Ahvenanmaan arvokuljetuksen ryöstäjät ovat yhä kateissa

Ålandsbankenin arvokuljetuksen ryöstäjien jäljittäminen on jatkunut koko päivän sekä Ruotsin että mannermaan poliisin tukemana. Tutkimukset nytkähtivät eteenpäin iltapäivällä kun ryöstäjien kolmas pakoauto löytyi metsätieltä Hammarlandista.

Poliisi on jatkanut Ålandsbankenin arvokuljetuksen ryöstäjien etsintää tiiviisti. Kaksi naamioitunutta ryöstäjää iski eilen iltapäivällä arvokuljetusautoon Ålandsbankenin autotallissa Maarianhaminassa. Ainakin toinen heistä oli aseistautunut. Saaliikseen he saivat useita miljoonia Ruotsin kruunuja eli satojatuhansia euroja.

- Uskomme, että ryöstäjiä oli kaikkiaan kolme. Kaksi heistä teki itse ryöstön ja kolmas mies sytytti palamaan auton kirjaston edessä, sanoi tutkinnanjohtaja Olof Lindqvist.

Kirjaston edessä ryöstön aikana tuleen tuikattu auto oli nähty Maarianhaminassa muutama päivä ennen ryöstöä.

Ryöstäjät yhä Ahvenanmaalla?

Ryöstöpaikalta kolmikko pakeni harmaalla Audilla, joka löytyi myöhemmin liekeissä Godbysta. Audin hylättyään ryöstäjien epäillään nousseen tummansiniseen tai mustaan 745-mallin Volvoon ja kaahanneen kohti Eckeröä.

Poliisi kaipasi tänään edelleen tietoja Volvosta, joka on malliltaan 1980-luvulta ja ilmeisesti rekisteröity Ruotsiin.

Tänään metsätieltä Frebbenbyn ja Mörbyn väliltä Hammarlandista löytyi kolmaskin pakoauto, metallinvärinen VW Passat. Autossa oli edessä Ruotsin ja takana Norjan rekisterikilvet.

Poliisilla ei ollut myöskään tarkempaa tietoa siitä, olivatko ryöstäjät vielä Ahvenanmaalla vai olivatko he paenneet muualle. Uuden pakoautonkaan löytyminen ei anna tähän kysymykseen vastausta.

- Jos he ovat lähteneet Ahvenanmaalta, ovat he luultavimmin suunnanneet länteen, koska molemmat sytytetyistä autoista oli anastettu Ruotsissa, Lindqvist järkeili.

Lindqvist ei halua kertoa, mitä kieltä ryöstäjät olivat puhuneet tai onko olemassa autojen lisäksi muitakin viitteitä Ruotsiin.

Ryöstetty rahasumma oli Lindqvistin mukaan huomattava, joidenkin arvioiden mukaan jopa yli 15 miljoonaa kruunua.

KRP:stä lähti tutkijoita apuun

Ahvenanmaan poliisi on pyytänyt virka-apua keskusrikospoliisista Turusta. Rikoskomisario Karl Linderborg kertoi, että KRP:stä lähti vielä tänään hänen lisäkseen muutama mies kohti Ahvenanmaata.

Tulevista tehtävistä ei KRP:ssä ollut vielä iltapäivällä tarkkaa tietoa.

- Tutkinnanjohto säilyy edelleen Ahvenanmaalla, siihen ei tietääksemme ole tulossa muutosta. Meiltä on pyydetty apua ja sen mukaan myös toimimme, Linderborg kertoi.

Ahvenanmaan poliisi tekee yhteistyötä myös Tukholman lääninrikospoliisin kanssa. Lisäksi etsinnöissä ovat mukana tulli, merivartiosto, Ruotsin rannikkovartiosto ja Ruotsin meripelastuskeskus. Suuri joukko veneitä partioi sekä Ruotsin että Suomen aluevesiä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.