Ahosen jatkoilmoitus otettiin ilolla vastaan

Mäkihyppääjä Janne Ahosen eilinen ilmoitus jatkaa uraansa on otettu ilolla vastaan.

Erityisesti ulkomaalaiset hyppääjät olivat innoissaan, kun pääsevät vielä kilpailemaan lajin elävää legendaa vastaan.

- Nikusen Tommi on niin sanottu päävalmentaja, mutta porukalla tehdään työtä. Kyllä siinä on porukkaa takana: Väätäisen Janne (maajoukkueen päävalmentaja) ja Härkösen Jukka (manageri), Ahonen totesi MTV3:lle.

Ahonen ei vielä näillä lumilla aio mäkeen lähteä.

- Mieli tekisi kovasti vaikka saman tien mäkeen lähteä, mutta pitää malttaa ensin tehdä vähän harjoituksia, sitten on järkevämpää tehdä se ensimmäinen hyppy. Muutenkin lähtökohdat ovat nyt erilaiset kuin aiempiin kausiin lähdettäessä. Se pitää ottaa huomioon ja olla tarkkana.

Myös lajia harrastavat juniorit ovat innoissaan idolinsa paluusta ja uskovat, että Ahonen palaa suoraan huipulle.

(MTV3)

Pentti Tiensuun haastateltavana lajia harrastavat juniorit Juho Juuruspolvi, Ville Naalisvaara, Ilkka Keskitalo, Jussi Niska ja Juuso Juuruspolvi. (haastattelujärjestyksessä)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.