Akateemisille oma oppisopimus

Jyväskylässä on löydetty toimivia ratkaisuja korkeasti koulutettujen työttömyyden hillitsemiseksi.

Uusia uria on löytynyt muun muassa akateemisen oppisopimuskoulutuksen ja tiimiyrittäjyyden avulla. Perinteisten alojen diplomi-insinööreille puolestaan on tarjolla täydennyskoulutusta esimerkiksi ympäristö- ja energia-aloille. Myös paperiprosessinhoitajat suuntaavat toisiin tehtäviin.

Jyväskylän toimet kiinnostavat myös muissa kasvukeskuksissa, kuten Tampereella, Turussa ja Oulussa, joissa korkeasti koulutettujen työttömyys on kovassa kasvussa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.