Ajokorttidirektiivi muuttaa armeijan kuljettajakoulutuksen

Kuljettajakoulutuksen uudistamista pohtiva työryhmä jättää mietintönsä ensi kevään aikana.

Puolustusvoimain kuljettajakoulutus on suurten muutospaineiden alla. EU:n uusi ajokorttidirektiivi nostaa kuorma-autoajokortin alaikärajan 21 vuoteen. Koska varusmiespalvelukseen astutaan yleensä 18:n ja 20:n ikävuoden välillä, armeijaan tulee selvästi vähemmän sellaisia alokkaita, joilla on C-ajokortti.

Ammattipätevyysdirektiivi tulee tavaraliikenteessä voimaan 2009 ja henkilökuljetuspuolella 2008.

Vastaisuudessa kuorma-auton tai yhdistelmän kuljettamiseen oikeuttavan C- ja CE-ajokortin voi saada 21-vuotias tai ammattipätevyyden suorittanut kuljettaja. C-kortin voi direktiivin voimaan astumisen jälkeen saada siis nuorempikin kuljettaja siinä tapauksessa, että hän on suorittanut kuljettajan ammattitutkinnon.

Keinoja kuljettajakoulutuksen uudelleenjärjestelemiseksi pohditaan pääesikunnan nimeämissä työryhmissä. Insinöörimajuri Jorma Pirinen pääesikunnan teknillisestä tarkastusosastosta kertoo, että ratkaisua kuljettajakoulutuksen haasteisiin haetaan useista vaihtoehdoista.

Toisistaan poikkeavien ratkaisumallien tavoitteena on, että kuljettajana palvellut varusmies saisi varusmiespalveluksensa yhteydessä suoritettua kortin lisäksi ammattipätevyyskoulutuksen ja -tutkinnon. Tutkinnon suorittanut varusmies saisi sotamuistoksi todistuksen puolustusvoimissa suorittamastaan C- tai CE-luokan ajokortista, jolla hän saa anoa poliisilta vastaavaa siviiliajokorttia.

- Eri vaihtoehtojen tavoitteena on oltava se, että meillä suoritetut tutkinnot tunnustetaan siviilipuolellakin. Pulmana tulevaisuudessa ei niinkään ole itse ajokortti vaan se, että kuorma-autokortilla ilman ammattipätevyyttä useimmat ei tee juuri mitään, Pirinen sanoo.

Pirinen uskoo, että kuljettajakoulutuksen vetovoimaisuus vähenisi tuntuvasti, mikäli puolustusvoimissa suoritetulla tutkinnolla ja ajokortilla ei olisi mitään painoarvoa ammatillisia valmiuksia ajatellen.

Uusi malli hakusessa

Yksi ilmoille heitetty ajatus on kuljettajaksi koulutettavien ottaminen palvelukseen muuta tuloerää noin kolme kuukautta aikaisemmin. Näin ollen kuljettajaksi koulutettavat valittaisiin esimerkiksi kutsuntavaiheessa.

Kuljettajien ottaminen palvelukseen muuta tuloerää aikaisemmin ei ole aivan ongelmaton ratkaisumalli. Yksittäisen varusmiehen kannalta ongelma on se, että keväällä keskiasteen opintonsa päättävä alokas ei välttämättä ehtisi suoraan armeijaan, vaan hänen olisi odoteltava palvelukseen astumista lokakuuhun. 12 kuukautta palvelevalle CE-kuljettajalle reserviin astuminen koittaisi syksyllä koulujen alkamisen jälkeen.

- Tämä on ehdotuksen selkeä ongelma. Painotan, että kyseessä on vasta idea ja mitään ei ole vielä päätetty, majuri Pirinen pääesikunnan teknillisen tarkastuksen osastolta sanoo.

Kuljettajakoulutuksen uudistamista pohtiva työryhmä jättää mietintönsä ensi kevään aikana. Kuljettajakoulutuksen uudistaminen on lähivuosien asia, sillä uuden järjestelmän on oltava toiminnassa viimeistään vuonna 2008.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.