Air Finlandin asiakkaat pettyneinä: Huonoa tiedottamista!

Malagaan pääsyä tänään turhaan Helsinki-Vantaalla odottaneet matkustajat olivat raivoissaan Air Finlandin tapaan tiedottaa konkurssista. Tekstiviesteillä matkustajille tullut tieto oli vähäistä ja hyvin ristiriitaista.

– Saimme vain tiedon, että lento on siirtynyt. Sitten saimme tiedon, että se on peruttu ja nyt se on kai konkurssissa koko Air Finland, perheensä kanssa matkaa odottanut Eevi Koivula kertoo.

Antti Juntunen aikoo vielä päästä Malagaan, jos ei nyt niin parin päivän päästä.

– Täytyy käyttää ulkomaalaisia yhtiöitä, kun suomalaiset on aika surkeita, ei tälle voi mitään, Juntunen sanoo.

Myös hän ihmettelee tiedottamista.

– Jos ensin tulee tekstiviesti, että viivästymisen syy on tekninen vika ja sen jälkeen ilmoitetaan konkurssista, niin onko se tekninen vika johdossa vai oikeasti koneessa? Mielestäni he olisivat suoraan voineet kertoa hyvissä ajoin ongelmista.

– Meilläkin oli hotellit ja autot varattuna, eikä niistä saa mitään takaisin, Juntunen jatkaa.

Myös Virpi Sundqvistin kesälomamatka peruuntui tänään Helsinki-Vantaalla.

– Miehen kännykkään tuli tieto, että yhtiö on jättänyt konkurssihakemuksen ja lennot on peruttu. Nyt täytyy vain katsoa, mistä löytyy seuraava matka.

Sundqvistin mielestä konkurssista tiedottamisen olisi pitänyt sujua paremmin. Tieto tuli yllättäen ja pian Air Finlandin lennoista ei näkynyt Helsinki-Vantaalla jälkeäkään.

– Kyllä konkurssista olisi pitänyt informoida muullakin tavalla. Tuolla oli paljon vanhoja ihmisiä, joille tällainen tilanne on uusi ja asian käsitteleminen hankalaa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.