Akava valmis neuvottelemaan yhteiskuntasopimuksesta

Korkeasti koulutettujen keskusjärjestö Akava on valmis neuvottelemaan yhteiskuntasopimuksesta, kunhan neuvottelut ovat tasapuoliset ja ne hyödyttävät kaikkia osapuolia.   

Akavan puheenjohtajan Sture Fjäderin mukaan työllisyyttä, kasvua ja ostovoimaa lisäävä sopimus on kaikkien etu.   

-Kaikkien osapuolten on kuitenkin joustettava, ei vain palkansaajien, Fjäder sanoo.   

Hallitus on asettanut yhteiskuntasopimuksen tavoitteeksi muun muassa kilpailukyvyn parantamisen. Fjäder ei usko, että työajan pidentäminen toimisi ratkaisuna siihen.

Parempia keinoja ovat hänen mielestään maltilliset palkkaratkaisut ja joustavat työajat. Akava pitää tärkeänä, että yhteiskuntasopimuksessa parannetaan irtisanottavien palkansaajien muutosturvaa heidän työllistymisensä helpottamiseksi.  

Akavan hallitus muistuttaa myös, että yhteiskuntasopimus ei riitä, jos suomalaiset yritykset eivät innovoi ja investoi.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.