Aceh-neuvottelut jatkuvat ensi viikolla Helsingissä

Acehin rauhanneuvotteluja on määrä jatkaa ensi tiistaina Helsingissä. Neuvotteluissa toimii välittäjänä presidentti Martti Ahtisaari.

Indonesian tiedotusministerin Sofyan Djalilin mukaan Indonesia odottaa paljon ensi viikolla Vapaa Aceh -sissiliikkeen (GAM) kanssa Suomessa käytäviltä neuvotteluilta. Djalilin mukaan läpimurtoa ei ehkä saavuteta, mutta neuvotteluista odotetaan aikaisempaa konkreettisempia.

-Tärkeintä on, että hallitus haluaa ratkaista asian rauhanomaisesti, sanoi Djalil uutistoimisto Antaran mukaan.

Acehin rauhanneuvotteluja jatketaan tiistaina kolmannella kierroksella. Neuvotteluissa toimii välittäjänä presidentti Martti Ahtisaari.

GAM:n neuvonantajana toimiva australialainen tiedemies Damien Kingsbury arvioi, että "historiallisen rauhansopimuksen" syntyminen on mahdollista, ehkä elokuuhun mennessä. Hän arvioi, että edellisellä neuvottelukierroksella saavutettiin läpimurto, kun molemmat osapuolet liikahtivat aiemmista neuvotteluasetelmistaan.

- Nyt Vapaan Acehin on saatava (Indonesian hallitus) vakuutettua siitä, että (itsehallinto) ei ole takaovi itsenäisyyteen, vaan itsehallintoon Indonesian yhteydessä, hän sanoi Reutersin puhelinhaastattelussa ennen lähtöään Ruotsiin, missä GAM:n maanpakolaisjohto asuu. Kingsbury osallistuu myös Suomessa pidettäviin neuvotteluihin.

Edellisellä kierroksella helmikuussa käsiteltiin itsehallintomalleja Acehin maakunnalle, yleistä armahdusta, turvallisuusjärjestelyjä, sopimuksen määräysten toimeenpanon valvontaa ja aikataulukysymyksiä.

Acehissa on taistelu liki kolme vuosikymmentä. Konfliktissa on kuollut yli 12 000 ihmistä, etupäässä siviilejä.

(MTV3-STT-DPA)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.