Akava liittyi työllisyys- ja kasvusopimukseen – kokous kesti vain 18 minuuttia

Akavan hallitus on hyväksynyt työllisyys- ja kasvusopimuksen jatkon 12 kuukaudella.

Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder kuvailee työllisyys- ja kasvusopimuksen (tyka) neuvotteluratkaisua suhteellisen hyväksi. Akavan hallitus hyväksyi tänään aamupäivällä yksimielisesti tyka-sopimuksen jatkon 12 kuukaudelle. Akavan hallituksen kokous kesti vain 18 minuuttia.   

– Nopea kokous kertoo siitä, että meillä on Akavassa yhteinen tahtotila ja halu saada Suomi kuntoon, Fjäder sanoo.   

Fjäderin mukaan neuvotteluratkaisu oli helppo hyväksyä, sillä Akavan kädenjälki näkyy etenkin niin sanotussa taitekohdassa, jossa euromääräiset palkankorotukset muuttuvat prosenttimuotoisiksi.   

– Voisi sanoa, että on Akavan ansiota, että taitekohta alkaa kolmosella. Neuvotteluissa keskusteltiin alun perin paljon suuremmista numeroista, Fjäder kertoo.   

Kaikki työmarkkinakeskusjärjestöt ovat nyt hyväksyneet tyka-sopimuksen jatkon. Neuvotteluratkaisu nostaa palkkoja 16 euroa kuukaudessa alemmissa palkkaluokissa ja ylemmissä palkkaluokissa vähintään 0,43 prosenttia. Euromääräinen korotus muuttuu prosenttimuotoiseksi niillä, jotka tienaavat kuukaudessa yli 3720 euroa.

Fjäder sanoo, että nyt on hallituksen vuoro tulla vastaan, ettei suomalaisten ostovoima heikkene. Hän toivoo, että 450 miljoonan veronkevennykset koskisivat myös keskituloisia ja että inflaatiotarkistukset tehtäisiin kaikissa tuloluokissa. 

SAK:n hallitus ilmoitti hyväksyvänsä työllisyys- ja kasvusopimuksen aamupäivällä.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.