat kesken.

Ennakkoäänestys ulkomailla päättyi tänään, joten uutta tilaisuutta ei luultavasti ole Berliinissä luvassa.

Äänestys jäi väliin myös Berliinissä asuvalta Hannu Honkalalta, joka saapui äänestyspaikalle puoli kuuden aikaan iltapäivällä eli puolisen tuntia ennen äänestysajan loppumista.

–Kalabaliikki oli melkoinen. Äänestysliput olivat loppuneet ilmeisesti viiden aikoihin eli tuntia ennen äänestyksen päättymistä, Honkala kertoo.

Honkalan mukaan äänestämässä oli myös monia ensikertalaisia.

–Paikalla oli monta pettynyttä äänestäjää. Siellä oli myös ensimmäistä kertaa äänestämässä olleita juuri kansalaisuuden saaneita ihmisiä. Äänestäjiä oli myös Lapin vaalipiiriistä, jossa äänet ovat tiukassa ja yksikin ääni voi olla ratkaiseva.

UM: Äänestys ennätysvilkasta

Ulkoministeriö vahvistaa tiedon äänestyslippujen loppumisesta. Ulkoministeriön viestintäpäivystäjän Vuokko Ritarin mukaan vielä ei kuitenkaan tiedetä tarkasti, kuinka monelta jäi äänestämättä kömmähdyksen takia.

Se tiedetään, että äänestäjiä nähtiin Berliinin-lähetystössä tänään enemmän kuin koskaan aiemmin.

–Berliinissä äänesti pelkästään tänään enemmän ihmisiä kuin viime vaaleissa yhteensä koko ennakkoäänestyksen aikana, Ritari selvittää.

Ritarin mukaan lähetystöissä äänestävien lukumäärää on vaikea arvioida, jos ihmiset eivät tee matkustusilmoitusta tai rekisteröidy lähetystöön muuttaessaan maahan. Hänen mukaansa Berliinin-tilanne on kuitenkin ainutlaatuinen Suomen historiassa.

–Vastaavaa ei ole tapahtunut koskaan ennen ja se johtui yksinomaan ennätyksellisestä äänestysvikkaudesta.

Myös muualla Suomen lähetystöissä ennakkoäänestys on ollut erittäin vilkasta, Ritari kertoo, joskin muissa äänestyspaikoissa kaikki saivat äänestää.

Uutta äänestystilaisuutta ei luvassa pettyneille

Erikoiseksi tilanteen tekee myös se, että ennätyksellinen äänestysvilkkaus oli tiedossa jo eilen, ja äänestyslippuja haalittiin Berliiniin muualta Saksasta.

–Äänestyslippuja saatiin Berliiniin ainakin Stuttgartista ja Hampurista, kertoo ulkoministeriön Vuokko Ritari.

Hannu Honkalan mukaan tämä myös lisäsi osaltaan rannalle jääneiden äänestäjien suuttumusta.

–Ihmiset olivat hyvin tuohtuneita, erityisesti kun tilanne oli tiedossa jo eilen ja äänestyslippuja oli haalittu muun muassa Stuttgartista. Mutta miksi ei Suomesta, kysyy Honkala, jolta itseltäänkin äänestys jäi siis tällä kertaa väliin.

Koska tänään oli ulkomaisen ennakkoäänestyksen viimeinen päivä, uusi äänestämismahdollisuus järjestynee vain matkustamalla Suomeen vaaliuurnille.

–Äänestäminen on ihmisen perusoikeus. Asiaa ei voi ohittaa vaan tälle on tehtävä jotain. Ulkomailla äänestämisestä on ehkä säädetty säädöksellä, mutta nyt on perustuslaissa määrätty äänioikeus viety pois näiltä ihmisiltä, Honkala manaa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.