Ahtisaari: Suomen Nato-linja kunnossa

Presidentti Martti Ahtisaaren mielestä ei ole mitään syytä muuttaa Suomen linjaa Nato-kysymyksessä. Presidentti kommentoi Ankarassa puolustusministeri Jan-Erik Enestamin lausuntoa, jonka mukaan Suomen Nato-jäsenyydestä olisi tehtävä selvitys.

Enestam sanoi tänään sanomalehti Kalevan haastattelussa, että tällainen selvitys voitaisiin tehdä jo ensi vuonna. Ahtisaari sanoi, että on valtioneuvoston asia muuttaako se kantaansa asiassa. Itse hän ei näe syytä muuttaa Suomen politiikkaa Natoon nähden. Ahtisaari muistutti, että Suomen nykyisellä linjalla on Suomen ihmisten valtaenemmistön tuki. Presidentin mukaan tällaisia asioita esitetään aina aika ajoin ja niihin täytyy suhtautua rauhallisesti.
-Se on kuin flunssa joka tulee aika ajoin, niin kuin minullekin on tullut, Ahtisaari sanoi.

Myöskään ulkoministeri Tarja Halonen (sd.) ei innostu Nato-jäsenyyden etujen ja haittojen selvittämisestä. -Nato on tärkeä järjestö, mutta meille on tärkeämpää olla mukana eurooppalaisessa turvallisuusjärjestelmässä, Halonen sanoi tänään.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.