Ajopelkoisen kauhunpaikat: Parkkihalli, moottoritie, kaupungin keskusta

Mtv3.fi/uutiset -sivujen lukijat kertovat autoilijoina pelkäävänsä muun muassa parkkihalleja, Helsingin keskustaa ja toisia autoilijoita.

– Kerran palauttaessani autoa jouduin jopa pyytämään parkkihallissa toiselta mieskuskilta apua, ja se oli noloa jos mikä, Outi Moilanen kertoo uutisten Facebook-sivuilla käytävässä keskustelussa.

Kirsi Suni pelkää hallien lisäksi Helsingin ydinkeskustaa.

– On tullut vähän kolhittua muita autoja joskus parkkihallissa, joten jännitän niissä pirusti. Etäisyyksien arvioiminen on ollut minulle aina ollut hankalaa. Helsingin ydinkeskustassa pelottaa yksisuuntaiset ja tiheä liikenne. En aja kuin yöllä ja jos on ihan pakko.

Yöllä ajaa myös Valtteri Myyryläinen.

– Itse en suostu ajamaan Helsingin keskustassa kuin arkisin kello 0-6. Lisäksi ajan mieluummin pienempiä teitä kuin moottoriteitä.

Mutta on parkkihalleilla puolustajansakin.

– Minä tykkään parkkihalleista, koska siellä ei ole lumikasoja ja muu liikennekin ajaa hitaasti. Kaikkein epämiellyttävintä ja pelottavinta on ajaa henkilöautolla kahden kerrostalon kokoisen rekan välissä Kehä ykkösellä, kirjoittaa Katja Kaunismäki.

Noora Pietiläinen tunnustaa tukeutuvansa aina tuttuihin reitteihin.

– Asun Tampereen naapurikunnassa ja Tampereelle mennessäni ajan aina yhtä ja samaa reittiä samalle parkkipaikalle tai yhteen tiettyyn parkkitaloon, joka on tarpeeksi selkeä. Hämeenkatua en aja koskaan.

Reija Annala kertoo kanssaihmisten reaktioiden pahentaneen pelkoa.

Auto sammui kerran risteyksessä, ja ohi kulkenut nuorisolauma naureskeli. Sen jälkeen ajaminen oli entistäkin ahdistavampaa. En edes muista koska olen viimeksi ajanut autoa, ja tällä linjalla pysyn toistaiseksi.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.