Adultaa epäillään väärinkäytöksistä

Aikuiskoulutuskeskus Adultaa epäillään mittavista väärinkäytöksistä valtionapujen nostamisessa.

Keski-Uusimaa-lehden mukaan Keski-Uudenmaan kuntien omistaman Adultan epäillään kasvattaneen väärin perustein peruskoulutuksen oppisopimuksessa olevien opiskelijoiden määrää ja saaneen näin jopa miljoonien eurojen valtionavut.

Opetushallitus alkoi tutkia asiaa, kun se huomasi Adultan oppisopimusopiskelijoiden määrän kasvaneen kolmessa vuodessa 15-kertaiseksi. Opetusministeriö vaatii asian nopeaa selvittämistä.

- Adulta on pyydetty selvitys elokuun puoliväliin mennessä. Jos väärinkäytösepäilyt varmentuvat, väärin perustein maksetut valtionavut peritään takaisin. Adultan oppisopimusten järjestämisluvat tulevat myös harkittavaksi, opetusministeri Sari Sarkomaa (kok.) sanoo.

Adultan toimitusjohtaja Leena Sairo kiistää epäilyt. Hänen mukaansa Opetushallituksen tarkastuskertomus on kiistanalainen ja täynnä virheitä. Sairo on haluton kommentoimaan sitä laajemmin tässä vaiheessa.

- Vastineemme tulee julkisuuteen elokuussa, Sairo toteaa.

Adultan mielestä Opetushallituksen olisi pitänyt julistaa tarkastuskertomus salaiseksi. Sairon mukaan se voi vääriin käsiin joutuessaan vaarantaa Adultan asiakassuhteet. Opetusviranomaiset eivät suostuneet vaatimukseen, koska Adulta saa tulonsa suurelta osin verovaroista.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.