Ahtisaari torjuu työllisyysryhmän johtopaikan

Presidentti Martti Ahtisaari ei ole käytettävissä kaavaillun korkean tason työllisyystyöryhmän johtoon. Ehdotuksen Ahtisaaren nimittämisestä teki sisäministeri Ville Itälä.

Ahtisaari pitää tehtävää tärkeänä, mutta ei katso olevansa tällä hetkellä oikea henkilö vetämään työtä. Ahtisaaren mukaan työryhmäaloitetta on käsiteltävä hallituksen ja opposition piirissä, kertoo presidentin avustaja Antti Pentikäinen.

Ehdotuksen Ahtisaaren nimittämisestä työllisyysryhmän puheenjohtajaksi teki kokoomuksen puheenjohtaja sisäministeri Ville Itälä viime perjantaina MTV:n nettikolumnissaan. Esitystä ehättivät kiitellä mm. Keskustan puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki ja SDP:n puoluesihteeri Eero Heinäluoma.

Itälä ei ollut Pentikäisen mukaan keskustellut ehdotuksestaan etukäteen Ahtisaaren kanssa. Itälä viittasi ehdotuksessaan mm. Pekkarisen työryhmään, jonka Ahtisaari perusti presidenttikautensa alussa pohtimaan työttömyyttä. Pentikäisen välittämissä terveisissä Ahtisaari muistuttaa, että hän kyllä nimitti työryhmän, mutta ei silloinkaan vetänyt sitä.

Pääministeri Paavo Lipponen (sd.) esitti kuukausi sitten erityisen toimintaohjelman laatimista työllisyyden parantamiseksi ja kutsui työmarkkinakeskusjärjestöt neuvotteluihin elokuussa.

Aiemmin keväällä mm. työnantajien TT peräsi eri osapuolia avoimiin keskusteluihin työttömyyden nujertamiseksi.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.