Äitinsä krapuloita lääkinnyt Kaisa otettiin huostaan: "Olin perhekodin vaikein lapsi"

7-vuotias tyttö otettiin huostaan, koska hänen vanhemmillaan oli alkoholiongelma. Lastenkodista hänet siirrettiin perhekotiin. Tyttöä kutsuttiin väkivaltaiseksi ja hänellä sanottiin olevan psyykkisiä ongelmia. Nyt, vuosia myöhemmin, hän pitää perhekotia elämänsä lottovoittona.

– Olimme kerran lapsikatraan kanssa pihalla, kun pyörätiellä oli kaksi teini-ikäistä tyttöä. Toinen heistä sanoi äitinsä kertoneen, että perhekodissamme asuu hulluja. Toinen tytöistä tokaisi takaisin, että hän tietää, meiltä saa tauteja, lastenkodissa ja perhekodissa 7-vuotiaasta täysi-ikäiseksi asunut Kaisa* muistelee.

Kaisa muistaa kommentin satuttaneen. Hän kertoi ala-asteella avoimesti, että hän asuu perhekodissa, koska halusi oikaista muiden käsityksiä. 

– On käsittämätöntä, että jonkun vanhempi on kertonut lapselleen noin. Meni kauan, ennen kuin itse tajusin, että ei ollut minun vikani, että minut huostaanotettiin. Ei ollut minun vikani, että alkoholistivanhempani eivät voineet olla minulle vanhempia.

Kaisan lapsuus ei ollut helppo, hän muistaa keittäneensä 4-vuotiaana ensimmäisen kerran aamupuuronsa, koska äiti oli krapulassa.

– Hoidin silloin äitiäni, koska hän oli krapulassa. Eli vein hänelle viinapullon jääkaapista, Kaisa kertoo.

Lastenkodin laitosmaisuus pelotti

Kaisa vietiin 7-vuotiaana lastenkotiin, jossa hän koki olonsa turvattomaksi. Työntekijät olivat etäisiä, eikä heistä saanut kaivattua tukea ja turvaa.

– Siellä oli yksi nuorempi nainen, jota kiinnosti, miltä meistä lapsista tuntuu. Siellä oli tietenkin paljon yhteenottoja, koska välit olivat niin kireät.

Kaisa muuttui väkivaltaiseksi. Hän heitteli tavaroita, kävi käsiksi muihin ja huusi monta tuntia putkeen. Kerran lastenkodin hoitaja hermostui Kaisaan, ja ravisteli tyttöä.

– Sain 7-vuotiaana kohtauksen, enkä halunnut mennä suihkuun. Laitoksen ainoa mieshoitaja raahasi minut kovakouraisesti huoneeseeni etsimään pyyhettä. Tajusin pyyhkeeni olevan vessassa ja aloin itkeä. Mieshoitaja raivostui, nosti minut rinnuksista vaatekaappia vasten ja ravisteli minua niin, että sain mustelmia selkääni. Sen jälkeen hän pakotti minut suihkuhuoneeseen ja riisumaan vaatteeni hänen edessään. Hän myös katseli minua, kun pukeuduin.

Kaisa kertoi asiasta isälleen, joka raivostui. Hoitaja väitti Kaisan keksineen koko tilanteen. Turvattomuuden tunne kasvoi.

Perhekoti pelasti huostaanotetun

Kaikki muuttui, kun väkivaltaiseksi kuvailtu Kaisa siirrettiin perhekotiin. Lastenkodissa oli huokaistu helpotuksesta ja todettu, että nyt heille saapuu rauha.

– Siirto oli mun elämän lottovoitto. Jos en olisi päätynyt perhekotiin, olisin todennäköisesti alkoholisti ja käyttäisin huumeita kuten isoveljeni teki. Olisin ehdottomasti nuorisorikollinen.

– Perhekodissa minulta kysyttiin, miksi huudan ja heittelen tavaroita. Lastenkodissa minut oli ainoastaan käsketty häpeämään huoneeseeni, kun olin saanut raivokohtauken.

Perhekodissa kasvattajat olivat koko ajan lasten kanssa, ja paikka tuntui kodilta. Perhekodissa lapsista tuli sisaruksia. Tilanne oli aivan erilainen kuin lastenkodissa, jossa muut lapset käyttivät heikkoutta osoittavaa lasta hyväkseen. 

– Siellä tuli sellainen luottamus, että nämä ihmiset eivät hylkää minua. Vaikka olin vaikea, he eivät luovuttaneet. He tiesivät, että jos he luovuttavat minut eteenpäin, en tulisi luottamaan enää keneenkään. Jos susta ei välitetä, et sinäkään välitä kenestäkään.

Perhekodin kasvattajat ovat myöhemmin sanoneet hänelle, että hän oli heidän vaikein lapsensa.

Äidin kanssa puhuminen pahensi tilannetta

Kaisa lopetti äidilleen puhumisen, koska humalaisen äidin kanssa käytyjen puhelinkeskusteluiden jälkeen hän sai aina raivokohtauksen.

– Alussa kohtaukset olivat isoja. Myöhemmin, kun opin käsittelemään asioita muutenkin kuin väkivallalla, itkin puhelujen jälkeen. Äiti pakotti minut sanomaan, että rakastan häntä. Lopetin sen sanomisen, kun olin tarpeeksi vahva. Lasta ei pidä pakottaa puhumaan vanhempiensa kanssa, tai näkemään heitä, jos hän ei halua, Kaisa sanoo.

Kaisa on saanut keskusteltua lapsuuden ja nuoruuden traumoista terapiassa. Terapiassa käyminen on hänelle tärkeää, koska traumat voivat yllättää milloin tahansa.

– Eräänä iltana, kun olin menossa sanomaan hyvää yötä perhekotini kasvattajille, näin heidän juovan lasilliset viiniä. Tuntui kuin tukehtuisin. Juoksin huoneeseeni sängyn alle, kääriydyin sikiöasentoon ja itkin.

Kaisa pelkäsi kasvattajien humaltuvan ja käyttäytyvän kuten hänen äitinsä. Muut eivät aluksi ymmärtäneet, mikä sai tytön menemään tolaltaan.

– He pitivät minua sylissä ja kyselivät, mikä minulla on hätänä. Keskustellessa he ymmärsivät, että pelkäsin heidän humaltuvan. Tällaisten asioiden takia kaikkien huostaanotettujen pitäisi käydä terapiassa, sillä traumat voivat puhjeta milloin tahansa, Kaisa sanoo.

Kasvattajilta saa edelleen tukea

Kaisa on muuttanut perhekodista pois vuosia sitten. Hän on edelleen yhteydessä kasvattajiinsa.

Kaisa kertoo, että hänellä on kaksi isää ja yksi äiti. Äiti ei ole biologinen, vaan perhekodin kasvattaja.

– Nyt olen totutellut ajatukseen, ettei minulla ole oikeaa äitiä. Ei ole oikeasti ketään, jota kutsua äidiksi. Mutta tiedän, että voin aina soittaa perhekotiin. He auttavat minua aina.

*Haastateltavan nimi muutettu.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.