Äitien ja isien hoitovapaiden kestoissa edelleen suuri ero

Suomalaisista isistä vain hyvin pieni osa jää äitiä pidemmäksi ajaksi kotiin lasten kanssa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkija Johanna Lammi-Taskula kertoi MTV3:n SuomiAreenassa Porissa, että isien pitämät hoitovapaat kuitenkin pitenevät hiljalleen.

- En tiedä olisikohan vain promilleissa mitattavissa se, että isä olisi pidempään kotona kuin äiti. Niitäkin on ehkä vain prosentti, jotka ovat yhtä pitkään kuin äiti, Lammi-Taskula sanoo.

Tutkijan mukaan isät pitävät hyvin yleisesti vain heille nimetyn vapaan, eli kolme viikkoa synnytyksen yhteydessä.

- Sitä pitää kolme neljästä isästä ja kuuden viikon isäkuukautta pitää suurin piirtein joka kolmas isä. Ne ovat kuitenkin melko lyhyitä pätkiä verrattuna siihen, että äidit ovat lasten kanssa kotona keskimäärin puolitoista vuotta.

Työelämässä jäänteitä vanhakantaisesta ajattelusta

Lammi-Taskula arvelee, että maan kulttuuri ja työelämään juurtuneet käytännöt ovat syynä muutoksen hitauteen.

- Asiassa on paljon kulttuurisia perinteitä. Jo järjestelmää rakentaessa on lähdetty äitiysvapaasta ja vaikka vanhempainvapaa on nykyään tarkoitettu kummalle tahansa, niin monet äidit puhuvat yhä olevansa äitiyslomalla. Meillä on totuttu siihen, että ne on tarkoitettu äideille.

Tutkija uskoo, että jonkin ajan kuluttua isät eivät enää tyydy rooliinsa pelkkänä äidin apulaisena.

- Työelämässä voi olla edelleen jäänteitä vanhakantaisesta ajattelusta, jonka mukaan lastenhoito kuuluu äideille ja isä on korkeintaan äidin pikku apulainen. Mutta mitä enemmän isät itse haluavat olla lastensa kanssa ja myös äidit haluavat jakaa kasvatusvastuuta, niin asiaan kyllä totutaan myös työelämän puolella.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.