Adoptiolapsia jonotetaan vuosia

Kansainvälinen adoptio kiinnostaa perheitä yhä enemmän. Lapsia tulee Suomeen kuitenkin vähemmän, joten adoptiojonot ovat pidentyneet merkittävästi.

Kansainvälinen adoptio on lisännyt suosiotaan merkittävästi. Suomen kansainvälisten lapseksiottamisasioiden lautakuntaan tulleiden hakemusten määrä on lähes tuplaantunut viiden vuoden sisällä. 2000-luvun alussa hakemusten määrä oli hieman yli kaksisataa. Viime vuonna hakemuksia käsiteltiin jo yli neljäsataa, mikä on enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Ulkomailta Suomeen tulevien adoptiolasten määrä on puolestaan laskussa. Viime vuonna lapsia tuli Suomeen reilu kaksisataa, joka on kolmasosa vähemmän edellisvuoteen verrattuna. Adoption suosion kasvu on pidentänyt odotusjonoja huomattavasti.

Tilanne on erityisen huono yksinhakijoiden kohdalla. Toukokuussa toiseksi suurin adoptiomaa, Kiina, tiukensi adoptointikriteerejään. Enää esimerkiksi lihavat, useasti eronneet tai yksinhakijat eivät saa lasta Kiinasta. Yksinhakijoilla on mahdollisuus adoptoida lapsi vielä esimerkiksi Thaimaasta, Intiasta ja Kolumbiasta.

Kansainvälisiä adoptioita hoitavat Helsingin kaupungin sosiaalilautakunta, Interpedia ry ja Pelastakaa Lapset ry.

Lilla sai uuden kodin Suomesta

Adoptiolasten hakijoiden määrä

Saapuneiden adoptiolasten määrä

4-vuotias Lilla adoptoitiin Kiinasta Suomeen kolme vuotta sitten. Tyttö oli Leila-äidin ja Timo-isän esikoinen. Pariskunta joutui odottamaan lasta tuolloin puoli vuotta.

Nyt perheeseen odotetaan toista adoptiolasta. Adoption suosion kasvu on huomattu konkreettisesti myös Lillan perheessä. Pariskunta on joutunut odottamaan toista lastaan jo yli vuoden.

-Lapsen saanti on myös paljon epävarmempaa nyt kuin kolme vuotta sitten. Kiina muutti adoptiokriteereitään vuoden alusta. Emme enää täytä niitä, koska minulla on yksi ero takana, emmekä ole olleet Kiinan vaatimusten mukaan tarpeeksi kauan vielä naimisissa, kertoo Leila-äiti.

(MTV3/Mari Haavisto)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.