Akava: Työajan sopiminen alakohtaiseksi

Korkeasti koulutettujen palkansaajien Akava esittää työaikalakiin kokonaisuudistusta, joka mahdollistaisi työajoista sopimisen alakohtaisesti työmarkkinapöydissä.

Sen mukaan nykyinen työaikalaki on tehty suljettuun teollisuusyhteiskuntaan, eikä se toimi nykypäivän globaalissa it- ja palveluyhteiskunnassa.    

-Yksi ja sama työaikalaki ei voi kattavasti ottaa huomioon kaikkia aloja ja työntekijöitä, mutta tasavertaiset työnantaja- ja työntekijäliitot voivat yhdessä arvioida, mikä on asianomaisella alalla sopiva järjestely, Akava katsoo.   

Esitys on osa viiden kohdan ohjelmaa, jolla Akava uudistaisi työelämää. Esityksiin kuuluu myös kokeilu, jossa pitkäaikaistyöttömiä voitaisiin palkata määräaikaiseksi ilman erillistä perustetta määräaikaisuudelle. Kokeilu koskisi vain yli vuoden työttömänä olleita.  

Akava luopuisi myös palkansaajien kilpailukieltosopimuksista. Sen mukaan ne rajoittavat työllistymistä, yritystoimintaa ja työkiertoa.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.