Akava: Ympäristönäkökulma mukaan työehtosopimuksiin

Akavan varapuheenjohtajan Salla Luomanmäen mielestä työehtosopimuksissa pitäisi tulevaisuudessa ottaa selkeästi kantaa ympäristökysymyksiin. Työehtosopimuksiin pitäisi sisällyttää myös oikeus kieltäytyä ympäristölle vahingollisesta toiminnasta.

Luomanmäki puhui Kuopiossa Akavan Muutoskisa-seminaarissa, jossa visioitiin tulevaisuuden työelämää. Hän muistutti, että ilmastonmuutoksen ehkäisy vaatii yhä tiukempaa sääntelyä.

-Yksittäisen asiantuntijan on helpompi toimia ekotehokkaasti, jos myös työehtosopimus konkreettisesti ohjaa tähän suuntaan. Ympäristönäkökulma voitaisiin ottaa huomioon esimerkiksi etätyötä, joustavia työaikoja, työaikana matkustamista, työympäristöä ja jopa palkitsemista koskevassa sääntelyssä, hän linjasi.

Luomanmäen mukaan työntekijöillä pitää olla oikeus ekologisesti kestäviin työoloihin. Kyseessä on myös työnantajan etu, sillä vihreys on kilpailuetu parhaita asiantuntijoita rekrytoitaessa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.