Akava ei osallistu vartin lakkoon

Akava ei lähde mukaan STTK:n mielenilmaukseen, joka toteutetaan ilmeisesti 15 minuutin mahdollisimman laajana yleislakkona.

Korkeasti koulutettujen etujärjestö Akava ei aio osallistua mielenilmaukseen, jota toimihenkilökeskusjärjestö STTK on suunnitellut vastalauseeksi lisääntyville irtisanomisille.

Akavan työvaliokunta käsitteli STTK:laisen Toimihenkilöunionin pari viikkoa sitten tekemää ehdotusta kokouksessaan tänään. TU on ehdottanut esimerkiksi 15 minuutin yleislakoa, jolla "tehtäisiin selväksi niin työnantajille kuin poliittisille päättäjille, mitä mieltä kansalaiset ja maan ylin johto ovat meneillään olevasta irtisanomisaallosta".

Akavan puheenjohtaja Risto Piekka perustelee kielteistä kantaa sillä, että varttitunnin lakko ei auta irtisanomisuhan alla olevia ihmisiä. -Meidän on löydettävä siihen ihan muita keinoja. Tärkeintä on saada aikaan oikeita neuvotteluja yritysten yhteiskuntavastuusta, ja ne neuvottelut on käytävä yrityksissä henkilöstön ja työnantajan välillä.

Piekka sanoo pitävänsä tilannetta vakavana, sillä akavalaisia ylempiä toimihenkilöitä on tämän vuoden aikana ollut yt-neuvottelujen piirissä jo 10000 ja heistä neljännes on irtisanottu. STTK:n työvaliokunta päätti eilen ryhtyä valmistelemaan mielenilmausta. Toimintapäivä tai -hetki aiotaan järjestää, lähtivät muut palkansaajajärjestöt haasteena alkaneeseen hankkeeseen mukaan tai ei.

Mielenilmauksen muodosta ja ajankohdasta päätetään järjestön hallituksen kokouksessa huomenna. Se on tarkoitus toteuttaa tämän vuoden puolella. Kolmas keskusjärjestö SAK arvioi tilannetta pääministeri Matti Vanhasen hallituksen huomisen työllisyysseminaarin jälkeen. Järjestössä odotetaan mm. sitä, miten puheenjohtaja Lauri Ihalaisen esitys työmarkkinajärjestöjen nykyistä tiiviimmästä yhteistyöstä elinkeinopolitiikassa otetaan vastaan. Asiaa on tarkoitus käsitellä myös SAK:n valtuustossa 21.-22. marraskuuta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.